maanantai 10. toukokuuta 2010

Viikkokatsaus (tai parin)

Erittäin Hyvä Walma
Viime lauantaina startattiin Walman näyttelykesä SPKL:n päänäyttelystä Tuomarinkartanosta, samainen näytelmä oli myös saksalaispojan, Urhon, ensimmäinen ja viimeinen pentunäyttely. Rodun arvosteli Piia Enlund, joka ei ainakaan Urhon päälle ymmärtänyt.. antaa kuulemma matalan vaikutelman, vaikka säkää on 49-50cm?! Sillä on vain pitkä selkä. Luokkavoittoon ilman kunniapalkintoa sai olla tyytyminen, arvostelu oli kuitenkin muilta osin hyvä ja paikkansa pitävä. Ja purentakin on pojalla korjaantunut ihan mukavasti, ettei siitä ainakaan tullut sanomista. :)

Walpuri esiintyi tapansa mukaan ilopillerin lailla ja olisi seisomisen sijaan tarjoillut toko juttuja. Arvostelu oli niin hyvä, että olisi se täti ERIn voinut antaa, mutta oli tiukkis tuulella ja punainen nauha oli kauden avaus. No seuraavalla kerralla ollaan ammattilaisen kehässä Aptus Show'ssa, Veen-Keur ainakin ymmärtää koiran kehitysvaiheiden päälle, kun pisti Roopenkin voittamaan Hollannin erkkarissa, kun ikää oli mittarissa vain 22kk ja urokseksi silloin melko rimppakinttu muhkean tukan alla.

Agilityn alkeita
Kyllä sitä aikaa jostain aina uuteen harrastukseen ottaa, nyt ollaan hurahdettu agilityyn Walman kanssa ja saatiinpa oma "pien"vuoro Impivaaran Halleilta lauantaiksi. Siis minä ja Mari treenaillaan keskenään koirinemme, ei tarvitse odotella vuoroaan.. mutta toisaalta ei ole kyllä ketään muitakaan kantamassa esteitä.. No anyway, hyvin ollaan saatu homma liikenteeseen. Yksittäisiä esteitä ollaan tässä opeteltu ja Walma menee tällä hetkellä hypyn, renkaan, putken, A-esteen, puomin, pussin ja olikohan vielä jotain..? Hyppytekniikkaan ollaan keskitytty alkuun tai tullaan sitä jatkossakin harjoittelemaan, mutta se on ollut nyt joka kerta mukana ohjelmassa. Keinun kanssa vielä pähkäillään miten tehdään, kun molemmat Marin kanssa tiedetään että tulee täysi toppi sille esteelle jos pääsee kerrankin pamahtamaan kunnolla, pitäisi saada madallettua sitä keinautusta vähän. Onneksi on koko kesä aikaa treenailla ja oman vuoron lisäksi pystytään käymään vapaasti treenailemassa aina kun kenttä ei ole vaan varattu muuhun käyttöön, siis todennäköisesti hyvin usein.

Roopesta on kuoriutunut myös agilitykoiraa, hypyt, putken, pussin, A:n, puomin, renkaan se tekee jo ihan kivasti. Herra on vaan huomattavasti rauhallisempi tahdiltaan kun neiti Walma. Samaten Hertha on päässyt hyppimään muutaman kerran ja on isänsä lailla rauhallinen menijä.

Tokoa koko elämä, niinhän se kirja sanoo..
Ja sitä se kyllä on ollut viime aikoina. Roopen treenaus on ollut ihan huipussaan ja huippu on tuota ollut treenailla, sillä on moottori kyllä kehittynyt ihan huimasti. Tänään tehtiin kisamaiset treenit: paikalla makuu 2min, jonka jälkeen Roope odottelemaan "vuoroaan" ja tein Walman kanssa välissä. Roope vuorollaan taas L-mallinen seuraamiskaavio pysähdyksineen ja juoksuineen, oli niin innoissaan että meinasi edistää ja ensimmäisen pysähdyksen kohdalla jatkoikin matkaansa ennen kuin peruutti vikkelään sivulle. Liikkeestä jäävät eivät ole tällä hetkellä mikään ongelma, saas nähdä sitten miten kisoissa menee. Ja luoksetulo on Roopen lempiliike. Nyt kun saataisiin vaan estehyppy kotia, vaaleanpunainen sellainen, niin päästäisiin treenailemaan sitä hypyn lähestymistä. Liikkeessä itsessään ei siis mitään ongelmaa, mutta kun kävellään estettä kohti Roope varastaa lähes poikkeuksetta aina...
Avoimenluokan liikkeitä ollaan reenailtu satunnaisesti, vahvistettu noudon hauskuutta ja kaukkareita on tehty kuppipalkalla, nyt vaan kun saisi välimatkan kuntoon, tällä hetkellä toimaa muutamalla metrillä korkeintaan. Luoksetulon pysäytystäkin kokeiltiin ja kyllä tuo käskyä kuuntelee ja hidastaa, mutta pysähtyminen kestää niin kauan että ehtii tulla melkein luokse asti.

Walma harjottelee seuraamista ja istumiset sekä maahanmenot ollaan jo suht hyvin saatu ärsykekontrolliin. Sivulletulot on aika kivat, reippaat, suorat, mutta tökkii käteen.. siis käsi sivulla on sille vihje ei niinkään se sanallinen käsky = jos käden pistää selän taakse ja sanoo "sivulle" tarjoaa neiti kaiken muun repertuaaristaan paitsi sen oikean liikkeen. No ei tämä maata kaada, olkoon näin nyt. Kunhan päästään etenemään harjoituksissa niin otetaan tuo työn alle jossain vaiheessa.

Ruokakuppi treeninä meillä on tällä hetkellä kauaskantoisesti kaikilla paikalla istuminen, minuutti on nyt pisin aika millä olen kokeillut. Walmalla on ehdottomasti tiukimmin peppu lattiassa, Roope piippaa ja kuolaa ruokaansa ja Herthalle on annettu perjaatteessa kotikoiran vapaus vaikka seistä päällään, kunhan odottaa lupaa päästä kupille.

Muuta mukavaa
Päivän treenien jälkeen huristettiin lauman kanssa Jäniksenlinnaan hiekkamontuille juoksemaan. Koirat nautti vapaudesta ja mäkien valloituksesta.. ja Boogie kuralammikoista. Kuvia näyttelystä ja montulta: http://pilviparta.kuvat.fi/

Seuraavat viikonloput täyttääkin koiratoimet, kun on Schapendoespäivä Lahdessa, Aptus Helsingissä, Järvenpään näyttely, Roopen toko Hyvinkäällä, Tallinnan reissu Ticon ja Walman kanssa, Roopen toko Valkeakoskella, Kotkan Ruusu... Juhannus sentään vapaa, mutta sitten onkin taas Roopen toko Porvoossa ja Karjaa, Mäntsälä, Hki........... Ei varmaan tarvitse kysyä mihin olen rahani tuhlannut? ;)