keskiviikko 29. elokuuta 2007

Työtä pukkaa

Kylläpäs tässä on ollut hulinata.. välillä vähän liikaakin. Kovasti ollaan valmistautumassa Tanskan reissuun. Mukaan tarvittavista tavaroista on tehty listaa ja tuntuu, että siihen tulee koko ajan lisää ja lisää mukaan otettavaa. Roope on ollut teho puunissa, tukka on kammattu pikkutarkasti varpaanvälejä myöten, korvat on putsattu ja nypitty paremmin kuin aikoihin, kynnet leikattu ja polkuanturoitten välistä karvat siistitty. Kalaoljy kapseleita ollaan syötetty kohta viikon verran ja kyllä se tukassa omasta mielestä ainakin näkyy parempana kiiltona. Peba karvat Roopella on ollut ponnarilla nyt muutaman päivän kun pienelle iski sellainen ripuli, että ryöpsähti. Siitä ollaan onneksi jo selvitty PanAcidojen avulla.

Töitä on hieman kasaantunut ja koulussakin pitäisi jaksaa korotella muutamat numerot ja hoitaa viimeiset kurssit + työharjottelut kunnialla loppuun.
Kotona hommia on tullut nettisivujen parista: ensin ihan omaksi ilokseni ja tekemisen puutteessa aloin tekemään meidän rotuyhdistykselle uutta ulkoasua, lähetin sitten ehdotusta uusista sivuista yhdistykselle ja sehän hyväksyttiin. Näillä sivuilla ei nyt onneksi mikään hengen hätä ole, täytyy rauhassa ja huolella tehdä, jotta tulee hyvät, selkeät ja tyylikkäät sivut. Toinen meidän yhdistykseen liittyvä proggis on vuosikirjan kasaaminen. Tähän asti vuosikirjaan on taitettu kaikki muu paitsi näyttelyarvostelut. Tähän asti käännettyjä arvosteluja olen lajitellut jo koirakohtaisesti, joten eiköhän se vuosikirjakin valmistu tuonne lokakuulle viimoistaan.


Muita nettisivuhommia tuli sitten snautseri-porukoista, kun ensin tutun kautta sain erään yksityisen snautseri-ihmisen tilaamaan itselleen uudet ulkoasut sivuilleen sekä sivujen päivittelyä silloin tällöin.
Sitten tästä tilauksesta muutaman päivän päästä eräs snautseri-kasvattaja kysyi uutta ulkoasua ja sivujen päivittäjää. Hommaa siis riittää... kaipa näistäkin selviää. Sitten alkaa helpottamaan kun saa sivut valmiiksi.


Tanskaan on muuten ilmoittautunut 137 schapea Euro Schapendoes Show'hun. Ja Suomen erikoisnäyttelyyn Hyvinkäälle 48 schapea.

Meinasipa unohtua mainita että nyt on Roope ilmoitettu BH-kokeeseen, Mäntsälään 6.10. Tuomarina on sama Vesa Häkkinen, joka tuomaroi myös Ollin BH-kokeen viime vuonna. Rento mies oli ja toiveet on korkealla. Tokoiltiin eilen omalla pihalla ja ah.. miten ihanasti tuo koira on reipastunut tekemään. Se on ihan mahtava kun hyökkää oikeen sivulle istumaan ja tuijottaa kuin kysyäkseen että "koska ja mitä tehdään" :) Koirien ohittamiseen on haettu apua kolinapurkista ja kyllä se on tuottanut tulosta. Kuukausi aikaa reenailla niin eiköhän me se hoideta... äiti uhkaili, että jos ei päästä läpi joudun maksamaan hänelle takaisin ilmoittautumismaksun!! :)

perjantai 24. elokuuta 2007

Kokkailua

Tänään iski kokkaustarmo ja kipaisin sitten koulun jälkeen kauppaan lihatiski ostoksille. Koiruuksille siis keittelin riisiä johon lisäsin kypsennettyä maksaa paloina, possun fileesuikaleita ja jauhettua broileria + paloteltuna porkkanaa. Saas nähdä maistuuko ruoka pojille... Ainakin Roope oli kovasti mukana tekemässä tätä sötkötystä.
Puuron lisäksi piti tehdä munuaisnameja mutta ne sitten muuttuivat maksanameiksi kun ei meidän pikkukaapasta saanut munuaista. Ja sekin maksa piti itse jauhaa mahdollisimman pieneksi, silti se kyllä taisi jäädä hieman liian isoiksi paloiksi. Siihen sitten vaan kananmunat ja jauhot joukkoon ja pellillä uuniin. Paha sanoa minkälainen sen kuuluisi olla oikeasti, mutta jos totuunden mukaisesti kerron miltä tämä meidän näyttää niin se on hieman koppurainen, ruskea ja sieltä täältä pilkottaa selkeitä maksapaloja... kröhöm.. ei mikään mestari kokkaus varmaankaan! :) Kaipa se koirille maistuu kuitenkin.

Ja niin kuin sivuilla jo uutisissa infottiin niin Ollin lonkat tulivat A/A:na ja kyynärpäät 0/0:na takaisin Kennelliitosta. Hieno juttu sinänsä, mutta mikä oli sitten se luupiikki ja pieni kolonen minkä eläinlääkäri totesi. Tai mahdolliset B-lonkat... maailma on kummallinen.

Viime keskiviikkona alkoi Ollilla ja Juulilla taas agitreenit. Olivat kuulemma menneet ihan hyvin, joskin Olli on taas hieman innokas hajujen perään. Juulin täytyy ensi kerralla kokeilla noita epäonnistuneita maksanameja josko sillä saisi koiran huomion aivan kokonaan itselleen. Olivat puhuneet talvitreenaamisesta ja olivat miettineet josko talvella treenaisivat Hyvinkäällä, täytyy toivoa, että ei treenit ihan niin kauas siirry. Arki iltana on meiltä aika hankala lähteä Hyvinkäälle asti, noin 45min autolla.

Roopen kanssa ollaan taas harrastettu tapakasvatusta ja yhteiskuntakelpoisuutta... siis minä opetan ja koira tottelee. Paskan marjat... välillä tuntuu, että on ihan päälaellaan koko homma. Kolinapurkki on ollut käytössä vajaan viikon verran ja kyllä se on taas hieman rauhottunut, eilen teki jopa niin kummallisen jutun, että käänsi selkänsä jok'ikiselle vastaan tulleelle koiralle. Meni aina puskaan "haistelemaan" siksi aikaa kun toinen meni ohi. Sitten se käväisi vähän vastaan tulleen kaistalla haistamassa ilmaa, että mikä siinä oikeen meni. Että hienosti on kyllä mennyt, nautinto kävellä kun ei tarvitse kiskoa piuhat kireellä koko ajan.

Huomenna vietetään Aten Amerikan sukulaisten läksiäisiä ja kun he niin toivoivat näkevänsä Roopen niin nyt on järkätty sillä tavalla, että Roope pääsee mukaan läksiäiskekkereihin. Saapas nähdä mitä tykkää Aten ukin Pepi-kissa kun Roppana tulee kylään :)

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Pitkästä aikaa

Kaikkea mahdollista on tapahtunut, mutta aikaa eikä vissiin sitä viitseliäisyyttäkään niin kauheasti ole ollut kirjoitella mitään ylös muiden luettavaksi. Jos sitä nyt ottaisi itseään niskasta kiinni.

Viime tiistaina päättyi siis loikominen ja paluu koulun penkille oli kuin kylmää vettä olisi niskaan kaadettu. Viimeinen vuosi tietojenkäsittelyn perustutkintoa ja keväällä pitäisi olla datanomin paperit kätösissä. Tämä jakso istutaan tiiviisti tietokoneluokassa ja opiskellaan niin suomeksi kuin englanniksikin asiakaspalvelua ja kaikkea mikä siihen ikinä liittyykään.

Koiratouhuissa ei paljoa tapahdu, Roope löhöilee kotosalla ja Ollilla alkaa ensi keskiviikkona taas agility treenit. Ollin olotilan seuraaminen vain hieman tarkentuu, ainakin tällä hetkellä se on iloinen oma itsensä.

Viime viikonloppuna Roopen Repe-poika oli ROP-pentu Joensuun KR näyttelyssä ja toisesta laidasta toiseen laitaan... eilen taas Kajaanissa erikoistuomarilla oli tulos ollut PEK 1.
Trasseli-pojat Pilvipaimen ja Patteri yrittivät molemmat valiotitteliä eilen omissa näyttelyissään, mutta niitä ei ainakaan näissä näytelmissä saatu. Pilvipaimen seurasi isukin jäliä ja otti ensimmäisessä avoimenluokan näyttelyssä EH:n ja luokkavoiton. Patteri taas oli Kajaanissa erikoistuomarilla kolmanneksi komein uros. Viimoisen sertin metsästys jatkuu Patterilla Oulussa ja Pilvipaimenella Hyvinkäällä. Pidetään peukkuja!!

Kovasti tässä on yritetty myös kasailla syksyn lehteä ja vuosikirjaa. Lehti alkaa olemaan muutamaan säätöä vailla valmis ja ilmestyykin ihan ajoissa syyskuussa. Vuosikirjan ilmestyminen venyy varmasti ainakin lokakuulle, noita tuloksia kun on aika iso kasa vielä puhtaaksi kirjoittamatta. Pikku hiljaa sekin varmaan alkaa valmistumaan.

