sunnuntai 26. syyskuuta 2010

The Netherlands PART 4

Uusi pala Hollantia

Perjantaina sitten koitti se kauhun päivä ja pitkä ajo ala eteläisimpään Hollantiin... moottoritie oli juuri niin ruuhkainen ja täynnä itsekkäitä autoilijoita kuin vain pystyin kuvitella. Loppumatkasta edellä ajanut Joke kyllästyi ruuhkassa jonotteluun ja kierreltiin ja kaarreltiin loppuaika upeissa maisemissa pikku kylien läpi. Hauskin muistoreitin varrelta taitaa olla kerrostalon pihassa laiduntaneet hevoset!! Kuinka epäreilua, eikö meille Kinnariinkin menis oikein hyvin yksi friisiläinen koiratarhaan?

Perille Valkenburgiin löydettiin viiden tunnin ajon jälkeen... yhdestä pysähdyksestä huolimatta oli paikat piiikkasen puuduksissa ja raajat jäykkänä. Sormien kesti hetken vertyä hurjasta puristusotteesta jännittävän reitin jälkeen.. pieni lenkki hevostarhojen lomitse auttoi kummasti. Kolmen tähden hotellimajoituksemme oli aivan mahtava, ystävällinen palvelu ja hyvä kielitaito.. useassa paikkaa kun hollantilaiset eivät ihan heti taivu puhumaan kovin sujuvaa englantia.. jännitystä vai mitä lie. Illallinen oli meille järjestetty kahvi/baarihuoneeseen, koska illallishuoneeseen niitä ei olisi saanut viedä ja mukavahan tuo oli omassa rauhassa olla, kuin kunniavieraat konsanaan. Mahat täynnä paikallista ruokaa ja tiramisua kömmittiin kolmanteen kerrokseen koiria suorimaan. Mac pääsi oikein suihkuun, harvinaista herkkua hollantilaisille koirille... ja kyllä sitä kakkavettä tulikin ja alta paljastui hienot vaalean harmaat jalat, aivan kuin isänsä kopio koko mies!


Maastrichtin sopimus

Sopimus pitäisi kuulemma purkaa naureskeli Paula kun ei tullut toivottuja sertipisteitä... Eikä tullut tulosta Suomessakaan. Walma esiintyi kaikesta huolimatta Karkkilassa, vaikka olisi ilmeisesti voinut neidin jättää kotiinkin kasvamaan: laatuarvosana hyvä, tarvitsee aikaa kehittyäkseen oli tuomarin terveiset. Maastrichtin kehässä ensin vuorossa oli meidän poppoosta Mac, joka oli tuomarillemme liian feminiininen ja tuloksena toinen sija ja laatuarvosana erittäin hyvä. Quibus sentään piti suomalaista lippua korkealla olemalla rodun paras pentu, kun äitinsä taas joutui tyytymään luokkavoittoon laatuarvosanalla erinomainen.

Hollannissa näyttelyistä ei lähetetä etukäteen aikatauluja vaan kaikki tulevat aamusta yhdeksäksi näyttelypaikalle ja vasta kehästä lunastetaan numerolaput ja saadaan tietää monelta oma rotu on kehässä. Ja näyttelyssä ollaan ja vietetään aikaa aina sinne iltapäivään, tällä kertaa ovet avattiin kolmelta ja "turhat" koirat ihmisineen pääsivät lähtemään. Kyllä sitä Suomen näyttelykulttuuria taas arvostaa ihan eri tavalla, on se niin paljon joustavampaa ja rennompaa. Vaikka omalla tavallahan se oli hieno katsella kehässä olleita koiria vielä jälkikäteen. Harmi vaan ettei kameran objektiivi oikein toiminut halutulla tavalla...

Kovasti olin suunnitellut ostavani tuliaisia näyttelystä, mutta paskan marjat eihän siellä ollut kun sitä samaa kamaa mitä kotomaassakin. Pennuille sentään löysin hienot ja edulliset syöttökaukalot, Suomessa katselemani pentubaarit maksavat reippaasti yli 50 euroa, nyt maksoin kahdesta 12,50e/kpl. Ja löytyi sieltä vähän tuliaisiakin, ettei ihan tyhjin käsin tarvitse kotiin tulla.

Quibus kävi esiintymässä reippaasti pentujen kunniakehässä, niin kuin hollantilaiset ryhmäkehiään kutsuvat. Takaisin ajettiin huomattavasti reippaammin, vaikkei edes mitään merkittävää ylinopeutta, oli vain huomattavasti helpompi liikenne eikä matka kestänyt kuin 2,5 tuntia. Napattiin Rollecaterdeelista hoitoon jääneet Amelie ja Riitu kyytiin ja kaupan kautta Ruusuhoviin.


Tänään nautiskellaan aamurauhasta ja kohta puoliin lähdetään lenkkeilemään, sitten pitää alkaa suunnittelemaan jo tavaroiden pakkausta ja huomenna otetaankin jo suunta satamaan Saksan Travemündeen. Illalla käydään vielä nauttimassa Henkin suomalaisesta saunasta ja pizzasta. Ihana ja tapahtumarikas reissu takana, mutta kotiin on jo ikävä omaan sänkyyn ja omiin rutiineihin.


PS. Walman Yaya-mamma oli Eckerössä ROP ja tuli Suomen muotovalioksi! Grattis!

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

The Netherlands PART 3

Groningen

Tiistaina startattiin aamusta ajoissa liikenteeseen, jotta ehdimme muutaman mutkan kautta ajoissa Groningeniin viettämään kaupunkipäivää. Ensin pudotettiin Paulan lauma Rollecaterdeeliin Henkin hoitoon ja Rian kanssa ajettiin Norgin kautta hakemaan Joke kaupunkioppaaksi.

Groningen on upea pohjoinen hollantilainen suurkaupunki, jossa ei ainakaan pyöräilijöistä ollut puutetta... herranjesus kun tuntu että on koko ajan jonkun edessä. Vaikuttavin näky oli ehdottomasti vanhan yliopistorakennuksen edusta jossa oli fillareita lähes silmän kantamattomiin. Hollannissa todellakin pyöräillään ja pyöräilijät tuntuvat olevan etuoikeuttettuja lähes mihin vaan ratkaisuun.

Tiistaisin Groningenissä on upeat markkinat, kukkia, vihanneksia, erilaisia ruokia ja muita kojuja vaatteineen ja pikku tilpehööreineen.. sekä niitä himoitsemiani oliebolleja, siis hollantilaista perinneherkkua, munkin tyyppisiä, joissa on sisällä rusinaa ja ne on huolella pyöritelty tomusokerissa.. voi luoja mikä herkku! Harmittaa ihan suunnattomasti että jäi kuitenkin oliebollsit saamatta kun oli niin herkullinen ja ennen kaikkea täyttävä luonas Stockan tapaisessa kauppakeskuksessa, jossa saimme itse kerätä tarjottimelle haluamamme ja kassan kautta kattoterassille syömään ja nauttimaan lähes kesäisestä auringosta. Upeat näköalat vanhan kaupungin ylle, upeita torneja ja linnamaisia rakennuksia, mm. kirkkoina ja yliopistoina.
Shoppailun tulokset jäivät melko laihoiksi: housut, koru, koiranäyttelymekko lauantaille, tuliaisiksi pientä hollantilaista krääsää.. niin ja laitoin mä kotiin ja mummille postikortitkin, tulevat kun tulevat. :)

Illalla vietettiin muutama tunti Ruusuhovin puolella Theon ja Editan, sekä heidän muutamien ystäviensä kanssa. Ennen olen karttanut juustoja, mutta nyt täytyy sanoa että tällä reissulla olen löytänyt jo muutaman aivan ihanan juuston, vanha gouda ja ananasjuusto ovat ehdottomasti sellaiset mitä pitää saada kotiin.


(Cheek: Raplaulajan) vapaapäivä

Keskiviikkona vietettiin Paulan ja koiruuksien kanssa rauhallista päivää lähiseudulla. Aamusta ja illasta kierrettiin pitkät lenkit ihanassa kesäisessä säässä, tyypillisissä hollantilaisissa maaseudunmaisemissa. Iltalenkillä oli niin kuuma, että koirat päättivät mennä tooodella liejuiseen syvään ja ennen kaikkea korkeareunaiseen kanavaan uimaan... nuoremmat osasivat homman ihan hyvin, mutta voi Amelie alias matami Makkara, se meni jäämään jumiin mutapohjaan ja tiheään rantakasvillisuuteen. Ja epäilen ettei se niine makkaroineen olisi selvinnyt edes pystysuorasta noususta takaisin tielle vaikka ei kiinni olisi jäänytkään, oli se rinne kuitenkin sentään metrin verran korkea. Hyvä ettei huonommin käynyt, Paula sai mummon ylös vaikka joutui siinä oman kenkänsäkin kastelemaan. Minä en edes paikalla ollut vaan olin juoksemassa kierrostani edempänä.. eikä tietenkään puhelimia mukana. Selvittiin säikähdyksellä onneksi.

Päiväksi jätettiin koirat mökkiin nukkumaan ja suunnattiin pieneen Hoogeveeniin jossa oli yllättävänkin paljon kauppoja ollakseen niin pieni kylä, tai no Järvenpään kokoinen suunnilleen mutta paljon runsaampi kävelykatu kuin Janne. Päivän ostossaldo oli huomattavasti parempi kuin edellisenä päivänä ja ehdittiin rauhassa nautiskella pientä lounasta katukahvilassa ja antaa melkein kesäisen auringon hyväillä ihoa.

Illasta nautiskeltiin hyvän ruuan, rusinaviinin ja auringonlaskun kera... niin ja pidettiin pyjamabileet uusien pyjamahousujen kunniaksi.


Komeat pojat Edamista

Aamusta oltiin heti yhdeksältä Rollecaterdeelissa ja jätettiin koirat sinne päiväksi. Henk parka on jatkuvasti koirapiikana. Tarkoitus oli ajaa Edamiin Damin kautta moottoriteitä pitkin... ou nou, ei olis onnistunut, liittymät oli ihan täyteen pukattuja ja aikaa olisi tuhraantunut pelkkään jonotteluun. Lucky us, Ria valitsi aivan ihanan reitin pienten kylien läpi, jossa näimme aivan mahtavia rakennuksia, puutarhoja, kanavia jne. Lelystadista Edamiin menimme uskomatonta monien kymmenien kilometrien pituista ohuen ohutta maakaistaletta joka on nostettu merestä padotun järven keskelle. Onneksi ei itse tarvinnut ajaa, muutenkin olen aina p*skajäykkänä kun pitää ajaa ihan kanavan vieressä jossa ei edes aitaa ole välissä.. iik!!

