Muutto puuhissa

Viikko vilistää vauhdilla, maanantaina saatiin avaimet uuteen kotiimme ja siitä lähti ollaan juostu kahden osoitteen väliä, siivottu, maalattu, pakattu, purettu, laitettu... pikku hiljaa alkaa näyttämään siltä, että asiat löytävät paikkansa. Lauantaina saadaan sitten loput isommatkin huonekalut paikoilleen ja päästään toden teolla asettumaan taloksi. Ainakin toivottavasti, Walmasta ei niinkään murhetta, neiti on kotonaan kaikkialla. Roope on päivisin ihan ok, mutta kun ilta tulee niin monsieur siirtyy istumaan ulko-ovelle, nenä oven raossa. Ehkä sitten helpottaa kun saadaan sänky mihin se pääsee turvaan Wauhti-Walmaa. Ei todella ole menoa helpottanut, ettei muuton keskellä olla päästy kunnolla lenkkeilemään.

Tänään käytiin pitkästä aikaa Ainolan futiskentällä... en tiedä olisko kannattanut. Roopella ilmeisesti lihan himo iski, kun joutui autossa vain katsomaan 10kg koirille tarkoitettuja pakasteita (nyt voi hamstrata kun on oma pakastin). Ensimmäisen kolmen minuutin aikana meidän lempeä herrasmies oli napannut hiiren elävältä, irrotti kun karjuin ja juoksin kohti... ja eikös se lopullinen murha jäänyt sitten minun tehtäväksi! Yök! Kymmenen minuutin kuluttua sama homma uudestaan, tällä kertaa oli kuitenkin "onneksi" kyse vain puolikkaasta raadosta. Ja kun ei lenkillä saanut lihaa niin kauppareissun aikana tuo oli hyvin varovaisesti ja siististi pöllinyt solmitusta muovipussista (hajoittamatta pussia) yhden ruston... mistä tiedän: siitä, että mun penkki oli sulaneessa liha-kuola-mömmössä ja nyt se on tuulihousujen takamuksessa. Kivaa!

Sitten painuttiin taas siivoamaan... vessanpönttö on meidän pahin painajainen. Siellä on lillutettu nyt klooria, kahdenlaista normi wc-puhdistusainetta, soodasuola-sekoitusta, vähän paremman puolella ollaan, mutta jos sen valkoiseksi haluaa niin siihen on vielä matkaa. Vinkkejä kiitos? Muuten ollaan jo aika voitonpuolella siivousurakassa, saa sitten alkaa itse sotkemaan kun on muiden sotkut siivottu. ;) Housutkin sai kloorilla roiskiessa uuden kuosin... myrkyn vihreät olohousut saivat vaaleanpunapilkulliset lahkeet polvista alaspäin.

Ennen muuttoa oli tylsä vartti ja piti keksiä tekemistä... Walma oli sopiva kohde. Tarkoitus oli harjoitella vain kosketusalustaa erimateriaalilla ja pienentää sitä, mutta se tuntui liian helpolta joten opetin akan menemään häkkiin kosketusalustan avulla.

1. Alusta ensin keskellä häkkiä, niin että koskiessaan koira oli puoliksi sisällä häkissä. Naksutus alustaan koskiessa, palkka alustalle, tätä pari toistoa.
2. Siirrettiin alusta häkin perälle, niin että koskiessaan alustaan koira oli kokonaan häkissä. Tätä muutama toisto ja samaten naksutus alustaa koskiessa ja palkka alustalta. Lopuksi rupesinkin jäämään jo odottamaan palkkaansa alustalle.
3. Otettiin alusta kokonaan pois, ensin Walma oli vähän epävarma pitääkö sinne häkkiin silti mennä vai ei, naksautin kerran siitä, että se oli puoliksi sisällä ja heitin makupalan häkkiin.
4. Tästä eteenpäin neiti syöksyi häkkiin ja pysyi siellä, ulos sen sai vain heittämällä makupalan häkin ulkopuolelle lattialle (vapaa-käskyn harjottelua)
5. Sitten muuten samaa rataa kuin kohta 4, mutta liitettiin mukaan "mökkiin" -käsky ja muutaman toiston jälkeen voi sanoa, että se on siinä.

Ja tämä siis vartissa, kuka voi enää väittää ettei naksutinkoulutus olisi tehokasta, nyt ei enää tarvitse kuin opettaa kestoa häkissä pysymiselle. Se olkoon muuton jälkeinen juttu sitten. :) Jatketaan siis juttua virallisen muuttopäivän jälkeen, eli ensi viikolla mikäli internet on saatu jo pelaamaan.