Varsin erinomainen päivä, jos saa sanoa

Aamu ei näyttänyt ihan niin ruusuiselta, kun se sitten loppuen lopuksi oli. Ensinnäkin taivaalta tuli vettä ja ilma oli muutenkin aivan harmaa... oma mielikin oli hieman kireä ja tuli siinä muutaman kerran päästeltyä paineitakin meno matkalla.

Näyttelypaikka ei kyllä saa laatuarvostelussa erinomaista jos edes tyydyttävää arvosanaa. Muhkurainen hiekkakenttä, jossa oli äärimmäisen hankala vetää tavaroita, joita oli hieman kun trimmauspöytäkin piti ottaa mukaan Buffing-picniciä varten. Pienet kehät jossa meinasi joko kompastua kuoppiin tai koiraan jonka oli hankala juosta niin pienessä tilassa ja epätasaisella alustalla. Kaiken kukkuraksi Paulan teltasta hajosi muutama tukijalka ja niitä piti teippailla ilmastointiteipillä... ei olisi voinut hankalammin alkaa. Ennen kehään menoa sitten kuvailtiin muutamista koirista uusia kuvia nettisivuja varten.

Ensimmäisenä kehään menivät penut joita oli yksi uros ja yksi narttu. Urospentu, Of Collieclo Tin-Tin Diktver oli loppuen lopuksi VSP-pentu ja jo Tampereella minun kanssa esiintynyt pikkuneiti Tzini (Buffing Jean Harlow) oli ROP-pentu! Onnittelut Tzini-Pinin perheelle!! Uroksissa Roopen esikoispoika-Veeti oli ainut joka kilpaili sertistä ja hienostihan se Veeti homman hoiti kotiin, kolmas Suomen serti ja Suomen muotovalioksi valmistuminen!! Suuren suuret onnittelut Veetille ja Marille!! Niin sitä pitää!! Veetin jälkeen kehään pääsi valiourokset, eli Roope ja Outi-kummitädin Veeti (Trasseli Oltermanni). Roope esiintyi niiiin iloisesti ja tällä kertaa itsekin annoin sen asetella itseään ja sehän onnistuikin todella hyvin. Roope, jolla ei ennen ole häntä heilunut seistessä heilutteli sitä niin kuin se olisi täysin normaalia toimintaa. Tosin hyvähän se vaan oli. Roope oli ERI 1 ja Veeti ERI 2 valioluokassa. Paras Uros -kehän sijoitukset jakautuivat seuraavasti: Roope numero yksi, Veeti numero kaksi ja Pikku-Veeti numero kolme. Nartuissa esitelmöin Roopen esikoistytön Riitun (Buffing Gravin Ria) jolla ei ollut maailman paras mieliala näyttelyä ajatellen, häntä oli jossain ihan kadoksissa ja juoksun tulokin vaivaa jo kovasti, tuloksena siis EH 2 avoimissa nartuissa. Roopen puolisisko, Fiina, oli avoimissa nartuissa ERI 1 ja loppuen lopuksi toiseksi kaunein narttu, ensimmäisen sertinsä kera! Onnittelut!! Valionartuissa Seita oli ERI 1 ja Roopen sisko Melusina oli ERI 2, PN-kisassa Seita oli ykkönen ja Melusina kolmonen.



Pikku-Veetin valiokuva Tuusulassa 30.6.
AVO ERI 1, PU 3, SERT --> FIN MVA



Buffing -kasvattajaryhmään osallistui Roopen lisäksi Miina (Melusina), Pikku-Veeti ja Fiina. Tällä ryhmällä ansaittiin tulos 1, KP, ROP-kasvattaja. Ryhmiin ei kuitenkaan jääty kun ilma oli niin inhottavan painostava ja jokaisella taholla oli hieman muuta iltama suunnitelmaa.

Kehän jälkeen sitten kertoiltiin kuulumisia sekä juotiin ja syötiin kunkin tuomia herkkuja. Etenkin Fiinan Kirsin tekemät jauheliharullat menivät kaupaksi!! ;) Sitten pikku hiljaa porukka alkoi vähentyä ja loppuen lopuksi pakattiin me loputkin tavarat kasaan ja suunnattiin kulku kohti autoja ja kotia. Oli todella kiva nähdä pitkästä aikaa näitä Buffing-ihmisiä koirineen.

Kehän laidalla meitä käväisi moikkaamassa mm. Aten vanhemmat ja Mia-serkku bullterrierinsä kanssa. Unelma vaan seisoa möllötti niin kuin ei olisi maailman menosta mitään tietänytkään. Roope sai kerrankin haistella ihan rauhassa toista koiraa ilman, että tarvii pitää hirveää huuto show'ta pystyssä! ;)