tiistai 15. huhtikuuta 2014

"Take the cat out of the ring!"

...näin on Ruotsissa asuvan irlantilaisen Gerard O'Shean kertoman mukaan huutanut Messarissa tuomari venäläiselle naishandlerille, joka esitti koiraansa (vai itseään?) roiskeläppähameessa ilman alushousuja. Voitte kuvitella kun handleri kumartelee asettelemaan koiraansa mitä yleisö näkee. On siis väliä miten koiran esittää ja erityisesti miten koira esiintyy. Eikä koiran esiintymisellä tarkoiteta loppuun asti hiottua monotonista suoritusta juosta kauniisti kehää ympäri ja seistä pönöttää paikoillaan minuutti tolkulla.

Rotukehässä 70% koirista esiintyvät ilman draivia, eteenpäin vievää voimaa ja ne kulkevat usein handlerinsa jäljessä. Mitä korkeammalla koira sijoituksissaan nousee ja aina kohti ryhmäkehiä sekä erityisesti Best In Show -kilpailussa koirat ovat aina lähempänä 100% handlerin edellä juoksevia energisesti esiintyviä rotunsa edustajia. Okei tämä on karkea yleistys, toisista roduista kun ei saa tällaista irti sitten väkiselläänkään, mutta kukaan ei voi kieltää etteikö tällainen yksilö olisi kaveriaan näyttävämpi vaikka rotuominaisuuksiltaan voisi ollakin jopa puutteellisempi.


Viisi tärkeintä

1. Koiran nimi
Auttaa lähes kaikkeen, kun koira osaa oman nimensä. Se on se jolla koiran huomio kiinnitetään ensisijaisesti handleriin ja seuraavaan "tehtävään".

2. Pysäytysmerkki
Seisomaan laitettaessa koira kiepautetaan ympäri ja annetaan kädellä pysäytysmerkki. Pysäytysmerkin ei ole tarkoitus olla koiran hyvää energiaa lannistava vaan kertoa koiralle että "odota, tämän jälkeen tapahtuu jotain kivaa" = koira seisoo kauniin ryhdikkäänä (aktiivisena) ja odottaa handlerin seuraavaa siirtoa. Pysäytysmerkkiä voi harjoitella esimerkiksi ulos lähtiessä ennen oven avausta ja jos taloudessa on useampia koiria päästetään muu lauma pihalle ja treenattava yksilö haluaa entistä enemmän palkkionsa eli päästä ulos.

3. Seisomerkki/Palkkiosignaali
Nyrkkiin kokonainen lihapulla piiloon, pidä peukalo ja etusormi vapaana ja tee peukalosta ja etusormesta ympyrä, niin että etusormi on peukaloon nähden sisäpuolella = seisomerkki. Naksutinta korvaavana toimintona oikean asennon/olemuksen (esim. korvien/hännän asento) merkitsemisenä käytetään sormen ojennusta, joka on napakka ja liikettä terävöittääkseen siihen voi liittää pienen ranneliikkeen. Annettuasi merkin olet koirallesi velkaa makupalan, joka tulee kätevästi esiin saman käden kämmenestä löytyvästä lihapullasta, josta annat koiran purra palasen.
Terävoittääkseni koiran keskittymistä käteesi voit heitellä lihapullaa muutaman kerran ilmaan ja palata seisomerkkiin, näin saat esimerkiksi korva/häntäroduilla lisää terhakkuutta ilmeeseen. Käden käyttö targettina antaa joustavuutta omaan liikkumiseesi, käsi pysyy paikoillaan ja voit toisella korjata koiran asentoa tai väistää tuomaria, jos seisot koiran edessä (ei näin) ja tuomari haluaa nähdä koiran ilmeen.
Ks. alla olevat kuvat jos ymmärrys loppui.


     



4. Liikkeelle lähtö merkki/sana
Ihan niin kuin tottelevaisuuskokeessa tai agilityssa, näyttelyissäkin koiralle tulee kertoa mitä seuraavaksi. Tässä käytettiin koiran pepun päälle taputusta tai jos koira oli pieni taputettiin omaa reittä. Pepun päälle suunnattu taputus saa koiralla usein kierrokset nousemaan ja tätä kautta liikkeeseen saadaan sitä haluttua draivia. Tätä käytetään erityisesti terrieriroduissa. Vaihtoehtoisesti mietin jo nyt käytössä olevaa "mennään" sanan käyttöä.

5. Hophop
...lupa villiintyä! Sopivan tilaisuuden tullen koiran kanssa villiinnytään laukkaamaan loppupätkä kehää juostessa, hophop toimii samalla palkkiona hyvin menneestä ravipätkästä ja se on eteenpäin ajava voima raville, kun koira oikein odottaa koska se kuulee nämä taikasanat. Sopiva hetki palkita koira hophopilla on esimerkiksi siinä vaiheessa kun tuomari on laatuarvostellut teidät ja siirtyy tutkimaan seuraavaa koiraa, tässä kohtaa sinulla on hetkellisesti tyhjä kehä, käytä tilaisuus hyödyksi.


