The Netherlands PART 2
Roomalaisella tiellä
Eilen vietettiin rauhallisempaa päivää ulkoillen koirien kanssa ja ilman. Aamusta olin ahkerana heti juoksulenkillä, tällä kertaa ilman Riitua. Ripi tosin yritti perään pariinkin otteeseen ja Paula sai sen hihnassa tuoda takaisin mökkiin, onneksi ei liiketunnistimella aukeava portti reagoinut koiraan vaan pysyi kiinni.
Päivällä Ria tuli Roefien, Karelian ja Maarten kanssa ja tarkoituksemme oli mennä ulkoiluttamaan koiria Dwingeloon kansallispuistoon, jossa koirien on aikaisemmin ollut luvallista kulkea vapaana.. ei ollut enää, säännöt alkavat kiristyä täälläkin idioottien vuoksi. Suunnitelmien muutos, koska emme halunneet ulkoilla 7 koiraa hihnassa kiskoen, auton nokka kohti Echteniä.
Sunnuntai ei ole paras päivä lähteä metsään koirien kanssa, koska siellä ovat kaikki muutkin. Onneksi rotumme on sen verran sosiaalinen tapaus, että saimme melko rauhassa pitää koiriamme vapaana. Ilma oli valitettavan harmaa ja tiiviin lehvästön läpi ei paljoa aurinkoa siivilöitynyt, että kuvat jäi hieman vähiin, mutta jotain aina kuitenkin. Ainakin upeaa vanhojen puiden reunustamaa roomalaisten aikaista mukulakivitietä tuli kuvattua.. hassua ajatella tallaavansa samaa tietä kuin tuhansia vuosia sitten eläneet.
Viiden aikaan oli jo pakko päästä syömään aikaista illallista, täällähän ei siis tosiaan syödä ruokaa päivällä vaan illalla myöhään koko perhe samassa pöydässä. Sen jälkeen oli hyvä ottaa kolmen tunnin päikkärit ja siitä melkein suoraan sitten yöunille.
Mustalaishevonen Lindi
Pitkien yöunien ansiosta oltiin ajoissa ylhäällä ja aamulla kiersin Rian näyttämän lenkin, jottei aina tarvitse edestakas samaa reittiä juosta. Hevosia on täällä maalla joka torpassa niin, että johan tässä alkaa itsekin tekemään mieli omaa uljasta mustaa friisiläistä. Vaikka tämä Paulan vuokraisännän ihastuttava friisi aamulla sotkikin tehokkaasti mustaksi asti koko takin etumuksen kun menin omenan sille syöttämään... löppäleuka.
Norgiin lähdettiin hyvissä ajoin kaupan kautta. Koska Paulakin oli reitistä hieman epävarma jouduttiin turvautumaan navigaattoriin... ja voihan v... eihän mun luonteeseen sovi kuunnella ohjeita, meinasi hermo mennä jo ensimmäisen kilometrin jälkeen. Löydettiin perille alun hankaluuksien jälkeen ja moottorietielläkin ajaminen sujui vaikka vähän nämä "mustat nuolet" hurjia ovatkin ohituksineen.
Lähdettiin samantien koirien kanssa pellolle juoksemaan. Paulan kasvatit Mac ja Oodi, Amelien sisko Akke-Lijs sekä Jimbo olivat jo valmiiksi Benin kanssa pellolla ja tapasimme heidät siellä. Mac esitteli upeita loikkiaan juostessaan keppien perässä, Oodi taas katoili omille reissuilleen pikku eläimiä metsästämään ja Jimbo kiukutteli kun kukaan ei leikkinyt hänen kanssaan. Aurinko pilkisteli sen verran että sain aivan mahtavia laukauksia ja nyt on se ensimmäinen hieman alle 2000 kuvaa vetävä muistikortti täynnä.
Ria ja Henk saapuivat viiden koiransa kanssa kolmen maissa ja jaoimme porukan kahtia: Paula, Ria ja Joke keräsivät 13 koiran laumansa ja lähtivät uudestaan lenkkeilemään, kun minä taas pääsin Benin ja Henkin kanssa hevostelemaan. Haettiin mustavalkoinen Lindi-tinker, jonka Ben valjasti ajovaunujen eteen ja lähdimme kiertämään Norgia. Ensin ajoimme kylän vanhimman osan läpi, jossa taloissa on olkikatot, ikkunaluukut ja kuten aina; upeat puutarhat vaikka pihaa olisikin minimaalisesti. Ajettiin myös vastaan tätä hurjaa 13:n koiran laumaa joka huuta karjui kyllä hevosvaunuyhdistelmällemme, mutta hienosti Lindi otti asian, rauhassa oli ja antoi koirien möykätä omiaan. Ben kehuikin Lindin olevan erinomainen hevonen, johon voi luottaa täysin, siksi hän ei mm. käytäkään edes kuolaimia hevosia ajaessaan.
Ajettiin upeita hiekkateitä joita lehmuspuut vierustivat ja Henk vitsailikin, että jos eläisimme 100 vuotta sitten he olisivat viemässä minua tulevan sulhoni luo... johon toivoin että sulhanen olisi edes komea, mutta Henkin mielestä perillä odottaa sammakko, jota täytyisi vielä pussatakin.. hahhaa!
Pääsin näkemään myös palan historiaa, kun ajettiin luvallisesti yksityisen maa-alueen läpi, jossa oli ristin muotoinen kanava. Ben kertoi sen olevan oikeastaan natsien hakaristi 2. maailman sodan ajalta, jolloin alue toimi natsien tukikohtana ja he paikansivat sen ilmasta juuri tämän hakaristin ansiosta.
Ajelun päätteeksi vietiin vaunut takaisin talliin ja Benin huoltaessa Lindiä sain yksinoikeudella kuulla karnevaalimusiikkia vanhanaikaisesta posetiivista, upea vanha ja omistajalleen erittäin rakas esine, jonka kanssa he kiertävät kuulemma edelleen karnevaaleilla ja markkinoilla silloin tällöin.
Tästä ei Lindi päässyt vielä suoraan tyttärensä luo laitumelle, vaan satuloitiin sen pientä ratsastuskierrosta varten. Ihana oli päästä pitkästä aikaa satulaan, vaikka meno ja meininki uupui niin oli se vaan mahtava fiilis tuntea hevonen allaan monien vuosien jälkeen. Miten upeita ja jaloja eläimiä ne ovatkaan! Tahtoo oman friisiläisen...
Antaumuksellisen ulkoilun jäljiltä rauhoituttiin kaikki Benin ja Joken upeaan kotiin nauttimaan hyvästä ruuasta ja seurasta, suunnittelimme huomista shoppailu matkaamme Groningeniin.. ihana saada "ihmisten" vaatteet päällensä vihdoin, johan näitä koirarytkyjä on kulutettu tarpeeksi, harmittaa niin pirusti että tuli tuulihousut jätettyä kotiin, voi miten niin yksinkertaista asiaakin voi kaivata niin suunnattomasti!
Joten eiköhän se ole aika lähteä nyt nukkumaan niin jaksaa huomenna olla ajoissa valmistautumassa lähtöön: ensin koirat Henkin huomaan Punthorstiin, sieltä Norgiin hakemaan Joke ja sitten shoppailemaan Groningeniin.. illaksi meidät on vielä kutsuttu syömään varsinaiseen Ruusuhoviin, ihana nähdä tämä jo ulkoa uskomattoman upea koti. :)
Eilen vietettiin rauhallisempaa päivää ulkoillen koirien kanssa ja ilman. Aamusta olin ahkerana heti juoksulenkillä, tällä kertaa ilman Riitua. Ripi tosin yritti perään pariinkin otteeseen ja Paula sai sen hihnassa tuoda takaisin mökkiin, onneksi ei liiketunnistimella aukeava portti reagoinut koiraan vaan pysyi kiinni.
Päivällä Ria tuli Roefien, Karelian ja Maarten kanssa ja tarkoituksemme oli mennä ulkoiluttamaan koiria Dwingeloon kansallispuistoon, jossa koirien on aikaisemmin ollut luvallista kulkea vapaana.. ei ollut enää, säännöt alkavat kiristyä täälläkin idioottien vuoksi. Suunnitelmien muutos, koska emme halunneet ulkoilla 7 koiraa hihnassa kiskoen, auton nokka kohti Echteniä.
Sunnuntai ei ole paras päivä lähteä metsään koirien kanssa, koska siellä ovat kaikki muutkin. Onneksi rotumme on sen verran sosiaalinen tapaus, että saimme melko rauhassa pitää koiriamme vapaana. Ilma oli valitettavan harmaa ja tiiviin lehvästön läpi ei paljoa aurinkoa siivilöitynyt, että kuvat jäi hieman vähiin, mutta jotain aina kuitenkin. Ainakin upeaa vanhojen puiden reunustamaa roomalaisten aikaista mukulakivitietä tuli kuvattua.. hassua ajatella tallaavansa samaa tietä kuin tuhansia vuosia sitten eläneet.
Viiden aikaan oli jo pakko päästä syömään aikaista illallista, täällähän ei siis tosiaan syödä ruokaa päivällä vaan illalla myöhään koko perhe samassa pöydässä. Sen jälkeen oli hyvä ottaa kolmen tunnin päikkärit ja siitä melkein suoraan sitten yöunille.
Mustalaishevonen Lindi
Pitkien yöunien ansiosta oltiin ajoissa ylhäällä ja aamulla kiersin Rian näyttämän lenkin, jottei aina tarvitse edestakas samaa reittiä juosta. Hevosia on täällä maalla joka torpassa niin, että johan tässä alkaa itsekin tekemään mieli omaa uljasta mustaa friisiläistä. Vaikka tämä Paulan vuokraisännän ihastuttava friisi aamulla sotkikin tehokkaasti mustaksi asti koko takin etumuksen kun menin omenan sille syöttämään... löppäleuka.
