maanantai 3. lokakuuta 2011

Pentuviikot

Hulinata

..on riittänyt. Viikko sitten sunnuntaina kävästiin lenkkeilemässä Espoossa Pepin ja Islan kanssa. Roope paukapää ei ota uskoakseen ettei kaikille vastaantulijoille tarvitse pullistella, etenkään kun ei ole hihnan päässä mamman turvissa.. joten pappakoira otti sitten vähän osumaa labbisurokselta, ei onneksi kunnolla, vai pitäisikö sanoa että harmillisesti, tuo ei ottanut asiasta ollenkaan opikseen. Joten viikon verran on koko kööri syönyt ruokansa lenkillä ohitustilanteissa. Raaka peli, mutta nyt on kuri ja järjestys jokseenkin palannut ulkoiluun, eikä tarvitse puhkua ja puhista punaisena joka koiran kohdalla.

No niin, mutta siis asiaan. Espoossa oltiin sitä varten, että haettiin Isla samalla meille hoitoon ja keskiviikkona käytiin hoitamassa napatyräleikkaus pois päiväjärjestyksestä. Isla oli kyllä mahdollisimman ihastuttava ja helppo hoitolainen. Reippaana se oli heti ja löysi tutut pentuaikaiset nukkumapaikkansa eikä se toimistokoiranakaan hullumpi tapaus ollut. Rauhallinen nallukka nukkui suurimman osan päivää ja kävi tervehtimässä toimistoväkeä tasaisin väliajoin.

Keskiviikkona operoitiin napatyrä, joka meni oikein mainiosti Mannisella. Sain olla Islan mukana koko ajan, vaikka vähän alkuun meinasi hirvittää se läskin leikkely. Nyt Ipsa toipuu kovaa vauhtia kotihoidossa, pömpelin kanssa kulkeminen on alkanut sujumaan alku järkytyksen jälkeen ja välillä sen kanssa saattaa jäädä jumiin kun unohtaa koko hökötyksen. Muutama viikko niin kohta mennään taas entistä ehompana pakkauksena.


Demonsteri

Samana keskiviikko-iltana kun Isla kotiutettiin saapui puolestaan velipoika Demo hoitoon. Samaan tyyliin kuin Isla, löysi Demo heti tutut paikat ja ihan yhtä suojeluvaiston puutteessa oleva oli kuin alle luovutusikäisenä.. Herthan rähinät oli vaan ihan sika magee juttu ja mamma unohtu heti kun ovi sulkeutui. Reppana istui ensin oven takana tuijottamassa ja hetken päästä se näytti lähinnä kysymysmerkiltä, että "miksi mä muuten tässä istun?".

Islan jäljiltä levinneet lelut levisivät vieläkin mahdollisimman tehokkaasti Demon toimesta ja intoutuipa meidän talon akat vähän leikkimään myös. Etenkin Hertha intoutui leikkimään oikein painileikkejä, vaikka alkuun esitti semmoista kovanaamaa, ettei mitkään pikku pennut voisi vähempää kiinnostaa..

Viikonloppu vierähti siis hyvin pitkälle koirien kanssa puuhastellessa. Käytiin pitkillä metsälenkeillä, siivottiin kotia sisältä ja ulkoota. Käytiin Pornaisissa viihdyttämässä vanhaa poikaa ja tuorettä isää. Ticon ja Kiran (Donut's Oldie Goldie) saivat 2.10.2011 perheenlisäystä, 2 poikaa ja 2 tyttöä, yhtä joka sorttia: 1 black & tan poika ja tyttö sekä 1 punainen poika ja tyttö. ...niin ja tehtiin uusi ilme omille sivuille vihdoin ja viimein, vähän yksinkertaistettiin ja helpotettiin päivityshommaa.


Villieläintarha

Meillä on mielenkiintoiset lenkkireitit, kun hirvien lisäksi törmättiin tuossa viime viikkolla mäyrään, joka pölvästinä juoksi hätääntyneenä pitkän matkaa meidän edellä tiellä, kunnes tajusi paeta pusikkoon. Ja eilen iltalenkillä ohitettiin fasaani-äiti kuuden, jo isomman poikasensa kanssa. Että sellaista, nokka kohti uutta viikkoa. Tänään kotiutetaan Demo hyvin suoritetun toimistokoiran viran jälkeen ja illalla taas jumppaillaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti