lauantai 24. lokakuuta 2009

Arkea ja sen sellasta.

Arki alkaa rutinoitumaan Walman juoksuruljanssin jäljiltä. Roope kotiutettiin maanpaosta viikko sitten. Pää oli pojalla muutaman päivän sekaisin alkuun ja kyllä se leppeä Roopekin portista osasi läpi tulla, siis niin että koko portti oli pois paikoiltaan. Vaikka ei se kaiketi tuota siskoaan ollut raiskannut, kun rauha oli maassa ja ydinluu suussa se tuli ovelle vastaan kun tulin töistä kotiin. Ripulitaudistakin selvittiin, muutaman yön ulkona ramppauksen jälkeen ja taisi niitä maitohappobakteerilääkkeitäkin mennä paketillinen jos toinenki kolmelle koiralle.

Walma ja Hertha ovat siirtyneet taas luonnonmukaisempaan ruokintaan, heti on paljon kivampi korjailla tarpeita pussiin kun ei nappulap*ska haise. Ruokakin uppoo äärettömän hyvin, varmaan liikunnan lisäyksenkin johdosta. Roope taas saa vielä kärvistellä nappulalla, jos se nirsoilu lakkaisi kun joutuu hetken seuraamaan herkkujen katoamista muihin suihin.

Muutoin meillä ei mitään ihan hirveen kummallista kuulu, hauskoja tai ei niin hauskoja tapoja koirat keksivät (Hertha) huvittaakseen itseään: Hertha muun muassa lenkillä rakastaa mopojen ja pyörien jahtaamista ja jos ei niitä ole niin sitten on kiva vähän terottaa hampaita mamman pohkeeseen ja seurata siitä aiheutunutta reaktiota.. joka yleensä on metrin loikka eteenpäin. Ensimmäisellä kerralla kun se tuon jälkimmäisen tempun teki, oltiin vielä nähty city-kettu justiinsa ja kävi kyllä mielessä, että nytkö se meiät syö! :)
Hienohelma-Walma taas huvittaa lähinnä itseäni, kun rappusia kulkiessa se käyttää mieluummin lastenvaunuille tarkoitettua kaistaa kuin itse portaita. Neiti ei ilmeisesti yhdy omaan mielipiteeseeni siitä, että ne rappusjuoksut on hyvä treeni lenkin lomaan. ;) Kotioloissa Walmasta on kuoriutunut varsinainen kainalokoira, niin kun isänsä Neropappakin on. Walma vaan ei hienotunteisesti tule viereen "kysymään" saisko tulla syliin vaan yksinoikeudella hyppää suoraan päälle ja olettaa, että se on ihan ok hänen korkeudelleen.

Tiistaina kierrettiin pitkä lenkki ja osuttiin sopivasti tietyömaan kohdalle jossa oli juuri kallion räjäytys menossa. Pieni paniikki meinasi iskeä kun on tietoinen Walman viimeaikaisista herkistelyistä ja Herthan pentuaikaisesta ääniherkkyydestä. Välimatkaan työmaan ja meidän välillä oli varmaan reipas 20m, ei muuta kun viskasin lenkkinamit taskun pohjalta maahan kun alku piippaus alkoi ja katsotaan miten käy. Roope ja Walma söivät nameja maasta, eivätkä nostaneet edes päätään pamauksen kohdalla. Hertha söi varoitusäänen kohdalla vielä ihan reippaana nameja, mutta räjäytyksen kohdalla se loikkasi ilmaan ja tarkkaili hetken ympäristöään korvat heiluen. Namit veti onneksi nenän nopeasti takaisin maahan, niin kuin tuollainen räjäyttely olisi ihan normaalia tässä taloudessa.. vaikka voi se joskus niinkin olla. Herthan kanssa on niiin ihana olla, se on ehdottomasti yksi parhaimman luontonen pentu mitä olen nähnyt, se ei ota turhia paineita mistään ja olettaa olevansa ykkönen kaikessa. Vaikka toki se tuolla uhmakkaalla olemuksellaan ärsyttäviäkin tapoja on kehittänyt, se on muun muassa lauman pahin "rähisijä", vaikka olisikin heti valmis leikkiin vastaantulijoiden kanssa. Roope on hiljentynyt totaalisesti sen rinnalla ja välillä voisin vaikka vannoa sen ohitustilanteessa viheltelevän ja katselevan taivaita: "ei muuten ole mun mukula..".

Tänään oltiin pitkästä aikaa näyttelyssä, tällä kertaa oli Herthan vuoro päästä yksin reissuun korkkaamaan näytelmät. Yllättävän paljon neiti käytti ääntään näyttelypaikalla, häntä töttöröllä sai kuulla muut kunniansa.. olisin sentään odottanut, että koirapaljous olisi hiljentänyt sen. Rotukavereita se haisteli alkuun varovasti ja esitteli sitten naisellisen äksyn luonteensa, kun pojat yritti pepulle. Kehässä mentiin miten mentiin, yhden seisomaharjottelun jälkeen, ei yhtään juoksuharjoitusta. Vähän hyppelyä, sinkoilua ja seisominen kaukana sinne päin, mutta kunniapalkinto, pikkunarttupentujen luokan voittaja (ainut kilpailija tosin) ja toiseksi paras narttupentu. Herthan arvostelu: Oikea olemus, selvä sukupuolileima. Vielä kapea narttumainen pää. Korkea leveä etuaskel. Hyvä häntä. Miellyttävä käytös. Sopiva raajaluusto. Esitetään edukseen.

Semmottista tällä erää, tällä hetkellä meillä on menossa kuvan osoittama aikakausi...

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Vihdoinkin.

Huh, onpas viime kerrasta harvinaisen paljon aikaa... Vaikka onhan tässä tapahtumia ollutkin, vaikka vähän arkisempia sellaisia. Siihen mihin viimeksi jäätiin käytiin siis syyskuun lopulla Lopella lenkkeilemässä noin 15 kilometrin ulkoilureitti. Kaikki koirat jaksoivat hyvin, jopa porukan nuorin Hertha ja pienin Ticokin paineli menemään terrierin sitkeydellä reippaasti isompien perässä... jaksoivat vielä loppu matkasta hätistellä oravaa. Omissa jaloissa tuntui niin ettei meinannut loppumatkan hiekkaharjujen kiipeämisestä tulla mitään. Eikä seuraavana päivänä levätty sitten sen enempää vaan lähdettiin kiertämään Marin porukan kanssa samalla suunnalle vahingossa löytämämme suojärvi (tai lampi..).

Liikuntaharrastusta ollaan muutenkin lisätty taas ilmojen viilennyttyä ja varsinkin kun vihdoin tajusivta sulkea Ainolan futiskentän pallon potkijoilta. ;) Harrastusrintamalla ei olla aktivoitu yhtään aikaisempaa enempää, kaapissa odottaisi pahviliuskat askartelijaansa jos opettaisi koirille kuvioita yleisen huvin ja hauskuuden vuoksi. Itse en vaan ole ihan koulutus "taajuudella" tällä hetkellä - voisikohan tuon selittää syysmasennuksella vai ollaanko vaan liian laiskoja aivotyöhön.

Walman vihdoin ja viimein alkaneet juoksutkin kyllä sekoitti pakkaa. Ihan sattumalta huomasin Marin kanssa lenkillä ollessä, että tuohan piru jo esittelee peppuaan Roopelle, että siltä lenkiltä Roope hyppäsi Marin kyytiin. Reipas viikko on vietetty tyttöjen kanssa kahden, melko vaihtelevalla menestyksellä. Walman tunnetilat vaihtelevat kuin tuuliviiri suuntaansa, välillä koko maailma kaatuu päälle ja auta armias jos silloin nykäset hihnasta vähänkin niin jo on maailma sekaisin. Seuraavassa hetkessä sitten taas tullaan ja esitellään leluja heiteltäväksi ja kaikki on niin normaalia ja mamman kainalossa on maailman paras paikka nukkua... viikonloppu oli pahin kun molemmille iski ripuli (mitä ilmeisemmin neu vogelista) ja p*skaa sai siivota sänkylakanoita myöden. Meinasi todella mennä kuppi nurin, kun siihen päälle Hertha vielä on syönyt kaiken pikku irtaimiston minkä suuhunsa vaan saa: lenkkareista on syöty pohjalliset niin, että olisi varmaan sama kun paljain jaloin kävelisi ja kello joita oli tasan yksi (yöpöydällä) sai kyytiä.

Nyt aletaan onneksi olemaan juoksun kanssa voiton puolella ja muutama päivä on mennyt ihan seesteisesti. Tänään ja huomenna on vapaata ja käytetään ne ihan lenkkeillessä ja kotisivutöitä tehdessä. Täytyy tienata extra rahaa, jotta päästään Saksaan hakemaan pentua kotiin marraskuun alussa. ;) Pennelit tulevat perjantaina neljän viikon ikään, joten puolessa välissä odotusta ollaan. Pentu EI siis todellakaan ole tulossa meidän talouteen (ei pentua enää näiden jälkeen...), meillä on aivan ihana sijoituskoti jossa pentu saa rakkaan perheenjäsenen paikan ja oman yksilöllisen hoitonsa. Tarkemmin pikku miehestä sitten kun ollaan poika kotiutettu.

Semmottista meille siis, lenkkeilyä (painon pudotusta), töitä ja kotihommia. Ja todennäköisesti muuttoa suunnittelemassa kuukauden sisään, kunhan selviää mihinkä sitä muuttaa. ;)


Galleriaan on päiviteltynä kuvia syksyisistä ulkoiluista: http://pilviparta.kuvat.fi/