Norgiin lähdettiin hyvissä ajoin kaupan kautta. Koska Paulakin oli reitistä hieman epävarma jouduttiin turvautumaan navigaattoriin... ja voihan v... eihän mun luonteeseen sovi kuunnella ohjeita, meinasi hermo mennä jo ensimmäisen kilometrin jälkeen. Löydettiin perille alun hankaluuksien jälkeen ja moottorietielläkin ajaminen sujui vaikka vähän nämä "mustat nuolet" hurjia ovatkin ohituksineen.
Lähdettiin samantien koirien kanssa pellolle juoksemaan. Paulan kasvatit Mac ja Oodi, Amelien sisko Akke-Lijs sekä Jimbo olivat jo valmiiksi Benin kanssa pellolla ja tapasimme heidät siellä. Mac esitteli upeita loikkiaan juostessaan keppien perässä, Oodi taas katoili omille reissuilleen pikku eläimiä metsästämään ja Jimbo kiukutteli kun kukaan ei leikkinyt hänen kanssaan. Aurinko pilkisteli sen verran että sain aivan mahtavia laukauksia ja nyt on se ensimmäinen hieman alle 2000 kuvaa vetävä muistikortti täynnä.
Ria ja Henk saapuivat viiden koiransa kanssa kolmen maissa ja jaoimme porukan kahtia: Paula, Ria ja Joke keräsivät 13 koiran laumansa ja lähtivät uudestaan lenkkeilemään, kun minä taas pääsin Benin ja Henkin kanssa hevostelemaan. Haettiin mustavalkoinen Lindi-tinker, jonka Ben valjasti ajovaunujen eteen ja lähdimme kiertämään Norgia. Ensin ajoimme kylän vanhimman osan läpi, jossa taloissa on olkikatot, ikkunaluukut ja kuten aina; upeat puutarhat vaikka pihaa olisikin minimaalisesti. Ajettiin myös vastaan tätä hurjaa 13:n koiran laumaa joka huuta karjui kyllä hevosvaunuyhdistelmällemme, mutta hienosti Lindi otti asian, rauhassa oli ja antoi koirien möykätä omiaan. Ben kehuikin Lindin olevan erinomainen hevonen, johon voi luottaa täysin, siksi hän ei mm. käytäkään edes kuolaimia hevosia ajaessaan.
Ajettiin upeita hiekkateitä joita lehmuspuut vierustivat ja Henk vitsailikin, että jos eläisimme 100 vuotta sitten he olisivat viemässä minua tulevan sulhoni luo... johon toivoin että sulhanen olisi edes komea, mutta Henkin mielestä perillä odottaa sammakko, jota täytyisi vielä pussatakin.. hahhaa!
Pääsin näkemään myös palan historiaa, kun ajettiin luvallisesti yksityisen maa-alueen läpi, jossa oli ristin muotoinen kanava. Ben kertoi sen olevan oikeastaan natsien hakaristi 2. maailman sodan ajalta, jolloin alue toimi natsien tukikohtana ja he paikansivat sen ilmasta juuri tämän hakaristin ansiosta.
Ajelun päätteeksi vietiin vaunut takaisin talliin ja Benin huoltaessa Lindiä sain yksinoikeudella kuulla karnevaalimusiikkia vanhanaikaisesta posetiivista, upea vanha ja omistajalleen erittäin rakas esine, jonka kanssa he kiertävät kuulemma edelleen karnevaaleilla ja markkinoilla silloin tällöin.
Tästä ei Lindi päässyt vielä suoraan tyttärensä luo laitumelle, vaan satuloitiin sen pientä ratsastuskierrosta varten. Ihana oli päästä pitkästä aikaa satulaan, vaikka meno ja meininki uupui niin oli se vaan mahtava fiilis tuntea hevonen allaan monien vuosien jälkeen. Miten upeita ja jaloja eläimiä ne ovatkaan! Tahtoo oman friisiläisen...
Antaumuksellisen ulkoilun jäljiltä rauhoituttiin kaikki Benin ja Joken upeaan kotiin nauttimaan hyvästä ruuasta ja seurasta, suunnittelimme huomista shoppailu matkaamme Groningeniin.. ihana saada "ihmisten" vaatteet päällensä vihdoin, johan näitä koirarytkyjä on kulutettu tarpeeksi, harmittaa niin pirusti että tuli tuulihousut jätettyä kotiin, voi miten niin yksinkertaista asiaakin voi kaivata niin suunnattomasti!
Joten eiköhän se ole aika lähteä nyt nukkumaan niin jaksaa huomenna olla ajoissa valmistautumassa lähtöön: ensin koirat Henkin huomaan Punthorstiin, sieltä Norgiin hakemaan Joke ja sitten shoppailemaan Groningeniin.. illaksi meidät on vielä kutsuttu syömään varsinaiseen Ruusuhoviin, ihana nähdä tämä jo ulkoa uskomattoman upea koti. :)