maanantai 23. helmikuuta 2015

Pilli ja Pulla

Seuraavan postauksen piti olla ihania aurinkoisia kuvia AA-kerhon leikeistä Tuusulanjärven jäällä.... mutta.... meninpä siivoamaan muistikorttia ja ne kuvat katosivat sille tielle. Muistikortin palautusta suunnitellessa, josko ne löytyisi vielä.


Otson lapset Pilli ja Pulla kahdeksan viiko iässä.
Pentueen äiti Sintti, virallisesti FI MVA Heilurihännän Red Ruby.
Molemmilla pennuilla on jo omat kodit.

Sukutaulu
  

Pilli, joka todennäköisesti tulee olemaan virallisesti Heilurihännän Red Alarm

Pulla, pienellä varauksella Heilurihännän Code Red

Pulla

Pilli

Pilli

Pilli

Pilli

Pulla

Pulla

Pilli

Pilli

Pilli

Pilli

maanantai 16. helmikuuta 2015

Tallinna Winter Cup Winners

Hengissä ollaan.
Elo on ollut tappavan tasaista viime kuukausina ja sama jatkuu. Ulkoillaan ja luetaan samassa suhteessa, tähtäimenä kevään pääsykokeet.

Viikonloppuna ryhdistäydyttiin sen verran, että lähdettiin reissun päälle Tallinnaan - neljä koiraa ja emännät. Iron Maiden coverbändiä sekä häkistään murtautunutta ja itseään vessaan lukinnutta bouvieria myöhemmin vedettiin pikaiset neljän tunnin yöunet ennen varsinaista matkan tarkoitusta.

Päivä Saku Suurhallilla oli menestyksekäs, yhtä koiraa lukuunottamatta saatiin kaikki mitä hakemaan lähdettiin. Schapet (ja bouvierin) arvosteli ruotsalainen Karl-Erik Johansson, ja Antin pettymyksestä huolimatta, ihan oikeudenmukaiset arviot. Essi-siskosta tuli sentään muotivalio, jos sille koittaakin mammaloma tähän väliin.


Arskan kirjallinen: Excellent type. Excellent head, good expression, good bite. Excellent neck & topline. Good tail. Enough chest. Enough angulations. Moves ok. Promising coat. Happy temperament. JUN ERI 1 SA PU 1 SERT(jun) ROP-juniori VSP


Antin kirjallinen: Excellent type, but not in best condition. Very nice head, dark eyes, good bite. Good neck & topline. Good tail. Enough chest. Good angulations. Moves with good stride, but is close behind. Not in the best coat. Good temperament. AVO ERI 1

Alla Tallinna Winter Cup Winner sekä - Junior Winner vuosimallia 2015 ja 2014... ;)


Vm. 2015 - Exåress Party Animal "Arska" 9kk 16vrk


Vm. 2014 - Exåress Be My Valentine "Antti" 2v 1vrk


Massakuuri

Massaa pitää siis saada ja koska ei voida vain vaihtaa kylmän viileästi stydimpään ruokaan, niin otetaan pieni siivu kerrallaan ja lähdetään kokeilemaan Eukanuban High Calorie -purkista lusikallinen kerrallaan, miten suoli reagoi.
Tällä hetkellä on vedetty menestyksekkäästi Eukanuban Dermatosista, suoli on kunnossa (lempiaiheeni!) ja turkki on saanut kiiltoa, höttöinen harmaa karva on poissa. Lihaksikas, mutta vähän kuiva kala tuo on. Kasvattakoot massaansa ihan rauhassa nyt, säästetään Antin viikkorahat syssymmälle sitten.

Ja koska Suomen näytelmät eivät oikein passaa kevään/kesän muihin suunnitelmiin, niin kalenteriin on rukattu nyt Arskalle junnureissua kasvistädin koiruuksien seurassa. Onneksi on mitä näyttelyttää, niin ei pääse pahat vieroitusoireet iskemään...


Projekti JTO

..saavutettiin päätökseensä kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan antamien korjausehdotusten saattelemana. Projekti aloitettiin vuoden 2013 kevätkokouksesta, jossa työryhmä määrättiin ja näin lähes kaksi vuotta myöhemmin projekti on käynyt läpi lukemattoman määrän työtunteja. Melkoinen pääoma tietoa rodusta on tallennettuna myös omaan pääkoppaan, asioita ymmärtää ihan eri tavalla kun ne joutuu käsittelemään taulukoidusta tiedosta sanalliseen muotoon ja toisin päin.

Kiitos ja kumarrus projektin onnistumisesta työryhmälle; Päivi, Tiina, Arja ja erityisesti pilkkukiikarimme David! Kiitos myös rodun harrastajille, jotka ahkerasti täyttivät koiristaan kyselylomakkeita. Toivottavasti yhdistys saa julkaistua uuden JTO:n nettisivuillaan mahdollisimman pian ja, että kasvattajat ymmärtävät hyödyntää sen tarjoamia tietoja suunnitellessaan jalostustyötään.

Projektin innoittamana olen omasta mielenkiinnosta pitänyt myös kirjaa rodussa ilmenneistä sairastapauksista, erityisesti kaihista. Olin ajatellut kirjoittaa ihan oman postauksen aiheesta jossain kohtaa ja raamit on olemassa.
Tutkittu on tuhansien koirien tietoja pelkästään Hollannin kennelliiton Raad van Beheerin tietokannasta ja siihen päälle Pohjoismaat yms. Tavallaan tämän tiedon kanssa on harmi etten pääse sitä tässä kohtaa hyödyntämään kasvatustyön muodossa itse, mutta minkä sitä addiktioilleen ihminen voi. Haluan pysyä nallin päällä rakastamassani rodussa, lisäksi huomaan tutkivani aina vain isommalla mielenkiinnolla myös folkkien sukuja ja painan päähäni koirien taustoja. Ei sillä, että minulle semmoista töppötassua olisi tulossa - jos terriäinen olisi tulossa niin ehdottomasti se olisi tumma harmaabrindle cairn, tai ehkä vehnä vaalein merkein.