sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Pikakuulumiset

Pikaisesti tässä vielä loppu kuun kuulumiset pakettiin...

Lauantaina osallistuttiin Walman kanssa Hämeenlinnan näyttelyyn jossa rodun arvosteli norjalainen Gunnar Jensen. Walman EH-linja jatkui ja sijoitus oli tällä kertaa luokkansa neljäs viidestä juniorinartusta. Jos se vaaleanpunainen tulisi sitten viimeistään asiansa osaavammilta tuomareilta joita on loppu vuodesta luvassa. Aurinkoa riitti vähän liikaakin, onneksi Walma osaa relata eikä huohota itseään ihan piippuun niin jaksoi kehässäkin mennä kauniisti niin kuin yleensäkin. Arvostelukin oli ihan ok:

Mkt bra typ. Gott skalle och nosparti. Fina ögon. Korrekt bett. Bra överlinje. Gott vinklad bak. Ok vinklad, men lite framskuten front. Rör sig bra från sidan, lite trång bak, och ostabil i frånten. God päls och färg. (suomentamaan en ala kun ei ihan Ruotsin kielioppi taivu, sen verran itse saan irti, että pääasian ymmärrän)

Kotiin ajettiin Prisman kautta, josta aamulla olimme käyneet pikaisesti ostamassa ennen näyttelyyn lähtöä vetolaitteen jolla saisin kantamukset paremmin näyttelyalueelle... ne eivät kauaa kestäneet, jo muutaman sadan metrin matkalla toinen pyörä irtosi. No sen verran sain ne toimimaan ettei tarvinnut tavaroita kantaa ja rahatkin sain takaisin, että kiitos vaan kärrylainasta! :) Pakko kyllä jostain hommata kunnon vehkeet että saa kamat yksinkin perille, aina ei ole apua tarjolla ja pakko pärjätä yksin.
Lauantain loppuilta vietettiin kotosalla lepuuttaen, syötiin Aten kokkaama synttäriateria ja katsottiin leffa.

Sunnuntainakaan ei saatu nukkua vaan lähdettiin Roopen kanssa Hyvinkäälle Kymen Setterit & Pointterit ry:n järjestämiin möllitokoihin Marin ja Boogien kanssa. Kuumaa riitti taas ja kentän nurmikko oli luvattoman pitkää, ylsi reippaasti Roopea paikoin mahakarvoihin asti... Siitä huolimatta Roope teki ihan hienosti hommia, muutamia omia mokia lukuun ottamatta. Pisteitä tuli seuraavasti:

Luoksepäästävyys: 10 (niin kuin näyttelykoiralta voi olettaa, antaa koskea rauhassa)
Paikalla makaaminen: 8 (jouduin antamaan alussa kaksoiskäskyn maahan, viereinen setterinainen kiinnosti enenmmän, lopussa nousi istumaan ennen kuin annoin käskyn)
Seuraaminen kytkettynä: 9 (hyvin nurmikon mittaan nähden, kulmat vähän laiskoja)
Seuraaminen taluttimetta: 9 (niin kuin edellä + juoksussa jätätti vielä enemmän, ei löytynyt isompaa vaihdetta tänään tässä säässä)
Maahan meno: 9 (Roopelle vahva liike, vaikka epäilin nurmikon haittaavan, ei kuitenkaan, seuraamiset hieman hidasta)
Luoksetulo: 10 (tätä on hiottukin...)
Seisominen: 0 (annoin väärän käskysanan ja Roope meni maahan, saatiin kyllä tehdä toiseen kertaan oikealla käskyllä ja se olisi ollut kympin arvoinen, mutta arvio ensisuorituksen perusteella)
Estehyppy: 5 (hyppäsi ties monennellako käskyllä ja istui ennen aikojaan esteen toiselle puolelle - keskittyminen herpaantui kentän laidalla frisbeeta noutaneista isoista mustista koirista joita piti vahtia)
Kokonaisvaikutus: 8 (perjaatteessa ok, hyvä mieli ainakin jäi)

Pisteet: 154, 2. tulos, sijoitus 1/4

Kaikenkaikkiaan tosiaan jäi hyvä mieli ja oma jännitys oli tiessään, edellisellä kerralla olisin totaalisesti hermostunut Roopen veltosta seuraamisesta ja vääristä käskyistä jne, nyt niistä selvisi jo olan kohautuksella! Jes! Hiekkakentällä, viileämmällä säällä ja ilman niitä leikkiviä mustia koiria olisi ollut asiat toki vielä paremmin, mutta tätähän tämä on: tuuria!

Tico osallistui Suomen Norwichin- & Norfolkinterrierit yhdistyksen epäviralliseen NN-show'hun Forssan Mustialassa, tuomarina oli Kirsi Sainio. Erilaisilla säännöillä kilpailtiin ja Tico voitti luokkansa ja oli loppuen lopuksi viidenneksi paras uros.

Sellaista siis tämän kuun loppuun, nyt lauma ulos iltapissalle ja sitten nukkumaan (vaikka kyllä mä tuossa jo muutaman tunnin päikkärit ehdin ottaakin). Heinäkuussa seuraavan kerran!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti