keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ristiriitaista

Kiireistä tämä elämä

..että meinaa ressiä pukata. Viime viikonloppu taittui perinteisellä pikkujouluaikaisella koiranhoito-keikalla. Tiibetinterrieri-kolmikko Bertta 12v, Brita 6v ja Bodil 2v ottivat meidät vastaan sopuisasti ja tt-tyyppien sohvan omimista lukuun ottamatta kaikki sujui mainiosti koko viikonlopun. Sulatettiin jopa Bodilin juoksun jälkeinen mökötys ainakin hetkellisesti. :)

Porukkaan sopi mainiosti perjantaina juoksuinen Walma, joka lauantaina vaihtui sitten tyttäreensä Islaan. Melkoinen super sopeutuja koko likka! Päivä Kaapelitehtaalla näyttelyssä, sitten meille höykytettäväksi ja yö aivan uppo-oudossa paikassa ja tyyppi vaan ottaa rennosti ja iloisesti kaiken vastaan.

Vähän piti kasvattajan päästä kokeilemaan pentuturkin laittoa lauantai-illan ratoksi, joka yllätti positiivisesti. Olen vain näkemän perusteella ajatellut, että Islalla on valtava ja pehmeä pentuvilla, että mikähän siitä mahtaa tulla. Mutta lopputulemaksi täytyy sanoa, että tukka on pehmeä, mutta kuitenkin melko harva ja selkälinjassa kasvaa jo uutta karkeampaa karvaa. Lapset on kovaa vauhtia aikuistumassa ja harmaantumassa. Niisk! :(


Jännät paikat

Lauantaina tosiaan ensimmäisen hoitokeikkayön jälkeen hurautin aamulla Espooseen Ipsaa hakemaan ja sieltä sitten navigaattorin opastamana Helsingin Kaapelitehtaalle... minä niin rakastan tuota kaupunkiajoa ja etenkin sitä parkkipaikan etsimistä. Yhtään en tiennyt mikä mahtoi olla parkki pirkkojen linja sinä päivänä, mutta kun muutkin, niin jätin minäkin auton sakkopaikalle pelko persiissä.

Kehää odoteltiin muutama tunti keskenämme. Isla rauhoittui hyvin nukkumaan tuolin viekkuun, kun en laiskana jaksanut häkkiä mukaani ottaa. Esiintymisharjoitukset ennen kehää menivät hyvin, kuten ennenkin Islan kanssa. Kehässä piti sitten näyttää sitä juntturaluonnetta ja välillä sai tyyppiä raahata perässään kuin lehmää konsanaan. Paikallaan pönötti sentää ryhdikkäänä ja iloisena häntä vispaten. Arvostelu itsessään ja tulos ovat ehkä hieman ristiriidassa keskenään... vaikka ehkä tulos ja kuva puhuvat enemmän puolestaan. Ainakaan pituuden ja mataluuden puolesta en allekirjoita tuomarin näkemystä. Kropaltaan Isla on varsin mallikas yksilö, sillä on ikäisekseen mukavasti kurveja: hieno rintakehä ja etuosa ylipäätään, pyöreä runko (jossa toki vähän pentu löysää vielä..) ja mahtava lihaskunto. Kiitos vaan liikkuvaiselle sijoitusperheelle, tytsy saa juoksennella lähes päivittäin metsässä ja pelloilla vapaana Pepin kanssa, vaikka Espoon Mankkaalla asuvatkin. :)

Alla siis Pirjo Aaltosen näkemys:

" Tässä vaiheessa hieman matalan ja pitkän yleisvaikutelman antava. Hyvä runko ja tyypillinen kevyt luusto. Ikään kuuluva karvapeite. Vielä kinnerahtaat takaliikkeet. Liikkuu laiskasti, mutta ajoittain erittäin reippaasti. Käyttää häntäänsä hyvin. " PEK 1 KP ROP-pentu




Kehän jälkeen kaikki tuntui sitten menevän mönkään... Isla pissi kehään kunnon lätäkön ja matkalla autolle astuin suoraan sontaläjään, jota joku mukava koiraihminen ei ollut kerännyt talteen! Tämänkin onnettoman tapahtuman huomasin vasta keskellä vilkasta lauantai-liikennettä jossain päin ydin Helsinkiä matkalla kotiin. Ja tietenkään pysähtyä ei voinut tai muuten eksyy vielä reitiltä jos ajaa sivutielle kenkäänsä putsaamaan.. että loppumatkalla päästeltiin vähän kovempaa pitkin moottoritietä ja akkunat auki.


