The Netherlands PART 4
Uusi pala Hollantia
Perjantaina sitten koitti se kauhun päivä ja pitkä ajo ala eteläisimpään Hollantiin... moottoritie oli juuri niin ruuhkainen ja täynnä itsekkäitä autoilijoita kuin vain pystyin kuvitella. Loppumatkasta edellä ajanut Joke kyllästyi ruuhkassa jonotteluun ja kierreltiin ja kaarreltiin loppuaika upeissa maisemissa pikku kylien läpi. Hauskin muistoreitin varrelta taitaa olla kerrostalon pihassa laiduntaneet hevoset!! Kuinka epäreilua, eikö meille Kinnariinkin menis oikein hyvin yksi friisiläinen koiratarhaan?
Perille Valkenburgiin löydettiin viiden tunnin ajon jälkeen... yhdestä pysähdyksestä huolimatta oli paikat piiikkasen puuduksissa ja raajat jäykkänä. Sormien kesti hetken vertyä hurjasta puristusotteesta jännittävän reitin jälkeen.. pieni lenkki hevostarhojen lomitse auttoi kummasti. Kolmen tähden hotellimajoituksemme oli aivan mahtava, ystävällinen palvelu ja hyvä kielitaito.. useassa paikkaa kun hollantilaiset eivät ihan heti taivu puhumaan kovin sujuvaa englantia.. jännitystä vai mitä lie. Illallinen oli meille järjestetty kahvi/baarihuoneeseen, koska illallishuoneeseen niitä ei olisi saanut viedä ja mukavahan tuo oli omassa rauhassa olla, kuin kunniavieraat konsanaan. Mahat täynnä paikallista ruokaa ja tiramisua kömmittiin kolmanteen kerrokseen koiria suorimaan. Mac pääsi oikein suihkuun, harvinaista herkkua hollantilaisille koirille... ja kyllä sitä kakkavettä tulikin ja alta paljastui hienot vaalean harmaat jalat, aivan kuin isänsä kopio koko mies!
Maastrichtin sopimus
Sopimus pitäisi kuulemma purkaa naureskeli Paula kun ei tullut toivottuja sertipisteitä... Eikä tullut tulosta Suomessakaan. Walma esiintyi kaikesta huolimatta Karkkilassa, vaikka olisi ilmeisesti voinut neidin jättää kotiinkin kasvamaan: laatuarvosana hyvä, tarvitsee aikaa kehittyäkseen oli tuomarin terveiset. Maastrichtin kehässä ensin vuorossa oli meidän poppoosta Mac, joka oli tuomarillemme liian feminiininen ja tuloksena toinen sija ja laatuarvosana erittäin hyvä. Quibus sentään piti suomalaista lippua korkealla olemalla rodun paras pentu, kun äitinsä taas joutui tyytymään luokkavoittoon laatuarvosanalla erinomainen.
Hollannissa näyttelyistä ei lähetetä etukäteen aikatauluja vaan kaikki tulevat aamusta yhdeksäksi näyttelypaikalle ja vasta kehästä lunastetaan numerolaput ja saadaan tietää monelta oma rotu on kehässä. Ja näyttelyssä ollaan ja vietetään aikaa aina sinne iltapäivään, tällä kertaa ovet avattiin kolmelta ja "turhat" koirat ihmisineen pääsivät lähtemään. Kyllä sitä Suomen näyttelykulttuuria taas arvostaa ihan eri tavalla, on se niin paljon joustavampaa ja rennompaa. Vaikka omalla tavallahan se oli hieno katsella kehässä olleita koiria vielä jälkikäteen. Harmi vaan ettei kameran objektiivi oikein toiminut halutulla tavalla...
Kovasti olin suunnitellut ostavani tuliaisia näyttelystä, mutta paskan marjat eihän siellä ollut kun sitä samaa kamaa mitä kotomaassakin. Pennuille sentään löysin hienot ja edulliset syöttökaukalot, Suomessa katselemani pentubaarit maksavat reippaasti yli 50 euroa, nyt maksoin kahdesta 12,50e/kpl. Ja löytyi sieltä vähän tuliaisiakin, ettei ihan tyhjin käsin tarvitse kotiin tulla.
Quibus kävi esiintymässä reippaasti pentujen kunniakehässä, niin kuin hollantilaiset ryhmäkehiään kutsuvat. Takaisin ajettiin huomattavasti reippaammin, vaikkei edes mitään merkittävää ylinopeutta, oli vain huomattavasti helpompi liikenne eikä matka kestänyt kuin 2,5 tuntia. Napattiin Rollecaterdeelista hoitoon jääneet Amelie ja Riitu kyytiin ja kaupan kautta Ruusuhoviin.
Tänään nautiskellaan aamurauhasta ja kohta puoliin lähdetään lenkkeilemään, sitten pitää alkaa suunnittelemaan jo tavaroiden pakkausta ja huomenna otetaankin jo suunta satamaan Saksan Travemündeen. Illalla käydään vielä nauttimassa Henkin suomalaisesta saunasta ja pizzasta. Ihana ja tapahtumarikas reissu takana, mutta kotiin on jo ikävä omaan sänkyyn ja omiin rutiineihin.
PS. Walman Yaya-mamma oli Eckerössä ROP ja tuli Suomen muotovalioksi! Grattis!
Perjantaina sitten koitti se kauhun päivä ja pitkä ajo ala eteläisimpään Hollantiin... moottoritie oli juuri niin ruuhkainen ja täynnä itsekkäitä autoilijoita kuin vain pystyin kuvitella. Loppumatkasta edellä ajanut Joke kyllästyi ruuhkassa jonotteluun ja kierreltiin ja kaarreltiin loppuaika upeissa maisemissa pikku kylien läpi. Hauskin muistoreitin varrelta taitaa olla kerrostalon pihassa laiduntaneet hevoset!! Kuinka epäreilua, eikö meille Kinnariinkin menis oikein hyvin yksi friisiläinen koiratarhaan?
Perille Valkenburgiin löydettiin viiden tunnin ajon jälkeen... yhdestä pysähdyksestä huolimatta oli paikat piiikkasen puuduksissa ja raajat jäykkänä. Sormien kesti hetken vertyä hurjasta puristusotteesta jännittävän reitin jälkeen.. pieni lenkki hevostarhojen lomitse auttoi kummasti. Kolmen tähden hotellimajoituksemme oli aivan mahtava, ystävällinen palvelu ja hyvä kielitaito.. useassa paikkaa kun hollantilaiset eivät ihan heti taivu puhumaan kovin sujuvaa englantia.. jännitystä vai mitä lie. Illallinen oli meille järjestetty kahvi/baarihuoneeseen, koska illallishuoneeseen niitä ei olisi saanut viedä ja mukavahan tuo oli omassa rauhassa olla, kuin kunniavieraat konsanaan. Mahat täynnä paikallista ruokaa ja tiramisua kömmittiin kolmanteen kerrokseen koiria suorimaan. Mac pääsi oikein suihkuun, harvinaista herkkua hollantilaisille koirille... ja kyllä sitä kakkavettä tulikin ja alta paljastui hienot vaalean harmaat jalat, aivan kuin isänsä kopio koko mies!
Maastrichtin sopimus
Sopimus pitäisi kuulemma purkaa naureskeli Paula kun ei tullut toivottuja sertipisteitä... Eikä tullut tulosta Suomessakaan. Walma esiintyi kaikesta huolimatta Karkkilassa, vaikka olisi ilmeisesti voinut neidin jättää kotiinkin kasvamaan: laatuarvosana hyvä, tarvitsee aikaa kehittyäkseen oli tuomarin terveiset. Maastrichtin kehässä ensin vuorossa oli meidän poppoosta Mac, joka oli tuomarillemme liian feminiininen ja tuloksena toinen sija ja laatuarvosana erittäin hyvä. Quibus sentään piti suomalaista lippua korkealla olemalla rodun paras pentu, kun äitinsä taas joutui tyytymään luokkavoittoon laatuarvosanalla erinomainen.
Hollannissa näyttelyistä ei lähetetä etukäteen aikatauluja vaan kaikki tulevat aamusta yhdeksäksi näyttelypaikalle ja vasta kehästä lunastetaan numerolaput ja saadaan tietää monelta oma rotu on kehässä. Ja näyttelyssä ollaan ja vietetään aikaa aina sinne iltapäivään, tällä kertaa ovet avattiin kolmelta ja "turhat" koirat ihmisineen pääsivät lähtemään. Kyllä sitä Suomen näyttelykulttuuria taas arvostaa ihan eri tavalla, on se niin paljon joustavampaa ja rennompaa. Vaikka omalla tavallahan se oli hieno katsella kehässä olleita koiria vielä jälkikäteen. Harmi vaan ettei kameran objektiivi oikein toiminut halutulla tavalla...
Kovasti olin suunnitellut ostavani tuliaisia näyttelystä, mutta paskan marjat eihän siellä ollut kun sitä samaa kamaa mitä kotomaassakin. Pennuille sentään löysin hienot ja edulliset syöttökaukalot, Suomessa katselemani pentubaarit maksavat reippaasti yli 50 euroa, nyt maksoin kahdesta 12,50e/kpl. Ja löytyi sieltä vähän tuliaisiakin, ettei ihan tyhjin käsin tarvitse kotiin tulla.
Quibus kävi esiintymässä reippaasti pentujen kunniakehässä, niin kuin hollantilaiset ryhmäkehiään kutsuvat. Takaisin ajettiin huomattavasti reippaammin, vaikkei edes mitään merkittävää ylinopeutta, oli vain huomattavasti helpompi liikenne eikä matka kestänyt kuin 2,5 tuntia. Napattiin Rollecaterdeelista hoitoon jääneet Amelie ja Riitu kyytiin ja kaupan kautta Ruusuhoviin.
Tänään nautiskellaan aamurauhasta ja kohta puoliin lähdetään lenkkeilemään, sitten pitää alkaa suunnittelemaan jo tavaroiden pakkausta ja huomenna otetaankin jo suunta satamaan Saksan Travemündeen. Illalla käydään vielä nauttimassa Henkin suomalaisesta saunasta ja pizzasta. Ihana ja tapahtumarikas reissu takana, mutta kotiin on jo ikävä omaan sänkyyn ja omiin rutiineihin.
PS. Walman Yaya-mamma oli Eckerössä ROP ja tuli Suomen muotovalioksi! Grattis!