perjantai 17. kesäkuuta 2011

Esikoiset maailmalle

Lähtöitkut

Eilen itkettiin ensimmäiset lähtöitkut omien kasvattien vuoksi, kun esikoispoika Demo lähti valloittamaan maailmaa Vantaan kautta Lapualle kesää viettämään. Demon pitkä kotimatka oli sujunut pienestä itkusta ja ruokahaluttomuudesta huolimatta hyvin. Illalla olivat vielä koukanneet lentokentän kautta hakemassa uuden omistajansa reissusta palannutta veljeä. Sylistä Demo oli tutkiskellut lentokentän hulinaa, vähän oli jännittänyt meno pientä kulkijaa, mutta auton turvassa uni oli taas maittanut kuitenkin samantien, eikä "järkytys" jäänyt häiritsemään.

Walma, joka on ollut oikea superäiti, ei ainakaan silmiin pistävästi ole reagoinut toisen pentunsa katoamiseen. Illalla piiloutui omaan koloonsa nukkumaan tytär kainalossa, ruoka on maittanut ja ulkoilemaan lähdetään mielellään. Isla leikki eilen hieman hämillään yksinään.. siis silloin kun se suvaittiin edes laskea sylistä. Ehditään vielä lelliä pikku kuningatar piloille ennen kuin lauantai aamusta on aika luopua siitäkin. Muuten on pikkulikka pärjännyt ihan hienosti ilman veljeään, ruoka maistuu ja yksinkin osasi hienosti olla kun aamulla kävimme tunnin lenkin isojen kanssa. Isla muistuttaa kyllä hyvin paljon äitiään, "vanhana syntynyt" ja suloinen kuin mikä!

Lähdön aiheuttamasta itkusta huolimatta olen toisaalta huojentunut saadessani puhtaat matot takaisin lattiaan ja rauhan taloon, itselle kuin aikuisille koirillemmekin. Varsinkin alkuviikon mutajalkatempaus sai näkemään luovutuksen hyvät puolet... vaikka suuri syyllinen olikin itse äitikoira, joka sateisena päivänä päätti opettaa pennuilleen, kuinka kaivetaan kuoppa. Eikä mikä tahansa kuoppa, vaan oikein kunnolliseen tuoreeseen multaan joka niin ihanasti sateella kuraa joka paikan. Muutamaksi minuutiksi käänsin selkäni koirien ulkoilulle ja eikös kaivuu hommat olleet käynnissä sen siliän tien, eikä muuten auttanut mennä raivoamaan asiasta ovelle. Sen seurauksena Walma luikki toki sisälle karkuun ja minnes muuallekaan kuin vasta pestylle puti puhtaalle vaalealle päiväpeitolle. Tuossa vaiheessa pisti lievästi sanottuna vihaksi jos saa sanoa, vaikka nyt tilannetta ajatellen se oli aika koominen hetki.

Huomenna on sitten viimeiset itkut Islan lähtiessä uusiin seikkailuihinsa. Tai noh, eiköhän sitä tule vielä vähän illemmallakin itkettyä, kun käydään Ellan kanssa viemässä pentu kanadalaiselle ystävällemme Danielille. Viimeiset järjestelyt on suoritettu ja toivoa sopii, että loppu menisi vähän mallikkaammin, kuin tämä kaiken maailman pennun vaihto ruljanssi.


Harrasteiden pariin

Koko tämä alkuvuosi on mennyt enemmän tai vähemmän pentu huuruissa. Iso projekti, joka alkaa olla nyt päätöksessään ja näppäimistö on käynyt kuumana, kun näytelmiin ollaan laitettu ilmoittautumisia. Kalenteri alkaakin olla heinäkuun alusta buukattu aina syyskuun loppuun saakka erilaista koiramenoa. Mukava päästä kunnon näyttely turneelle, kun on taas mitä saavuttaakin. Roope kilpailee ensimmäistä vuottaan veteraanikehissä ja Hertha pääsee kilpailemaan Suomen serteistä vuoden tauon jälkeen. Walman kanssa kurkotellaan merta edemmäs kalaan ja tavoitteena on kansainvälisemmät tittelit.

Heti ensimmäistä kertaa, kun kävimme katsomassa nykyistä kotiamme pistin merkille naapurissa sijaitsevan vanhan hiekkakentän, jota kutkuttelisi nyt päästä kokeilemaan. Täytyy käydä varastossa penkomassa tarvikkeet esiin, treeniliivi päälle ja koirien kanssa kentälle. Walma osoitti vielä muutama päivä ennen pentujen syntymää, kuinka hienosti hän tokoilee halutessaan ja nyt himottaisi päästä kokeilemaan vieläkö sama into löytyy vai onko rouva aivan rätti pennuistaan.

Ainoa mikä saa edelleen minun osaltani uinua on yhdistystoiminta, kovin on ollut vapauttava tunne kun ei lehdet, vuosikirjat ja kotisivut kummittele koko ajan muiden töiden ohella. Mielelläni jatkan tällä mallilla keskittyen omaan tällä hetkellä hyvinkin erinomaiseen elämääni... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti