Nöffi-leirillä, päivä 4 VOL. 1

Eilen illalla juhlistettiin vielä Outi-kasvattajan muistutuksesta Demi-mummon 12v. synttäreitä. Saivat koko konkkaronkka luut ja sitten päästettiin tarhan asukit vuorotellen koko pihamaalle juoksemaan. Yllättävän paljon löytyy vauhtia tuommoisistakin "möhkäleistä". Demi käyskenteli rauhallisesti tutkien jokaisen pienimmäkin hajun, toisin kuin nuoremmat rouvat Emmy ja Piper. Emmyn kanssa leikittiin vähän aikaa narulla, mutta sekin ilo piti riistää siltä kun Easy meinasi että "minä kans" ja juoksi hieman turhan paljon mahaansa nähden.

Tanskan päässä heillä oli ollut eilen erikoisnäyttelyn avajaispäivä. Nuori Wave Seeker's uroskasvatti oli sijoittunut luokassaan neljänneksi, luokkaan oli ilmoitettu 17 koiraa. Tanskan nöffien erikoisnäyttely, Gold Cup, vetää Outin mukaan koiria ympäri maailmaa kilpailemaan ja tänäkin vuonna mukaan on ilmoittautunut noin 300 koiraa.

Roopellakin sujuu oikein loistavasti, eilen se hieman joutui hakemaan turvaa mamman jaloista, kun päästettiin tarhan asukkeja vuorollaan koko pihalle. Reippaasti se kumminkin sitten haisteli kaikki kolme ja antoi haistella itseäänkin. Emmy ja Piper kun ovat hieman rajumpia leikeissään kun Easy niin pikkasen Roope aina väisti sivuun kun tulivat kohti. Muuten se on ollut ihan rento ja on syönytkin taas ihan normaalisti. Yöt se nukkuu turvallisesti sängyn alla, kuten kotonakin. Tosin aamuisin kun Atte on lähtenyt töihin se kömpii Aten paikalle nukkumaan ja huokaisee oikeen syvään tyytyväisyyttään.

Easyn lämpö on edelleen 38 asteen kieppeillä, että ainakaan sen puoleen se ei ole vielä synnyttelemässä mitään. Rauhallinenkin se on, nauttii ulkona viileästä tuulesta.

Atte joka arastelee hieman isoja koiria on jo ihan rentoutunut tämän lauman kanssa, välillä tuntuu, että Easy saa enemmän huomiota siltä kuin minulta. On nämä kyllä aika nallukoita.

Kuten otsikosta voi jo päätellä, tälle päivää kirjoittelen varmasti toiseenkin kertaan. Atte käy illalla treeneissä niin silloin voi taas tehdä tämän pakollisen kierroksen mielenkiintoisimmilla sivuilla ja kirjoittelemassa kuulumisia blogiin.