Edamissa oli paljon erilaisempia rakennuksia kuin täällä Zwollen suunnalla, paljon rivitalon tyyppisiä ohuita rakennuksia. Pojat joita olimme menossa katsomaan, 6,5-vuotias Roemer (Roemer van't Ruinerveld) ja 3-vuotias Floris (Floris van de Hazelinde), asuivat uudenaikaisemmassa rivarimaisessa rakennuksessa. Ineke ja Frans kestitsivät meidät oikein kunnolla: ensi nautittiin kahvia ja teetä, jonka jälkeen suunnattiin katsomaan vielä asuinkäytössä ja upeassa kunnossa olevaa tyypillistä tuulimyllyä olkikattoineen ja kanavineen. Samalla reissulla käveltiin kanavan viertä joka kesäisin on täynnä lomalaisten upeita purjelaivoja.. oli niitä siinä vieläkin joitain, hollantilaiset kun lomailevat yllättävän paljon syksylläkin.

Kevyen keittopäivällisen jälkeen ajettiin pieni matka Volendamiin, joka on pieni turistikylä rantakahviloineen ja turistikauppoineen. Ihania pieniä putiikkeja, joista tuli ostettua taas vähän lisää pientä krääsää tuliaisiksi. Istuttiin hetki rantakahvilassa juomassa kuka mitäkin ja niin kuin Hollannissa kuuluu, koirat olivat mukana. Roemer ja Floris olivat oikein hyväkäytöksisiä yksilöitä sakeassakin turistiliikenteessä ja ihastuttivat ihmisiä ja koiria myös. :)

Palattiin turistikierrokseltamme lähes suoraan ruokapöytään ja nautimme illallisen Ineken ja Fransin kanssa. Ennen sitä ehdittiin ottamaan pojista poseeraukset ja olin kyllä todella tyytyväinen näkemääni, joskin Floris on vielä nuoresta iästään johtuen hieman "täyttymätön" osittain. Luonteeltaan pojat olivat aikuisella tapaa rauhallisia ja sosiaalisia.. vaikka kyllä Ineke näytti että niistäkin löytyy leikkisyyttä ja Floriksesta oikein taistelutahtoakin vetoleikkeihin.

Kohta on ajettu Hollantia ihan ristiin rastiin: palattiin Rollecaterdeeliin pohjoisemmasta Leeuwardenin kautta ja huomenna sitten huristellaan aivan eteläisimpään kärkeen Maastrichtiin, joka sijaitsee pienellä maakaistaleella Saksan ja Belgian välissä. Taas takana pitkä päivä uusine upeine kokemuksineen, nyt vähän ananasjuustoa ja untenmaille, huomenna aamusta ehtii pakkaamaan ennen lähtöä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

The Netherlands PART 2

Roomalaisella tiellä

Eilen vietettiin rauhallisempaa päivää ulkoillen koirien kanssa ja ilman. Aamusta olin ahkerana heti juoksulenkillä, tällä kertaa ilman Riitua. Ripi tosin yritti perään pariinkin otteeseen ja Paula sai sen hihnassa tuoda takaisin mökkiin, onneksi ei liiketunnistimella aukeava portti reagoinut koiraan vaan pysyi kiinni.

Päivällä Ria tuli Roefien, Karelian ja Maarten kanssa ja tarkoituksemme oli mennä ulkoiluttamaan koiria Dwingeloon kansallispuistoon, jossa koirien on aikaisemmin ollut luvallista kulkea vapaana.. ei ollut enää, säännöt alkavat kiristyä täälläkin idioottien vuoksi. Suunnitelmien muutos, koska emme halunneet ulkoilla 7 koiraa hihnassa kiskoen, auton nokka kohti Echteniä.

Sunnuntai ei ole paras päivä lähteä metsään koirien kanssa, koska siellä ovat kaikki muutkin. Onneksi rotumme on sen verran sosiaalinen tapaus, että saimme melko rauhassa pitää koiriamme vapaana. Ilma oli valitettavan harmaa ja tiiviin lehvästön läpi ei paljoa aurinkoa siivilöitynyt, että kuvat jäi hieman vähiin, mutta jotain aina kuitenkin. Ainakin upeaa vanhojen puiden reunustamaa roomalaisten aikaista mukulakivitietä tuli kuvattua.. hassua ajatella tallaavansa samaa tietä kuin tuhansia vuosia sitten eläneet.

Viiden aikaan oli jo pakko päästä syömään aikaista illallista, täällähän ei siis tosiaan syödä ruokaa päivällä vaan illalla myöhään koko perhe samassa pöydässä. Sen jälkeen oli hyvä ottaa kolmen tunnin päikkärit ja siitä melkein suoraan sitten yöunille.


Mustalaishevonen Lindi

Pitkien yöunien ansiosta oltiin ajoissa ylhäällä ja aamulla kiersin Rian näyttämän lenkin, jottei aina tarvitse edestakas samaa reittiä juosta. Hevosia on täällä maalla joka torpassa niin, että johan tässä alkaa itsekin tekemään mieli omaa uljasta mustaa friisiläistä. Vaikka tämä Paulan vuokraisännän ihastuttava friisi aamulla sotkikin tehokkaasti mustaksi asti koko takin etumuksen kun menin omenan sille syöttämään... löppäleuka.

Norgiin lähdettiin hyvissä ajoin kaupan kautta. Koska Paulakin oli reitistä hieman epävarma jouduttiin turvautumaan navigaattoriin... ja voihan v... eihän mun luonteeseen sovi kuunnella ohjeita, meinasi hermo mennä jo ensimmäisen kilometrin jälkeen. Löydettiin perille alun hankaluuksien jälkeen ja moottorietielläkin ajaminen sujui vaikka vähän nämä "mustat nuolet" hurjia ovatkin ohituksineen.

Lähdettiin samantien koirien kanssa pellolle juoksemaan. Paulan kasvatit Mac ja Oodi, Amelien sisko Akke-Lijs sekä Jimbo olivat jo valmiiksi Benin kanssa pellolla ja tapasimme heidät siellä. Mac esitteli upeita loikkiaan juostessaan keppien perässä, Oodi taas katoili omille reissuilleen pikku eläimiä metsästämään ja Jimbo kiukutteli kun kukaan ei leikkinyt hänen kanssaan. Aurinko pilkisteli sen verran että sain aivan mahtavia laukauksia ja nyt on se ensimmäinen hieman alle 2000 kuvaa vetävä muistikortti täynnä.

Ria ja Henk saapuivat viiden koiransa kanssa kolmen maissa ja jaoimme porukan kahtia: Paula, Ria ja Joke keräsivät 13 koiran laumansa ja lähtivät uudestaan lenkkeilemään, kun minä taas pääsin Benin ja Henkin kanssa hevostelemaan. Haettiin mustavalkoinen Lindi-tinker, jonka Ben valjasti ajovaunujen eteen ja lähdimme kiertämään Norgia. Ensin ajoimme kylän vanhimman osan läpi, jossa taloissa on olkikatot, ikkunaluukut ja kuten aina; upeat puutarhat vaikka pihaa olisikin minimaalisesti. Ajettiin myös vastaan tätä hurjaa 13:n koiran laumaa joka huuta karjui kyllä hevosvaunuyhdistelmällemme, mutta hienosti Lindi otti asian, rauhassa oli ja antoi koirien möykätä omiaan. Ben kehuikin Lindin olevan erinomainen hevonen, johon voi luottaa täysin, siksi hän ei mm. käytäkään edes kuolaimia hevosia ajaessaan.
Ajettiin upeita hiekkateitä joita lehmuspuut vierustivat ja Henk vitsailikin, että jos eläisimme 100 vuotta sitten he olisivat viemässä minua tulevan sulhoni luo... johon toivoin että sulhanen olisi edes komea, mutta Henkin mielestä perillä odottaa sammakko, jota täytyisi vielä pussatakin.. hahhaa!
Pääsin näkemään myös palan historiaa, kun ajettiin luvallisesti yksityisen maa-alueen läpi, jossa oli ristin muotoinen kanava. Ben kertoi sen olevan oikeastaan natsien hakaristi 2. maailman sodan ajalta, jolloin alue toimi natsien tukikohtana ja he paikansivat sen ilmasta juuri tämän hakaristin ansiosta.

Ajelun päätteeksi vietiin vaunut takaisin talliin ja Benin huoltaessa Lindiä sain yksinoikeudella kuulla karnevaalimusiikkia vanhanaikaisesta posetiivista, upea vanha ja omistajalleen erittäin rakas esine, jonka kanssa he kiertävät kuulemma edelleen karnevaaleilla ja markkinoilla silloin tällöin.
Tästä ei Lindi päässyt vielä suoraan tyttärensä luo laitumelle, vaan satuloitiin sen pientä ratsastuskierrosta varten. Ihana oli päästä pitkästä aikaa satulaan, vaikka meno ja meininki uupui niin oli se vaan mahtava fiilis tuntea hevonen allaan monien vuosien jälkeen. Miten upeita ja jaloja eläimiä ne ovatkaan! Tahtoo oman friisiläisen...

Antaumuksellisen ulkoilun jäljiltä rauhoituttiin kaikki Benin ja Joken upeaan kotiin nauttimaan hyvästä ruuasta ja seurasta, suunnittelimme huomista shoppailu matkaamme Groningeniin.. ihana saada "ihmisten" vaatteet päällensä vihdoin, johan näitä koirarytkyjä on kulutettu tarpeeksi, harmittaa niin pirusti että tuli tuulihousut jätettyä kotiin, voi miten niin yksinkertaista asiaakin voi kaivata niin suunnattomasti!

Joten eiköhän se ole aika lähteä nyt nukkumaan niin jaksaa huomenna olla ajoissa valmistautumassa lähtöön: ensin koirat Henkin huomaan Punthorstiin, sieltä Norgiin hakemaan Joke ja sitten shoppailemaan Groningeniin.. illaksi meidät on vielä kutsuttu syömään varsinaiseen Ruusuhoviin, ihana nähdä tämä jo ulkoa uskomattoman upea koti. :)

lauantai 18. syyskuuta 2010

The Netherlands PART 1

Matkaan mars

Eilen aamulla kello soitti 04.45 ja ihana pappa piti kiltisti vapaapäivän viedäkseen tyttärensä heti aamuvarhain Tampereelle Pirkkalan lentokentälle, kaunis kiitos! Perillä oltiin reipppaasti etuajassa ja pissatettiin rauhassa Walpuri ja käytiin kahvilla ennen kuin yhdeksän maissa oli aika siirtyä turvatarkastuksen kautta lentokoneeseen. Ryanair oli positiivinen ylläri, homma hoitui sutjakkaan ja lento oli 20min etuajassa, ihan niin kuin mainoksissakin luvattiin lennot ovat aina ajallaan. Paula ja Ria olivat koirien kanssa vastassa Saksan Bremenissä ja sieltä ajeltiin reipas pari tuntia Hollannin puolelle nauttimaan illasta Rollecaterdeelissa Rian ja Henkin ihanassa puutarhassa.

Sitä ennen poikettiin koirien kanssa ihanassa luvallisessa koirametsässä uittamassa ja juoksuttamassa yhdeksän koiran schapelaumaa. Aivan ihania raparoiskuu-kuvia Kareliasta ja Maartesta ja paljon muuta ihanaa satumetsästä. Ihana tämä vapaampi koirakulttuuri, vaikka on täälläkin viime aikoina sääntöjä kiristetty ja mm. jos poliisi sattuu tarkistamaan koiran ulkoiluttajan taskut eikä mukana ole kakkapussia rapsahtaa satojen eurojen sakot. Harmitti aivan vietävästi kun ei ollut omaa koiraa mukana jotta olisi saanut kuvata niitä näissä upeaakin upeimmissa olosuhteissa.

Illalla Henk lievitti suomalaisten koti-ikävää laittamalla Suomesta tuodun (jo kolmannen) puukiukaansa lämpiämään ja päästiin saunaan rentoutumaan ja eukalyptuksen tuoksusta nauttimaan. Illalliseksi tarjottiin aivan ihanaa kiinalaista satékastikkeella ja kanatikuilla... Nam ja iso kiitos!!

Yöksi tultiin syysasuunsa pukeutuneeseen Ruusuhoviin: sanoin ei voi kuvata tätä kauneutta kun pihaan käännytään takorauta portista ja pihatietä reunustavat upeat vanhat puut, lampaat, ankat sekä maailman hellyydenkipein friisiläinen, joka juuri on menettänyt lähes 30 vuotta vanhan heppa kaverinsa. Kaunisvalkoinen kivisora johtaa polkuja eri puolille upeaa puutarhaa, jossa aina joku kukka on loistossaan. Ihan kuninkaallinen olo ja kunnia saada viettää aikaa täällä!


Oodi jalostustarkastuksessa

Hyvin nukutun yön jälkeen pakattiin aamutoimien jälkeen lauma autoon ja oli aika ottaa ensimmäinen "ajotunti" Hollannin liikenteessä. Ei tuo huonosti mennyt omasta mielestä, ja jos hollantilaisten kaahailuun vertaa niin minähän olen teiden tukko. Ei ollut kovin herkkua ajaa välttämättä edes rajoitusten mukaan, kun tiet ovat niin kapeita ettei siinä 60km/h vauhdissa mitään autoja ohiteltu.. ojaan sai melkein väistää jos ei meinannut sivupeiliään menettää, toisaalta toisella puolella taas olivat tietä reunustavat puut. Täällä on puita lähes poikkeuksetta jokaisen pienemmän tien varrella.. kuin olisi koko ajan matkalla kartanon tanssiaisiin, saahan sitä aina unelmoida. ;)

Aamulla satoi vettä lähtiessä, mutta Ria lupasi että Lochemissa on aina paistanut aurinko ja niin se vain sieltä pilvien seasta alkoi pilkottamaan ja päivä saatiin viettää kuivin jaloin. Lähdettäessä taivas kyllä repesi ja vettä tuli oikein kunnolla. Paulan kasvatti Oodi oli ilmoitettu toiseen jalostustarkastukseensa ja hyvin tuloksin sillä on nyt kaksi tarvittavaa jalostustarkastusta sekä silmätarkastus ensi kevääksi suunniteltuja pentuja varten. Oodi oli kokenut positiivisen muutoksen vuosi sitten näkemääni, Joke on tehnyt töitä ja louskuleuasta josta en suoraan sanottuna pitänyt pätkääkään, on muuttunut iloinen ja avoin aikuinen, joka muistuttaa aivan isoäitiään Ellua. Hatun noston arvoinen suoritus Joke!

Päivä sujahti koiria kuvatessa ja yrittäessä kartoittaa kuka oli kuka, hieman yritin kirjata ylös missä järjestyksessä niitä tuli kuvattua. Koiria oli paljon paikalla ja tunnelma oli ihanan välitön, kaikilla näytti olevan mukavaa ja oli aivan ihana tavata tuttuja monen vuoden takaa sekä tehdä uusia sellasia. Pääsin myös kalastelemaan juttua schapendoesien paimennustyylistä, Dieter joka on harrastanut aikaisemmin paimennusta koiriensa kanssa kertoi hauskoja juttuja ja totesi mm. narttujen olevan työkykyisempiä paimenia kuin heidän uroksensa, jotka olivat vain kiinnostuneet naisista. Siis tyypillisiä miehiä. Dieter kertoi myös miehestä joka on käyttänyt schapendoeseja oikeissa paimenen töissä, mutta on nyt vaihtanut rodun pois vuosien jälkeen, koska se paimentaa niin kova äänisesti haukkumalla.. schapea ei kuulemma hiljaiseksi kuulu saadakkaan, koska sen kuuluu paimentaa äänellään laumaa ympäri juosten ja kasassa pitäen. Paimen josta Dieter kertoi, oli kyllä todennut että schapendoes on tehokkaampi työssään, siihen mihin tarvitaan yksi schapendoes tarvitaan kaksi bordercollieta, sanoi Dieter. Mikäli Dieterillä on aikaa hän lupasi kirjoittaa minulle jutun lehteen sekä auttaakseen saamaan lisää tietoa schapendoesien oikeasta tavasta paimentaa, jotta ymmärtäisimme koiriamme ja niiden alkuperää paremmin. Mielenkiinnolla odotellen.

