sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Sapiskaa

Tuli sapiskaa kun ei ole blogia päivitetty hetkeen... onhan tässä kaikenlaista koko ajan koirien kanssa tapahtunut, muttei nyt mitään ihan hirvittävän maata mullistavaa.

Viimeisen parin viikon aikana ollaan aktivoiduttu huomattavasti tokon kanssa ja Roopen liikkeestä maahanmeno ongelmakin on taas vaihteeksi ratkaistu. Itse päästin homman vakavoitumaan niin etten muistanut palkkailla satunnaisemmin, siis tein vain valmiita liikkeitä.. ei onnaa Roopen kanssa, se tarvitsee "välipalkkaa" treeneissä, jotta pysyy vireessä. Heinäkuulle ollaan ilmoittauduttu kisoihin, tuskin aikaisemmin ehditään ja onpahan aikaa hioa, aina on jotain mitä voi tarkentaa. ;) Vaikka Roopella on kyllä niin mahdottomasti kevättä rinnassa, että se suorastaan lentää seuraamisessa ja lempiliikkeessään luoksetulossa.

Walman ja Herthan tokotreenit on pidetty sisätiloissa ja edistys on hidasta.. mutta kai niistäkin joku päivä jotain tulee. Walma on aina niin innoissaan treeneistä, että hyppii vaan kaniloikkia eikä keskity tekemiseen, siinä tuppaa menemään omat pasmat niin sekasin ettei enää muista mitä sitä oli tekemässä. Hertha taas on toinen ääripää: niin rauhallinen, että se istuu vaikka 5min ja vain katselee, että mitäs tässä nyt on tarkoitus tehdä. Raukka parka elänyt pellossa elämänsä ensimmäisen vuoden ettei edes kosketuskeppiä ja -alustaa ole opetettu. Kiitos Marille saatiin ihan fantastinen kosketuskeppi jossa on naksutin samassa, click stick, Mustissa&Mirrissä näin saman tyyppisen itseasiassa pari päivää sitten. ;)

Agilityä odotetaan innolla alkavaksi, toivottavasti saadaan vaan haluamamme vuoro, jotta päästäisiin mahdollisimman usein hyödyntämään yksityistä treeniaikaamme. Omat kepit oli näin alkuun pakko pystyttää koiratarhaan, siis auraskeppejä rautakaupasta, hyvin toimaa ja koirat on tykänneet toisenlaisesta tekemisestä.. ei aina samaa tokon pilkun viilaamista.

Viime tiistaina pitkästä aikaa oli koko remppajengi kasassa, kun Olli ja Tico tulivat käymään.. tai siis minä toimin herroille hovikuskina rokotuksille ja trimmaukseen. Ollista otettiin samalla verinäyte DLA-monimuotoisuustutkimukseen, Roopesta näyte on annettu jo aikaisemmin. Kallis, mutta toivottavasti todella hyödyllinen työväline tulevaisuuden kasvatustyölle. Torstain vapaa taas pyörähti Hyrylässä varuskunnan metsässä sompaillessa, kumpparit olisi ollut pop, kengät meinaan lotisi ihan mukavasti kun kotiin päästiin... tästä viisastuneena kävinkin sitten ostamassa kadonneiden saappaiden tilalle vaaleanpunaiset sellaiset, ihanat! Koirat nautti suunnattoman paljon vapaudestaan, vähemmän sitten siitä risusavotasta mikä tehtiin pesun ja kuivumisen päätteeksi.. Illalla käytiin Herthan 1v synttäreiden kunniaksi silmäpeilauksessa Nurmijärvellä, kauniit terveet silmät olivat!

Terveysteemalla jatketaan maanantaina kun käydään Roopen, Herthan ja Banjon kanssa ottamassa verikokeista maksa- ja munuaisarvot. Herthan kahdella sisaruksella on todettu korkeat maksa-arvot.. kaikki tosin lähti siitä että ensimmäistä tapausta hoidettiin/hoidetaan ksylitolimyrkytyksenä, vaikka ell jo silloin ihmetteli ettei arvot niin korkeat niin pienellä ksylitoli määrällä voi olla. Kiitos kunniallisen kasvattajan, Mari pyysi ottamaan seuraavilla rokotuksilla muiltakin arvot ja näin selvisi toinen. Hertha on nyt seuraava joka menee ottamaan kokeet, toivottavasti muut seuraavat perässä. Tästä viisastuneena aion kyllä omilta jalostuskoiriltani ottaa kaikilta tästä lähin arvot, ei voi sanoa koiraa terveeksi, jos ei sitä ole tutkittu....

Nyt pihalle nauttimaan auringosta ja jos sitä treenaisi noi, lähes vihreät, nakit pois jääkaapista, ennen kuin uusia ostaa.. Palaillaan.. :)

PS. Galleriassa uusia kuvia pitkästä aikaa (äipälle tiedoksi: Lontoon kuvat tuloillaan..) http://pilviparta.kuvat.fi/

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Kuulumisia

Pitäisikös tätä elämää hieman päivitellä.. hulinaa on riittänyt niin koirien, töiden kun muunkin elämän kanssa. Hoitolaiset Amelie ja Quibus on lähetetty kotiaan jo aikaa sitten: Amelie menetti täällä ollessaan viiden viikon aikana kolme kiloa ja Quibus sai kolmen viikon tehokkaan sosiaalistumiskuurin. Täytyy kyllä tämän "höykytyksen" jälkeen sanoa, että meille ei pentua tule piiiiitkään aikaan, lyökää jos kuulette mun puhuvan edes mitään siihen suuntaan viittaavaa. Ylipäätään on tullut mietittyä haluaako sitä alkaa edes pennuttamaan näitä omia narttujaan, on se kuitenkin todella iso vastuu saattaa pennut tähän maailmaan ja löytää rakastavat ja huolehtivat kodit. No onneksi nämä ovat sen verran nuoria, ettei ole mihinkään kiire.

Herthasta tuli vihdoin aikuinen nainen, se alotti kunnon juoksut parisen viikkoa sitten ja pääsi hoitoon kasvattajalleen. Hyvin oli viihtynyt hoidossa ja nauttinut Banjo-äipän leikeistä, mutta kyllä kun tuo on nyt pari päivää kotona ollessaan ollut niiin mamman sylivauva! Walmallakin alkaa selvästi juoksut olemaan tuloillaan, tunteet käyvät neidoilla hieman ylikierroksilla ja meinasivat jo napata yhteen, muuten ollaan pelkin jäykistelyin selvitty. Ja ulkona painellaan menemään ihan niin kuin ennenkin. Walmalla on muutenkin luonne topakoitunut huomattavasti, se on aikaisemmin ollut semmonen nyyhöttäjä, mutta nykyään se on oikein reipas itsenäinen nainen joka ei anna muiden pompottaa.

Ollaan taas aktivoitu toko-harrasteita ja aiheena on lähinnä ollut Walmalle sivulletulo (juu ei olla harjoiteltu aikaisemmin..) ja Roope harjottelee noutoa, kuppipalkkaa ja liikkeestä jääviä liikkeitä. Sisällä on lähinnä treenailtu, mutta siirrytään pihalle kun pikkasen kuivaa lisää. Herthan kanssa olisi tarkoitus alottaa treenaamaan jäljen ilmaisuja ja esineruutua. Keväämmällä päästään sitten treenaamaan asiantuntijan valvovan silmän alle lisää jäljestystä.

Näytelmiä olisi tulossa taas rutkasti, lähinnä Walmalle yritettäisiin juosta sertit kasaan, josko siitä muotovalion syksyllä saisi. Karvat on alkaneet kasvamaan ihan kiitettävästi ja hieman muotoilin pentuhapsuja siistimmäksi..




Reipas viikko sitten käytiin tosiaan silmätarkastuksessa Walman ja Ticon kanssa, lisäksi mukana oli Roopen äiti Amelie. Toistetaan täällä vaikka kotisivuilla sama jo onkin: Walmalla siis täysin terveet silmät, Ticolla muuten terveen paperit, mutta linssin saumojen kärjissä on minimaaliset vihreäkaihi pisteet. Eivät kuulemma ell Juha Pärnäsen kokemuksen mukaan tule leviämään. Amelie-mummulla oli terveet vanhuksen silmät, joissa linssissä oli hieman samentumaa, joka kuuluu 10v ikään lähes poikkeuksetta. Harvinaisia ovat kuulemma ne tapaukset, joissa silmät pysyvät kirkkaina loppuun asti.. tosin Roopen isä Nero on yksi niistä jolla on vielä 10v ollut kirkkaat silmät kauttaaltaan.

Eipä meille nyt sen enempää, odotetaan agilityharjoituksia alkavaksi ja kesän kilpakoitoksia.