Eipä tässä kaiketi muuta ole kerrottavaa... täytyy kai sitä lähteä ulkoiluttamaan koko viikonlopun ikävissään ollutta Roopea kun mamma on taas ollut reissussa. Aten Amerikan sukulaiset on ollut Suomessa kyläilemässä ja eilen sitten oltiin katsomassa Aten peliä yhdessä Livingstonin perheen kanssa ja sitten tehtiin Aten kanssa ruokaa illalla koko perheelle. Hauskaa elokuuta kaikille kaikessa!

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Kaikenlaista...

Maanantaista tähän iltaan asti on kyllä sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Maanantaina käytiin Sääksissä uimassa ja siinä sitten ihan vähän aikaa uppouduin mahallani kirjaa lukemaan, niin enkös minä sitten mennyt ja palanut rakoille asti. Kivat vesikellot koristavat selkää ja takareisiä. Reidet alkaa jo kestämään istumisen, mutta selkä on vielä näin kahden päivän jälkeen pirun kipeä, eikä pelkästään sen takia, että kirvelee vaan myös siksi, että yöt nukkuu selkä jännittyneenä ettei vaan mikään peitto tvs. hierrä. Tekisi niin mieli laittaa edes pikkiriikkisen IcePoweria kipeimpiin paikkoihin, mutta siitä ei taitaisi auringossa polttamat kohdat tykätä.

Tiistaina sitten olikin viimeinen ajotunti ja heti perään kauhulla odotettu inssi... liekö johtui kipeästä selästä ja sen aiheuttamasta v*tutuksesta tai jostain muusta niin paremmin en omasta mielestäni olisi voinut ajaa. Eikä se tutkarikaan papereihinsa tussilla kovin montaa merkintää tehnyt. Nyt sitten vaan odotellaan, että saa sen virallisen kortin, ettei tarvitse paperit ja passit kainalossa ajella.

Tänään päiväseltään ei mitään sen kummempaa kuin palovammojen rasvausta ja viilennyshoitoa. Yhden kissa-paran pojat jahtasivat puuhun ja kerkesivät pitämäänkin sen siellä ennen kuin tajusin mitä ne pihalla oikein huutavat.
Illaksi Ollille oli varattu aika Mäntsälän eläinlääkäriin lonkka- ja kyynärkuvia varten. Lonkat lähtivät A:na, mutta olivat ell:n mukaan A:n ja B:n rajoilla. Toinen kyynärpää oli puhdas, mutta toisestapa sitten löytyi luupiikki ja jonkinlainen reikä, joka voi olla joku kasvuhäiriö tai sitten se on ollut siinä aina syntymästä asti. Jokatapauksessa nämä saattavat ajan kuluessa kehittää Ollille nilvelrikon. Eläinlääkärin ohjeiden mukaan aletaan kokeilemaan Ollille eräänlaista jumpparuokaa joka hoitaa samalla niveliä, eikä ole niin tuhtia tavaraa. Toivotaan, että ruualla on tehonsa ja Olli voi elää vielä pitkään terveenä, ilman kipuja.

sunnuntai 5. elokuuta 2007

Mökkeilemässä ja näyttelemässä

Torstaina ilta-päivästä lähdettiin ajamaan kohti Kuopiota. Matkaa tehtiin reipas 4,5h, eli aika sutjakkaasti oltiin liikenteessä. Pysähdyttiin Varkauden kohdalla kerran ja vähän aikaa seistiin Kuopiosta Joensuuhun menevällä tiellä onnettomuuden takia. Mutta hyvin kerettiin illaksi uimaan ja saunomaan.

Perjantaina sitten mökkeiltiin ja todettiin Juulian kanssa, että ei se aina niin tapahtumarikasta hommaa ole. Äijät lähti kalaan ja kun ei niitä rupenut kuulumaan niin piti soittaa perään ja käskeä mökille, että päästäisiin kauppaan. Hieman kallis kauppareissu, kun veneellä mentiin, mutta se on paljon hauskempaa kuin autossa köröttely. Olli ja Roope pääsivät laivakoiriksi ja todella hienosti olivatkin. Molemmat vain katselivat maiseman ohi vilistystä ja välillä ottivat jopa rennosti makuullaan. Iltasella oli sitten hieman uimaharjoituksia, jotka eivät kuitenkaan johtaneet muuhun kuin kahlailuun.