Oikea asento huomaamattomasti

Mikäli koiralla ei ole vielä neliraajakoordinaatit ihan hallussaan ja seisotus vaatii handlerin modifointia, sen voi todistetusti tehdä hyvin huomaamattomasti työntämällä koiraa kevyesti kankusta, lavasta tai rinnasta. Ja uskokaa tai älkää, rinnasta työntämällä siirtyy takajalat jos sen oikein osaa tehdä tai koira ylipäätään hallitsee takapäänsä liikuttelun. Ideana tässä on se, että tällä vältetään koiraa dominoivat eleet, kuten päälle kumartelu ja vaikka koira kestäisikin sen, niin kyllä tämä siistimmältä onnistuessaan livenä näytti kuin se, että täti peba pystyssä kumartuu koiran ylle ja kiskoo raajat halutuille paikoilleen. Usein asennosta tulee myös huomattavasti parempi ja luonnollisempi, eikä ylivenytetty niin kuin handlerin asettelemana saattaa helposti käydä.

Koska meillä ei vielä Antilla ole takapään hahmotus kunnossa intoudumme tässä lepokaudella treenaamaan, tämän videon tahtiin, niin saadaan helposti sijoittuvat takaraajat (toivottavasti).


Handleri, sijoitu oikein

Sen lisäksi, että handlerin tulee luonnollisesti olla siististi pukeutunut ja kunnioittaa tällä tuomaria, tulee hänen miettiä sijoittumistaan koiraan ja tuomariin nähden. O'Shealla oli hyvin järkeen käypä selitys miksi handlerin tulisi sijoittua viereisen kuvan osoittamalla tavalla. Jos seisoisit koiran edessä ja olisit esimerkiksi luokasi kuudes koira, kääntyilisit todennäköisesti harvase sekunti katsomaan lähestyvää tuomaria ja vuorostaan koiraa onko se edelleen asennossaan. Opettamalla koiralle kädestä targetin ja asettumalla itse etuviistoon koiraasi nähden näet sekä lähestyvän tuomarin, että koirasi. Hyvä handleri ei myöskään väsytä koiraansa seisottamalla sitä pitkiä aikoja paikoillaan vaan vasta kun tuomari on riittävän lähellä, koira on paljon freesimmän oloinen tuolloin. Asettumalla näin helpotat myös tuomarin työtä, hän näkee koirasi ilmeen, eikä sinun niskaasi.


Vinkki1. Jos sinulla on tuomaria arasteleva koira kannattaa harjoitella tuomarin lähestymistä seisomerkin avulla, annat opetetun palkkiosignaalin (ihan kuin naksutin) koiralle tuomarin lähestyessä ja siinä kohtaa kun tuomari koskee koiraan se syö jo tyytyväisenä lihapullaa (sillä oletuksella että herkut on se mitä koira arvostaa niin korkealle), näin tuomarin lähestymisestä tulee koiralle palkkaa tietävä asia ja koira ottaa oikein etunojan saadakseen palkkaa nopeammin.

Vinkki2. Mieti miten haluat, että tuomari näkee koirasi ensimmäistä kertaa, miten saavut kehään. Jos koirasi on parempi paikoillaan varmista, että olet ajoissa luokassasi ja tuomari näkee koirasi seisomaprofiilin ennen liikkeitä ja päin vastoin. Tuomari on usein tehnyt valintansa jo ennen laatuarvostelua nähdessään koirat kerran seisoen ja liikkeessä.

Vinkki3. Treenaa silloin kun koira on valmiiksi oikeassa mielentilassa ja odottaa innokkaasti esim. lenkille/ulos pääsyä, ruokaa tai kun tulet kotiin ja olet koiran elämän keskipiste juuri siinä hetkessä. Tee pihalle kehänauhasta 3m x 3m näyttelykehä jossa käytte leikkimässä koiran kanssa vaikka pallolla, muista näyttelytalutin ja panta koiralle, jotta koira alkaa yhdistämään tätä hauskaa myös välineisiin.


Viikonlopun aikana kävi hyvin selväksi ajatus, että näyttelyihin tulee treenata, koiran sekä itsensä esiintymistä. Eihän kukaan mene agilityyn tai tottelevaisuuskokeeseen ilman harjoittelua, vai mitä? Miksi maksaisin kalliit näyttelymaksut mennäkseni vain katsomaan kuinka käy, jos voin ennakkoon hioa osaamistamme? Siispä kehänauhat esiin ja treenaamaan!

Koulutuksen järjesti Koirakulma Muuvi ja Draivi, seuraavan kerran GOS järjestetään heidän toimestaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna jossain Porvoon alueella. Perjantaina aion tällä kertaa osallistua Dog Management -kurssille ja mahdollisesti myös viikonlopun handlauskurssille, jos sillä kertaa pääsisi Antin kanssa.



PS. Teksti on oman muistini ja ymmärrykseni varaista tuotosta, jokainen ymmärtää ja sisäistää itse koulutuksesta asioita eri tavalla. Suosittelen lämpimästi osallistumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti