lauantai 1. joulukuuta 2007

Harjoituksesta toiseen

Siihen se jäljestys sitten loppui, tiistaina käytiin vielä kokeilemassa vaikka lunta oli pelloilla. Kyllä Roopesta huomasi, että homma oli helpompi ja silmiäkin se varmasti käytti. Ensi keväänä jatketaan harjoituksia sitten samalla innolla. Sinänsä oli kyllä ihan tervetullutta tämä lumi ja pakkanen. Ei tarvitse koko ajan olla pyykkäämässä kurakoipia.

Tällä viikolla ollaan kunnostauduttu taas uuteen yritykseen Roopen remmirähinän kanssa. Ei varmaan muuten oltaisi alettu tähän turhauttavaan hommaan jos ei oltaisi saatu Marilta rohkaisuja ja neuvoja. Mari jopa eilen ajoi Helsingistä meille Roopea katsomaan ja arvioimaan sen käytöstä. Kuulemma ei ole hankalimmasta päästä ja oli äärimmäisen helpottavaa kuulla, että minun käytökseni, esim. huono johtajuus, ei ole aiheuttanut tätä vaan käytös on puhtaasti pelko pohjaista. Nolottaa vaan kun ollaan käytetty niitä johtajuuden vahvistus konsteja, kolinapurkkeja sun muuta... ihmekös koira edelleen ottaa kauheat paiseet vieraista koirista. Tästä eteen päin opetellaan kontaktin ottoa ohitustilanteessa, alkuun vaan ei saa mennä niin lähelle toista koiraa, ettei Roope pystyisi keskittymään minuun. Tien leveys ei siis riitä... joten karkuun mennään kun toinen koiruus tulee vastaan. Toivotaan, että nyt tapahtuu edistystä kun on Mari tukena potkimassa persiille tarpeen tullen.
Muutama päivä ollaan kunnolla harjoiteltu ja toteutettu Marin opetussuunnitelmaa ja ainakin sen on Roope jo tajunnut, että toisen koiran tullessa näkyviin mammaa katsomalla saa naksun, namia ja kehuja. Selkeästi huomaa, jos mennään lähelle niin Roope ei pysty luomaan kontaktia minuun vaan täytyy vahtia toisen koiran liikkeitä, ettei se pääse yllättämään. Näitä harjoituksia jatketaan pitkään ja hartaasti joka lenkillä tulevien kuukausien aikana. Koiran ehdoilla edetään.

Kerroinkohan jo aikaisemmissa kirjoituksissa, että ilmoittauduin kasvattajan peruskurssille. Helmikuun alussa yksi viikonloppu on varattu kokonaan kasvattajakurssia varten. Sain kurssin matskut lainaan Marilta samalla kun hän kävi moikkaamassa Roopea. Eilen tuli jo luettua ell:n matskuja. Kaipa noi muutaman kuukauden luvun jälkeen päähän jää... nyt ne on enemmän sillisalaattia kuin selkeää asiaa.

Ensi viikonloppuna on sitten messari ja sitä varten kunnostauduttiin tukanlaitossa torstaina, pesu ja harjaus. Viimeisimmän suunnitelman mukaan Paula tulee meille Seidan kanssa lauantaina ja sitten sunnuntaina mennään Järvenpäästä junalla Pasilaan ja siitä sitten kävellen messukeskukselle. Sellaisia meille tällä erää. Jatketaan harjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti