Reiluus huipussaan

Tänään oltiin koko päiväreissulla Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä. Walman kanssa käytiin tutustumassa vähän isompiin ympyröihin ja pikkulikka vaan jaksaa hämmästyttää reippaudellaan! Koira- ja ihmisvilinässä pentu luovi menemään niin kuin aina olisi tehnyt niin. Häkissäkin oli mukava loikoa Boogien kanssa, hyvä niiden onkin harjoitella tuota yhdessä loikomista jos meinaavat syksyllä matkustaa sovussa Hollantiin ja takaisin yli 2000km.

Itse näyttely olikin sitten hyvin läpinäkyvää kotiinpäin vetoa... ruotsalainen tuomari sekä ruotsalainen kasvattaja koirineen, mitä siitä saadaan? ROP & VSP koira Ruotsiin! On se perhana kumma, että uros jolla ei edes häntä yllä karvoineen kintereeseen on parempi kuin Suomen menestynein viime vuodelta!! Lisäksi härski Ruotsin akka vielä suihkutteli koiriinsa nesteitä (hoitoainetta todennäköisesti), joka on kuitenkin Suomen maalla kiellettyä... annettiin samalla mitalla takaisin ja Marian meistä reippaimpana marssi näyttelytoimistoon tekemään ilmoituksen epämääräisen aineen käytöstä. Ell kävi ottamassa karvanäytteet, jotka laitetaan eteenpäin labraan, tuloksen saanti nopeudesta ei ollut tarkkaa tietoa. Tuskin tästä varoitusta kummempaa tulee, mutta saatiinpahan aikaiseksi akalle nolotilanne ja kun tästä vielä jatkan juoruamista Walman kasvattajalle niin kohta tietää koko Ruotsi! Ihan oikein moiselle ****!!! Luuli ruotsalainen, että minä olin käynyt valittamassa... pari vuotta sittenhän samainen akka tuli melkein päälle asti sylki suupielistä roiskuen huutamaan, etten saa kuvata hänen ROP-koiraansa! Julkisessa paikassa kuitenkin saa kuvata ketä haluaa ja julkaistakin, kunhan julkaisu tapahtuu asiallisessa muodossa, joten ei ämmällä ole mitään kitinän aihetta. Adrenaliinituotanto taas nousee kun muistelee päivän tapahtumia!

Schapeihmiset huomio! Nyt pistetään ruotsalaistuomareiden boikotti pystyyn!!!! + muutama tanskalainen, esim. tämä Gert Christensen joka tuomaroi samalla epäreilulla tyylillä Turussa tammikuussa!

Viikon muihin tapahtumiin kuului Roopen treffit Wildan kanssa, perjantaina hoidettiin temput ja Hotelli Marskin kattohuineistossa asustaneet ruotsalaiset (viikko on ollut hyvin ruotsalaisläheinen) matkasivat kotiin. Wilda oli kyllä niin ihastuttava tytteli, että pentukuumetta melkeen pukkaa. Vaikka Roope saikin alkuun melkoisen hanakasti kyytiä ja liehittely temppuja piti tehdä. Mikäli onnistuttiin oikeana päivänä pentuset syntyvät Bryngans kenneliin Ruotsin Nyköpingiin toukokuun puolessa välissä. Lisää yhdistelmästä Bryngansin sivuilla, http://www.bryngans.se/. Alla kuvia Wildasta, Bryngans Nina Ricci (Fanica Isak Ingeman - Swedisch-Quiny van het Rollecaterdeel).

Roope on päässyt parina iltana Marin hierontaharjoituskoiraksi, takapää on hieman jumissa. Johtuneisiko noista kiteistä, eilen kuitenkin jo venytteli itse takapäätään, mitä ei taas ole vähään aikaan tehnyt. Täytyy viedä Olli jonain päivänä kanssa... voi olla, että on muutama lihas jumissa. Huomenna taidetaan kyllä viettää ihan puhdas kotipäivä ja nollata sekä kaksi, että nelijalkaisten stressitasot.