Voittaja-jännitys

Tällä viikolla ollaan juostu ja juostaan vielä vähän lisää. Joululahjaostokset on suoritettu loppuun eilen ja nyt alkaa se pakkaus urakka. Jouluvalotkin sain asennettua ulos, en tosin siihen pihan puuhun johon ne olisin halunnut... 17,5m ei riittänyt kuin kahteen kierrokseen (eikä ihme jos puolet narusta on pelkkää piuhaa ilman lamppuja!) ja oli pakko laittaa koko härveli pation kaiteeseen.. harmitti aika vietävästi eilen, mutta kyllä se jo aamulla ihan siihen kaiteeseen näytti istuvan. Tuo ainakin valoa koirille iltakakalle. ;)

Loppuviikosta sitten huolletaan Hertha loppuun messukeskuksen koitoksia varten ja kuskaillaan koiria sinne tänne ja tuonne. Otetaan tuo veteraani-kasvattaja Paula hoitoon lauantaina ja laitetaan näyttelykuntoon saunan, hyvien ruokien ja juomien kanssa. Ja ennen kaikkea syvällisten maailmaa parantavien koirakeskusteluiden kautta. ;)

Sen pituinen se, kuullaan ensi viikolla miten meillä meni Herthan, Islan ja Demon kanssa vuoden isoimmissa kinkereissä.



PS. Walman tulevan Rolle-sulhon Reino-poika on käynyt kinttukuvissa tällä viikolla, jännityneenä tuloksia odotellessa. Kuvannut ell arvioi maljat hieman löysiksi, mutta ei mitään muita muutoksia. Vähän jänskättää, mutta oli tulos mikä tahansa niiden monien plussa puolien takia olen edelleen riskin valmis ottamaan. Erinomaisten ja avoimien luonteiden sekä vankan/terveen etuosan puolesta.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Pappakoira sairastaa

Vanhuus ei tule yksin

Niin ne koitti pappakoiran ensimmäiset vanhuuden vaivat Roopellakin. Turkin lyhennyksen jälkeen iskäpojasta kuoriutui varsinainen leikkisä nuoriherra. Innostuessaan menee edelleen 360 astetta ympäri paikallaan hypellen, että siinäkö lie mennyt liukkaalla parketilla takajalka linkkuun ja pitkien lenkkien rasittamana alkoi kolmella jalalla linkutus. Viime maanantain iltalenkillä jo huomasin, ettei nyt ravata ihan puhtoisesti... ja levon jälkeen ei kävelty vasemmalla takajalalla enää ollenkaan.

Ensi pelästys oli, että mitä jos tässä on käymässä sama kuin kahdelle sisarukselle!? Miina-sisko meni 7-vuotiaana luusyöpään hyvin nopeasti ja kuluneena kesänä, itseasiassa tasan samana päivänä kun Miina, meni Manu-veli pahaan nivelrikkoon. Nostan hattua Miinan ja Manun perheelle, sillä nämä koirat asuivat samassa taloudessa ja vuoden välein ison päätöksen teko ei ollut helppoa, etenkin kun näillä kahdella olisi vielä muuten ollut elämää edessä useita vuosia.

Nyt näyttäisi kuitenkin, että kyse oli pelkästä venähdyksestä. Muutaman päivän lepo ja pelkkä omalla pihalla ulkoilu + Back On Track vetreyttivät pappakoiran kävelemään jo suht ok. Loppuviikosta lähti innoissaan jo pienelle iltapissalle, mutta kyllä siitä liikkeestä näkyi vielä epävarmuus kipeälle jalalle astumisesta. Himmaillen kohti isänpäivää alkoi patu olla jo kuosissa ja isänpäivän kunniaksi käytiin metsässä kirmailemassa. Eivätkä ongelmat ole palanneet, joten säikähdyksellä selvittiin. Tällä kertaa, kauhea kun tässä on enää muutama kuukausi ja pappa täyttää 9v.


Virtsakiteisiin ceetä

Itseasiassa johan Roopella yksi vanhuuden vaiva on ollut muutaman vuoden. Pari vuotta takaperin talven ongelmaksi muodostuivat virtsakiteet ja kun en alkuun tajunnut ollenkaan mistä oli kyse ravattiin koiran kanssa päivä pihalla, luullen sillä olevan vatsakipuja kun se sillä tavoin peppua painoi maahan ja vinkui. Vasta kun pissan mukana tuli veritippoja (luojalle kiitos, että oli lunta maassa) lähdettiin kiitämällä eläinlääkäriin peläten pahinta, luonnollisesti.

Virtsanäytteestä selvisi struviittikiteet, joiden liuotukseen saimme oman liuotusruokansa. Kuukauden ruokaa syöneenä kiteet kyllä olivat poissa, mutta niin tuntui olevan koko koirakin. Ihan kuihtunut ja apaattinen verrattuna aikaisempaan iloiseen olemukseensa. Vaihtoehtoisia ehkäisykeinoja etsittiin ja tuolloin päädyttiin barffaamaan asiantuntijan ohjeiden mukaan... kiitos näiden ohjeiden, nyt on Roope muutamaa etuhammasta köyhempi ja kulmahampaista on nysät jäljellä. Massa saatiin kyllä lihakuurilla takaisin.

Kaikista yksinkertaisin ratkaisu asiaan oli kuitenkin c-vitamiinijauhe. Nyt on menossa toinen talvi näin ja ei ole ongelmia. Syödään normaali ruokaa, Eukanuba lammasvanhus-sapuskaa. Aamulla puolikas teelusikallinen jauhoa makkarasiivuun niin uppoaa nirsommallekin. Kosteus on kaikista pahin, joten kuivaaminen on ehdottoman tärkeää vetisillä keleillä.


Best-In Puppy Show - alkuharjoitusta messariin

A-pentueen ihmekaksoset osallistuivat ainoina rodun edustajina Helsingin messukeskuksen lemmikkimessujen yhteydessä järjestettyyn pentunäyttelyyn, jossa rodun arvosteli Veli-Pekka Kumpumäki. Kuten kesällä, niin nyt myös jäi hyvä maku tuomarin kirjoittamista arvioista ja kuuleman mukaan oli myös mukava setä ihan noin luonnossa, kuten kesälläkin. Ihana saada tällaisia tuomareita arvostelemaan koiria joita ne oikeasti kiinnostavat vaikkei mistään valtarodusta olekaan kyse.

Kilpasisarusten kesken jakautui niin, että Demo oli ROP-pentu ja Isla VSP-pentu. Molemmille kunniapalkinnot ja arvostelut joissa oikein kahteen kertaan luonteet tapetilla. Positiivisesti. Alla tyyppien arviot Kumpumäen silmin.

Demo: Iloinen pikkupoika jolla hyvät mittasuhteet ja hyvässä kehitysvaiheessa. Kuono-osa saa vielä tanakoitua. Hyvä kallo. Otsapenger voisi olla selvempi. Sopiva luusto. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Käyttää häntäänsä jo taidokkaasti. Hyvälaatuinen pentuturkki. Vielä kinnerahtaat takaliikkeet. Hyvin viehättävä luonne. PEK 1 KP ROP-pentu

Isla: 6kk viehättävä iloinen narttupentu jolla erittäin kaunis pää ja ilme. Lyhyt, tanakka kuono-osa. Sopiva luuston vahvuus. Hyvä laatuinen pentuturkki. Liikkuu kinnerahtaasti takaa ja vielä epävakaasti edestä, mutta oikea meininki. PEK 1 KP VSP-pentu

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Liikenne käyttäytyminen

Vaara vaanii liikenteessä

Viime viikkoina on tuntunut sattuvan ja tapahtuvan liikenteessä.. tai sitten olen itse ollut harvinaisen skarppina liikkeellä. Enkä puhu nyt pelkästään autolla liikkuessa vaan ihan koirien kanssa kävelyteitä tallaillessa tulee nähtyä (ja kuultua) kaikenlaista. Eräskin pyörällä liikkeellä ollut nainen kommentoi ohi mennessään "..tuollainen lauma..", ja selvästi oli työn ja tuskan takana vaihtaa pyörän liikerataa edes puolikasta metriä vasemmalle, ettei tule yhteen törmäystä risteysalueella. Ja mikä ihme siinä on, että kaupunkilaiset ovat niin juurtuneita oikeanpuoleiseen liikenteeseen vaikka ohje on, että yhdistetyllä jalkakäytävällä ja pyörätiellä (joita Järvenpäässä kaikki väylät ovat) jalankulkija kulkee JOKO vasemmassa tai oikeassa reunassa, jotta pyörä pääsee ohi KESKELTÄ. Autotiellä kulkiessa suositellaan käytettäväksi tien vasenta reunaa.

Olettaisin, että pyörä tai vaikka vain ne kaksi jalkaa olisi helpompi liikuttaa väistämään, kuin että minä siirryn kolmen koirani kanssa vasemmasta oikeaan reunaan. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että koirani valtaavat puolitietä kävellessään keskellä latua.
Törkein tapaus sattui eräs aamu, kun olimme tulossa sivutieltä ja valmistelin omia koiriani ohittamaan edes jokseenkin kauniisti naapurimme kuuliaisen pk colliepojan ja hieman hankalasti liikkuvan isäntänsä. Isäntä tuli koiransa kanssa kävelytien vasenta laitaa, niin kuin (kunnon) koiraihmisen kuuluukin. Toiselta sivutieltä kurvasi tällainen ylpeä urheilufillaristi suoraan isäntää kohti omaa oikeaa puoltaan ja moinen (anteeksi) kusipää viitsi väistää vasta, kun yhteen törmäys oli varmasti alle metrin päässä. Jos olisi tullut meitä päin olisin ensinnäkin puhkunut pääpunaisena ja vähintään työntänyt pyöränsä kanssa ojaan kuravettä nielemään. Vieläkin saan pelkästä tilanteen ajattelusta posket punaiseksi suuttumuksesta.

Joustavuus liikenteessä helpottaisi, tekisi mukavammaksi ja etenkin turvallisemmaksi jalankulkijan liikkua liikenteessä. Mitä isommalla välineellä olet liikenteessä, sitä varovaisempi ja kunnioittavampi pienempiä kohtaa pitäisi olla. Tiedetään, ei se aina kiireessä helppoa ole, mutta kuka siihen kiireeseen on syyllinen... voin myöntää, että ainakin minä itse omaani (pitää lopettaa aamusiivoilut, ettei tarvitse kaahata töihin).


Ratti raivo

Olen ajatellut, että tämä kohdistuu lähinnä autoilijalta autoilijalle, ei niinkään kävelijöihin.. tai ainakaan sitä ei osoiteta niin räikeästi hitaammin suojatietä ylittävälle rollaattori-mummolle. Vaan tulipa tähänkin se poikkeus joka vahvistaa säännön. Viime viikolla oltiin suojatiellä jäädä koirien kanssa oikeasti auton alle, kun selvästi aamukiireessään hra ja rva Opel tulivat suojatielle renkaat kirskuen ja torvea soittaen. Hämmästyksissäni en edes käsimerkkiä muistanut pariskunnalle näyttää, levittelin vain käsiäni ja kirosin ääneen.

Tunnistan raivon piirteet itsestäni kyllä satunnaisesti liikenteessä. Viimeksi tänään aamulla kiireessä ärsytti vanha pakun rotisko jolla jurnutettiin 10km/h alinopeutta koooko matkan eikä ohitusmahdollisuuksista tietoakaan. Tuolla liikenteen seassa kävellessä ja läheltä-piti-tilanteita kokiessa olen alkanut työstämään omaa liikenne käyttäytymistäni ja toivottavasti se luonnistuu koko ajan turvallisemmin ja joustavammin, ilman kiirettä.

Liikenneturvan sivuilta ohjeita liikkujille.
http://www.liikenneturva.fi/vanhat/862/Jalkankulkija%20suomi.pdf


Lisää näkyvyyttä!!

Ulkona on pimeääkin pimeämpää juuri niinä aikoina, kun toimistotyöaikaiset lemmikkejään ulkoiluttavat ja tapahtuipa ulkoilu sitten maanteiden varsilla tai kaupungissa, niin heijastimet heilumaan. Mielellään vielä vaikka heijastinliivi päälle ja otsalamppu vilkkumaan. Ei ainakaan voida silloin meitä tulla syyttämään jos autoilijat eivät "näe" muita kanssaliikkujia. Mukavia ulkoiluhetkiä kaikille!