Terve luusto.




Kaikista tärkein ja odotetuin tulos on vihdoin julki, Walman lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Seuraavaksi vuorossa silmien peilaus omalta kolmikolta + Tico-terrieriltä, jälkimmäiselle lisäksi vielä sydänkuuntelu ja polvitarkastus niin täyttää herra rodun jalostukseen vaadittavat terveystarkastuskriteerit. Iso kivi putosi kyllä sydämeltä, vaikka itse olikin nähnyt ja eläinlääkärin kanssa puhunut, että terveet kuvathan ne sinne kennelliittoon lähtee. Sitten vielä tarkastukset kuntoon silmien osalta niin voisi alkaa miettimään niitä pentusuunnitelmia ihan tosissaan, riippuen juoksujen välistä joko loppu vuodelle 2010 tai alku keväälle 2011. ;)
Meidän joulu ja vuoden vaihde menivät melkeinpä ihan arkiaskareissa, kotona ja töissä tasapuolisesti. Jouluaattona istuttiin iltaa mummin puolella koko suvun kera.. tai minä ja Walma - ainut jolla oli käytöstapoja. Roope yritti ahdistella 6kk vanhaa whippetnarttua jatkuvasti ja Hertha puolestaan nokitti samaista koiraa jokaisesta "virheliikkeestä".. joten joutuivat mokomat arestiin omalle puolelle.

Uutta vuotta ajateltiin ensin viettää ihan kotosalla koirien kanssa, mutta kutsu kävi ja siirryttiin Outille hetkeksi ja kaapattiin Bente mukaan, kun (kummi)täti kavereineen suuntasi juhlimaan. Hienosti oli koko porukka yön paukkeessa, Hertha muutamien ensimmäisten isojen paukkujen kohdalla veti ulkona maata pitkin, mutta sen jälkeen ei taas mitään hätää vaan leikki jatkukoon. Jopa Bente intoutui leikkimään Herthan ja Walman kanssa, pitää useammin hakea Pena leikkimään niin saadaan vyötärö kapenemaan rouvalta.

Meillä ollaan nautiskeltu pakkasilmoista, ihan vain muutamana päivänä on palellut niin paljon ettei olla pissakieppiä kummempaa tehty. Lumi tuo iltaisinkin ihanasti valoa ja ehkä siinä osasyy tämän hetkiseen tokoiluintoon: Roopen kanssa ollaan treenattu alokasluokan liikkeitä + BH-kokeen liikkeestä istumista.. molempiin houkuttaisi lähteä kevään/kesän aikana, mutta katsotaan mihin asti tämä innostus kantaa. Kapulan kanssa Roope on jo ihan innoissaan kun treeni aloitetaan, mutta kun vaan muistaa itse olla pitkittämättä asioita niin hyvin menisi. Liike perjaatteessa onnistuu kokonaisuudessaan - hitaasti tosin, vielä tarvittaisiin lisää pitoa, ehkä ajan, ja pienissä erissä naksun, kanssa. Herthakin on osottanut innokkuutta toimia ihmisen kanssa vaikka ei vielä osaakkaan mitään muuta kun näyttelyjutut ja istua.. Walma taas on oma itsensä ja keksii samantien jotain muuta jos ei sen ymmärrys riitä mitä siltä haetaan, vaikea akka!

Roopen tuorein morsio, Boogie, voi erittäin paksusti ja odotusta on vielä parit viikot jäljellä! Ultrassa pentuja oli näkynyt siellä minne ultralla oli vain osoittanut, jännä nähdä mitä sieltä tulee ja sattuisiko ruskean geenit osumaan kohdilleen. Toinen mielenkiintoinen seurattava on se, että tämä pentue on astutuksesta lähtien raakaruokittu pentue. Hertha on pikkupennusta lähtien raakaruokittu ja hyvin se kasvoi ja kehittyi ja on varsin lupaavan oloinen tällä hetkellä. Omat koirat on taas voineet hyvin raakaruokinnalla, aika pitkälle ollaan menty nyt vähän aikaa murren mixeillä, lähinnä kanaa + broilerin siipiä ja selkärankaa sekä tietenkin se sisäelinpäivä viikossa. Rustoja eivät olleet pitkään aikaan saaneet ja sen kyllä huomasi, ei oikein sulanut kun viikolla annoin, muttei onneksi aiheuttanut ripuliakaan. Roope-pappa on syönyt luita niin ahnaasti, että nyt sillä on jo ennestään lohjenneen etuhampaan lisäksi lohjennut yläkulmuri - siihen päälle vielä toi sen kikkara vesikoirakampaus niin se on ihan pappakoiran näköinen "hymyillessään"... äkkiä karvat kasvuun, ei se vielä kuitenkaan niiin vanha ole, vasta tämän kuun 29. päivä 7v!

Seuraavat koitokset onkin sitten Herthan ensimmäiset junnuluokat Turku kv:ssa tammikuun lopussa ja Tampereen tukinäyttelyssä helmikuun puolessa välissä. Urhollekin ollaan ensimmäisiä esiintymisiä katsottu ja kovasti odotellaan helmikuun alkua, jolloin pikkupoika tulee meille hoitoon sijoitusperheensä hääviikonlopuksi. Tico esiintyy seuraavan kerran Tampere kv:ssa, jonne toivon mukaan schapet eivät vaivaudu ilmoittautumaan ruotsalaiselle tuomarille! Mukavia talvipäiviä kaikille, nautitaan kuivasta ennen kuin ne kurakelit iskee! :)