Lauantaina oli sitten se reissun päätapahtuma, Kuopio KR. Päivä raviradalla oli aika helteinen vaikka lupailivatkin pilvistä aluksi. Onneksi oltiin varauduttu arinkovarjolla ja sen lisäksi käytiin vielä ostamassa sellainen häkkipuhallin, ei maksanut FinnDogsilla kuin 13 euroa. Kun menin hintaa kysymään ajattelin, että vastaus on "30 euroa"... eikun sellainen sitten.

Kehässä Roope ei reippaudeltaan yltänyt ihan samaan kuin Tuusulassa, mutta oli se ilma hieman tukalampikin kyllä. Raviradan pohja oli paikoin turhan pehmeä ja meinasin siinä seota jalkoihinikin, mutta en nyt sentään esittänyt mitään komeaa ilmalentoa. Ruotsalainen tuomari Sonny Ström oli todella tarkka koosta, kuudesta koirasta mittasi muistaakseni neljä. Roopea ei tuomari-setä mittatikulla lähestynyt. Roope oli päivän ROP ja toki kun tilaisuus saatiin niin ryhmiinhän me jäätiin rotua edustamaan. Saatiin kiva varjopaikka raviradan päärakennuksen varjosta ja siinähän se aika ennen ryhmiä kului kivasti muiden touhuja katsellessa ja muutamia rotuja ihaillessa.

Roopen Repe poikakin oli Iisalmesta ilmoitettu mukaan pentuluokkaan, tuloksena PEK 1. Kunniapalkintoa ei tuomari-setä antanut, kun Repe-poika on hieman isokokoinen. Alkuun minun piti esittää Repe ja se menikin harjoitellessa yhtä nätisti kuin Tampereellakin, mutta jostain syystä pikkumies pisti liinat kiinni kehänauhan kohdalla, eikä auttanut muu kuin luovuttaa numerolappu ja remmi omistajalleen, Hannalle. Hienosti Repe esiintyikin. Tsemppiä Repelle ja Hannalle Joensuuhun ja Kajaaniin!!



Repe


Ryhmäkilpailusta ei Roopelle herunut sijoitusta portugalilaiselta tuomarilta, mutta eipä mittään. Käytiinpähän taas näyttämässä rotua niille jotka siihen helteeseen jaksoivat jäädä. Esiarvostelu-kehässä Roopea rupesi hermostuttamaan se seisoskelu ja päätti sitten alkaa pyytämään edessä seisonutta bergamascoa leikkimään, siis Roope joka pelkää isoja koiria!!

Lauantai-iltana ennen saunaa piti ottaa pienet päikkärit, että jaksoi loppuillan. Vaikka eihän siihen iltaan nyt sen enempää kuulunutkaan kuin saunat, uinnit ja syönnit. Tänään lähdettiinkin jo yhdeksän aikaan kotimatkalle. Huomenna ja tiistaina toivon mukaan viimeiset autokouluhetket vähään aikaan.

keskiviikko 1. elokuuta 2007

Saksalaisen unelma

Eilen en tätä muistanutkaan kertoa, mutta samaisen puhelun aikana Paulalle Hollantiin puhuttiin muistakin kuin näyttelytuloksista. Paula oli tavannut saksalaisen schapendoes kasvattajan, jonka minäkin olen aikoinani tavannut ja hän on ihastellut Roopea joka kerta kun vain on siihen tilaisuuden saanut.

Tänä vuonna saksalainen oli tullut Paulan luo ja ensitöikseen tokaissut, että hänellä on unelma ja sen unelman nimi on Pilviparta. Hänen ongelmansa on vain se, ettei hän saa töistä ex-tempore vapaata jotta pääsisi toteuttamaan unelmaansa Suomeen.

Paulan kanssa oli puhetta, että onhan siinä muitakin vaihtoehtoja... jos vain tiedämme noin ajan kuin Roopelle olisi käyttöä niin voisimmehan tehdä samalla näyttelytourneen Eurooppaan, asua Hollannissa ja käväistä sieltä käsin muissa Benelux-maissa, Saksassa ja ehkä Ranskassakin. Tämä unelmaa elää... katsotaan mitä se tulevaisuus sitten tuo tullessaan ja mihin päädytään.

Pikku hiljaa täytyisi taas lähteä valmistautumaan ajotunnille, kolmanneksi viimeinen sellainen ennen inssiä. Maanantaina ja tiistaina on vielä yhdet ajotunnit ja heti tiistain ajotunnin jälkeen katsastuskonttorille ajokokeeseen. Jaiks.. toivon todella, että menisi ensimmäisellä läpi niin ei tarvitsisi lisätunteja ottaa. On tämä jo ilman niitäkin kallis lysti. Hauskaa alkanutta elokuuta.