Erossa on vaikea olla
Minä en olisi ikinä voinut kuvitella, että Roopesta erossa oleminen voisi olla näin inhottavaa!! Tulee aina niin paha mieli kun äiti sanoo, että Roope kaipaa ja vahtii ikkunasta, että "koska mamma tulee kotiin", eikä ruokakaan aina maistu kun pieni niin kovasti kaipaa. Kotiin tullessa huomaa myös, että mamman sängyssä on käyty nukkumassa ja nallea lutkuttamassa. Roopella on herttainen tapa ottaa joko rätti tai nalle suuhun ja pitää siitä makuuasennossa etutassuilla kiinni, joskus se saattaa pitää myös sellaista melkein itkun kuuloista hentoa piippausta. Se on sellainen mamman halinalle ja lellikki lapsi!
Syy tähän kotoota poissa oloon on se, että muutama viikko sitten aloitin autokoulun Järvenpäässä ja suurimman osan aikaa olen asunut poikaystävälläni Atella. En minä toki sitäkään pahaksi pistä, että saan olla Aten kanssa, mutta ei se silti kivaa ole koko ajan kaivata toista!! Olisi niin paljon helpompaa jos se isipappa saataisiin suostumaan Järvenpäähän muuttoon niin sitten voisin olla helpommin molempien rakkaideni kanssa. Muuten Roope voisi varmasti tulla Atelle mukaan, mutta kun Aten äidillä on allergia niin siinä on jo estettä tarpeeksi.
Onneksi Roopella on Ollista kaveria ja aina keskiviikkoisin Roope pääsee Ollin agilitytreenien ajaksi Mäntsälän metsiin lenkille, että ei se ihan heitteillä ole vaikka minä en sitä joka päivä olisikaan hoitamassa. Turkin hoidosta ollaan kyllä edelleen pidetty kiinni, kerran viikkoon on tukan selvittely ja muut asiaan kuuluvat hoitotoimenpiteet. Ja tänä viikonloppuna onkin sitten kunnon perusteellinen tukan pesu ja harjaus ja kynsienleikkuu ja silmien - ja korvien putsaus ja polkuanturakarvojen siistiminen!
Onneksi huomenna pääsee kotiin jo aamubussilla, niin saa sitten loppu päivän kuluttaa poikien kanssa touhuamalla... mutta toisaalta taas, kun olen Roopen kanssa enkä näe Attea niin ikävähän se silloinkin iskee! Ihmisen mieli osaa olla monimutkainen, eikä siitä kyllä aina ota ihan selvää... että yritä nyt sitten elää tämän pään kanssa!!
Syy tähän kotoota poissa oloon on se, että muutama viikko sitten aloitin autokoulun Järvenpäässä ja suurimman osan aikaa olen asunut poikaystävälläni Atella. En minä toki sitäkään pahaksi pistä, että saan olla Aten kanssa, mutta ei se silti kivaa ole koko ajan kaivata toista!! Olisi niin paljon helpompaa jos se isipappa saataisiin suostumaan Järvenpäähän muuttoon niin sitten voisin olla helpommin molempien rakkaideni kanssa. Muuten Roope voisi varmasti tulla Atelle mukaan, mutta kun Aten äidillä on allergia niin siinä on jo estettä tarpeeksi.
Onneksi Roopella on Ollista kaveria ja aina keskiviikkoisin Roope pääsee Ollin agilitytreenien ajaksi Mäntsälän metsiin lenkille, että ei se ihan heitteillä ole vaikka minä en sitä joka päivä olisikaan hoitamassa. Turkin hoidosta ollaan kyllä edelleen pidetty kiinni, kerran viikkoon on tukan selvittely ja muut asiaan kuuluvat hoitotoimenpiteet. Ja tänä viikonloppuna onkin sitten kunnon perusteellinen tukan pesu ja harjaus ja kynsienleikkuu ja silmien - ja korvien putsaus ja polkuanturakarvojen siistiminen!
Onneksi huomenna pääsee kotiin jo aamubussilla, niin saa sitten loppu päivän kuluttaa poikien kanssa touhuamalla... mutta toisaalta taas, kun olen Roopen kanssa enkä näe Attea niin ikävähän se silloinkin iskee! Ihmisen mieli osaa olla monimutkainen, eikä siitä kyllä aina ota ihan selvää... että yritä nyt sitten elää tämän pään kanssa!!