Kotiin lähdettiin taskut pullollaan käyntikortteja ja yhteystietoja joihin täytyy reissun jälkeen osata lähettää oikean koiran kuvia. Hollantilaiset ovat niin ihanan reipasta kansaa etteivät kaihda tulla puhuttelemaan ja suurin osa puhui sujuvasti englantia. Oli ihana tavata Rian kasvatteja, totesinkin ääneen että kaikki näkemäni koirat pitävät taustoissaan joko Rollecaterdeelin kantanartun Warrig v.d. Stam Dolernan tai veljensä Wolfgangin, tyyppi on niin minun silmääni sopiva. Helpottava oli huomata ettei ne hollantilaisetkaan aina onnistu ja paikalla oli myös niitä "kotiin piilotettuja" kippura häntäisiä, matalaraajaisia, pitkä selkäisiä, yliturkkisia... ja niitä joita luulin ensin briardeiksi...

Kotimatkalla poikkesimme turistikaupunkiin Ommeniin, josta saa kuulemma Hollannin parasta jäätelöä. Olihan tuota pakko päästä maistamaan ja kieltämättä hyvää oli, mutta voi vitsi kun oli ähky sen annoksen jäljiltä. Ihana koiraystävällinen maa Hollanti ei kaihda koiria kahviloissa eikä muissakaan liikkeissä, kävimme Ommenia kävellen kierrellessä mm. ihastuttavassa korukaupassa josta Joke osti minulle lahjaksi kolmet kauniit korvakorut joita ihailin (onneksi eivät olleet kalleimmasta päästä..). Päivän syömisten päälle oli pakko käydä illan näyttelyharjoitusten päälle juoksulenkillä Riitun kanssa. Nyt on vähän kevyempi olo.. valkkaria ja juustomaistiaisia siis. :)

Palaamisiin, huomenna Walma on ensimmäistä kertaa näytillä avoimessa luokassa Hyvinkäällä, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Pentutreffit

Aurinkokeijujen pentuteffit

Lauantaina osallistuttiin Aurinkokeijun pentutreffeille koko lauman kanssa: Hertha moikkaamaan sisaruksiaan ja Roope lapsiaan. Röykänmäen valtasi 24 ihmistä ja 14 koiraa. Koiruudet pelasivat hyvin yhteen, ainoastaan Urholta puuttui itsesuojeluvaisto, jos joku pyysi sitä poistumaan paikalta.. pöljä olisi vain pistänyt leikiksi.

Roopen ja Banjon pesueesta paikalle Herthan lisäksi pääsi Hockey Kuopiosta saakka. Leia jotui jäämään kotiin juoksun vuoksi, Klasulla ja Juusolla oli muuta menoa. Ja Keke-pikku nukkuu ikiunta, takajalkojen nivelsiteiden pettämisen vuoksi, ei siteet jalassa liikkuminen ole koiran elämää, eikä jalat olisi ell mukaan kestänyt kuin ensimmäisiin liukkaisiin. Voimia Keken rakkaalle perheelle, kiitos että annoitte pikkumiehelle parhaan mahdollisen elämän!
Boogien pesueesta paikalle pääsi jopa kolme neljästä: Tarmo Vihdistä, Säde Tampereelta ja Dana Luumäeltä. Hyvinkään Sälli jäi kotiin potemaan kennelyskää.

Sisarukset löysivät hyvin toisensa, P-pentueen kolmikko telmi keskenään ja lihrasivat piha-altaissa aivan niin kuin äitinsäkin. Roope ei moiseen osallistu, eikä oikeen ollut moksiskaan muksuistaan, vaikka aika hienoja olivatkin. Se piti vahtia patiolla ja tyytyi näyttämään hyvältä. ;) Herthalla oli selvästi väsy-päivä menossa, eikä se oikein lämmennyt Hockey-veljen leikkeihin, eikä oikein muidenkaan. Ihanasti P-pennut ovat perineet hyviä luonteenpiirteitä molemmilta vanhemmiltaan, Boogien vilkkautta ja Roopen tasapainoisuutta.

Kiitos kaikille tasapuolisesti, meillä oli oikein mukava päivä ja jopa suppiskeitto upposi, vaikken mikään sienien suurkuluttaja olekkaan... hyvää opetustyötä Mari! ;)


Synttärisankari

Hertha jäi samalla reissulla hoitoon Hollannin matkan ajaksi, joten sunnuntaina nautittiin prinsessan synttäreistä pienemmällä porukalla. Siitä huolimatta, että emännän kotiintuloaika taas venyi aamun pikkutunneille aamusta kierrettiin reipas 10km lenkki, jonka jälkeen nautittiin nakki-kakkua Walman 2v. synttäreiden kunniaksi. Loppu sunnuntai nautittiin sohvalla loikoillen elokuvia tsiigaillen.

Schapeyhdistyksen MH-kuvausta järjestellessä ensin päätin etten Walmaa vielä vie... no himotus iski kun paikkoja vapautui ilmottautumisen umpeuduttua ja nyt neidon ilmoittautuminen on maksettu. Eipähän ole kovin suurta massaa koulutusta alla, mielenkiintoista ja samalla jännittävää. :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

Oikea lapsi.

Pinocchio Hertha

Hertha the Pinocchio haluaa ihan selvästi olla oikea ihmislapsi. Semmoista se meno ainakin viime aikoina on ollut, kun naapurin lapset jo tulevat ovelle asti kysymään saako Hertha tulla ulos leikkimään. Hertha rrrakastaa lapsia aivan mielettömän paljon ja on niiden leikkejä mukava katsellakin, lapsilauma kirmaa onneasta soikeana pallo suussa juoksevan Kerttulin (Herthalla, rakkaalla lapsella on tziljoona nimeä eri käyttötarkoituksiin) perässä... vaikka välillä täytyy "emännän" muistuttaa pelisäännöistä, ettei pienen koiratytön pää mene ihan sekaisin kun kymmenestä suunnasta huudetaan noutamaan palloa.

Eilen Hertha jopa jäi lasten kanssa leikkimään siksi aikaa kun painelin itse pappakoiran ja prisessan kanssa kuntoa kohottamaan. Hienosti oli kuulemma mennyt, olivat kiertäneet ohjeiden mukaan pienen iltalenkin ja leikkineet tarhassa. Vaikka olihan tuo pikkukoira onnessaan kun sai laumansa taas kasaan. :)


Kehitystä

Toko-innostus on palannut pikku hiljaa stressitekijöiden poistuttua elämästäni (hetkeksi). Etenkin Walman kanssa on pikkiriikkisen treenailtu hyvin sujuvaa paikalla makuuta: jopa niin hyvin sujuvaa, että häiriötekijät = lapset & Hertha+pallo, saavat juoksennelle nenän editse eikä neiti kiinnitä huomiotakaan heidän touhuihinsa. Lisäksi ollaan treenattu luoksetuloa, joka menee oikeen mallikkaasti ja reippaan loppu hypähdyksen kera sivulle asti. Seuraaminen on vähän semmosta koikkaloitsemista lähes tulkoon edessä peruuttaen... katsekontakti, se on kaiken A ja O. ;) Treeniä, treeniä, niin kyllä se tästä suttaantuu. Jos tavoitteita pitää asettaa niin katsellaan sitten ens kesänä mahdollisten pentujen jälkeen. Vielä on kuitenkin kokonaan opettamatta liikkeestä jäävät ja estehyppy.. sen sijaan Walma on kyllä harjoitellut jo noutokapulan pitoa, sille se on ollut huomattavasti helpompaa ja mukavampaa kuin Roopelle, jolle se edelleen on pakko pullaa ja etuhampaissa varovasti, moista ällötystä, kantamista.

Roope on tehnyt alokasluokan juttuja mielen virkistämiseksi, uutena treeniohjelmistoon tosissaan on otettu kaukokäskyt. Roopen ongelma istumaan nouseminen on unohdettu, mutta nyt se pirulainen nousee ensin seisomaan ja liikkuu eteenpäin vähintään koiran mitan ennen kuin peba painuu maahan. No takapalkka siihen, mutta sitten se kehtaa olla niinkin pikkutarkka, että "nousee istumaan" ainoastaan jos käsimerkkinä käytetty käden nosto taivasta kohti tapahtuu niin että kämmenselkä osoittaa maata vasten.. ei muuten oikeesti ymmärrä käskyä jos käsimerkki tehdään väärin. Huoh!

Hertha taas ei ole tehnyt mitään.. sen työtä on leikki ja siihen se on tyytynyt. :)


Aikuinen nainen

Walpuri ja sisarukset ylittävät maagisen koirien aikuisuusrajan (siis valioitumisikä) tulevana sunnuntaina 12. syyskuuta, kaksi vuotta plakkarissa ja monen monta onnellista jäljellä. Grattis Sarah, Lotus, Aron, Pelle & Nisse! Harmillisesti ei vielä tänä viikonloppuna voinut kilpailla valio-sertistä Porvoossa, mutta seuraavana viikonloppuna sitten Hyvinkäällä. Pidetään peukkuja, että tärppäisi.


Eipä tänne muuta, tai semmonen pieni-suuri juttu, että vuosikirja on pistetty viime maanantaina postiin ja kohti painotaloa, tervemenoa, ei totisesti ole ikävä! Että over and out tältä erää. :)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Siivoojat.

Taas ehti kuu vaihtua ennen kuin ehdin tänne rustata lisää kuulumisia. Vaikka mitä erikoista tässä oikeastaan on edes tapahtunut...? Ollaan lenkkeilty ahkerasti jotta saataisiin nelijalkaiset ystävät timmiin kuntoon ja itsellä painokäyrän nokka osottamaan lattiaa. Muu aika on mennyt lehteä ja vuosikirjaa vuorotellen kasatessa, niin ja oon mä oikeissa töissäkin siinä välissä käynyt. ;) Lehti lähti painoon viikko sitten, joten eiköhän se tämän kuun puolessa välissä tipahda jäsenistön postiluukkuihin. Facebookissa lehden julkaisin pdf:nä ja sähköinen versio saikin yllättävän positiivisen vastaanoton, vaikka en siis tarkoittanutkaan että tästä mitään tapaa tulisi.. kunhan muissa asioissa siirsin sen nettiin luettavaksi. Mutta kai tätäkin ideaa voisi kehittää jatkossa, saisi ainakin ne himoitut värit.. :) Vuosikatsaus -09 alkaa olla aika hyvissä kantimissa ja on enää vailla näyttelyarvosteluiden taittoa.. siinäkin hommassa mennään jo kirjaimessa H.

Hertha on kehittänyt itselleen hauskan leikin. Töistä tullessani päästän ne yleensä valtoimenaan juoksemaan pihalle ja jätän oven auki (lue: tuuletan märän koiran hajua pois). Sillä välin kun saan itselleni lenkkivarusteet päälle Hertha on kantanut koko lelukorin sisällön pihalle, ja minua yhtään tuntevat tietävät että meidän mussukoilla leluja riittää... Reippaasti olen niitä jaksanut keräillä, mutta eilen oli sitten itsellä "huono päivä" niin saivat itse opetella siivoamaan lelunsa takaisin sisälle. Ei ehkä ihan oikeaoppista naksutella kaikille kolmelle yhtä aikaa, mutta hyvin tuntui menevän jakeluun mistä niitä palkkioita saa. Roope-pappa oli ihan innoissaan tästä uudesta tavasta ansaita nameja.. täytyy vaan jalostaa hieman tätä toimintaa siihen, että lelut vietäisiin sinne koriin asti, eikä niin että ne nopeasti vaan sylkäistään mamman jalkoihin ja ruvetaan odottamaan palkkiota. Nyt viskoin ne vaan äkkiä ovesta sisään ja ovi kiinni ettei Hertha hae niitä uudestaan ulos. Täytyy kyllä myöntää, että mieli koheni huomattavasti tästä siivous-leikistä ja lähdettiin lenkille hyvillä mielin puhelin korvalla (as usual..).

Mitään varsinaisia treenejä ei olla tehty, mitä nyt lehdestä eroon päästyä pari kertaa olen Roopea seuruuttanut ja ottanut luoksetulot ennen lenkille lähtöä. Innoissaan papparainen seuraa niin että etujalat nousee, kuin parhaalla Wienin-ratsastuskoulun ratsulla. Eilen kokeiltiin jopa miltä avoimenluokan kaukkarit näyttää...................... tässä kohtaa Roopen on täytynyt tehdä omia salaisia treenejään: otin heti alkuun maasta istumaan nousun noin kolmen metrin etäisyydellä (hyvä kun on onnistunut ennen niin että olen 50cm päässä) ja SE ONNISTUI!!!! :D Ei edes peppu liikkunut paikoiltaan! Ja kun ahne on niin pitihän sitä sitten kokeilla koko liikesarjakin läpi (istu-maahan-istu-maahan); ONNISTU!! Wau! Roopen kanssa pitäs selkeesti lähteä kisoihin pitkän treenitauon päätteeksi.. ei ehkä nyt enää syksyllä mutta jos sitten ens keväänä katselis jos mahdollisilta pennuilta ehtisi avoimeen osallistua. Roope on kyllä niin mainio pappakoira, parempaa treenikaveria ei kyllä ole, se on niin hauskan kekseliäs tapaus! Ei Walma ja Herthakaan varmasti huonoja olisi, mutta kun osaisi alkaa treenaamaan koiraa jolla ei ole käsitystä siitä mitä siltä halutaan.. nyt tytöt on saanu häröillä vieressä omiaan kun ollaan Roopen kanssa tehty pikku juttuja. Jos niiden kanssakin sitten vasta kun ne on vanhoja ja viisaita? ;)

Viikon päästä lauantaina osallistutaan Aurinkokeijun-pentutreffeille ja siitä viikon päästä perjantaina Tampereen kautta Saksan Bremeniin ja sieltä Hollantiin Paula-mummia ja muita ystäviä tapaamaan! Ihana, varmasti tapahtumarikas matka tulossa.. ainakin rouvat ovat siellä suunnitelleet mitä kaikkea sitä pitäisi ehtiäkään. Viikonloput on pyhitetty koirille kun ensimmäisenä viikonloppuna osallistutaan Schapendoesien viikonlopun viettoon, jossa jalostustarkastuksia, leikkimielisiä kilpailuja ja mukavaa yhdessä oleskelua. Ja seuraavana viikonloppuna ajetaan aivan alas Maastrichtiin näyttelyyn, jonne Seita ja Quibus on ilmoitettu.


Pornaisten porukkakin on vielä hengissä vaikkei niistä mitään ole tullut kirjoitettua. Tico ja Ulla-sisko olivat "napit vastakkain" Tervakoskella viikko takaperin, Ulla-neiti on sen verran uhkea, että pikku-Ticsin oli tyytyminen VSP:hen. Mutta toinen Suomen cacib tuli ja muutaman kuukauden päästä lähdetään Viroon kokeilemaan onneamme.
Olli on kesän aikana vanhentunut ja jos nyt harmaasta koirasta voi sanoa, niin harmaantunut lisää. Jäykkyysongelmat ovat palanneet, mutta eihän tuo lapsenmielinen sitä tajua vaan mennä loikkii reippaasti, niin että jo yksi vahinko on sattunut ja lepokuurille joutui tultuaan alas metrin korkeudesta. BOTti kuuria vaan niin jos se siitä taas.


Semmosia meille tällä kertaa, ihanat syksyiset ilmat ovat saapuneet! <3