sunnuntai 31. elokuuta 2008

Kesä loppuu

Niin se elokuu ja kesäkin alkaa olemaan ohi. Paljon oli tässäkin kuussa menoa, ei oikein kaikesta ole edes kerennyt/muistanut kirjoittaa.

Tähän elokuun viimeiseen päivään mahtui Ollin toiset tottelevaisuuskilpailut joista myös toinen ykköstulos. Piti myös olla Roopen BH-koe, mutta se me peruttiin reilu viikko sitten kun käytiin tarkastamassa koepaikka joka oli ihan oikeasti ala-arvoisessa kunnossa. Eihän Roope millään sänkipellolla mitään tee, saatika kun nyt on ollut märkää. Aavistuksen harmittaa kun ei muihin pystynyt ilmoittautumaan työvuorojen takia, eilen olisi ollut Hyvinkäällä koe (tietääkseni olisi ollut hiekalla) ja viime keskiviikkona Jokelassa hiekkakentällä. Hienohelma mikä hienohelma, en mä halua sitä mennä väkisin kiusaamaan ja pilaamaan nyt hyvällä mallilla olevia liikkeitä pakottamalla toinen seuraamaan polveen asti yltävässä märässä nurmessa niinkin pitkiä pätkiä kuin BH:ssa on. Te Roopea juorun aiheena rakastavat varmaan keksitte kyllä ihan omat versionne sille miksi peruttiin ilmottautumisemme, eihän tämä Roope, pelkkä näyttelyesine, mitään osaa... Ja teille ihan tiedoksi, kannattaa kaksi kertaa miettiä ennen kuin avaatte suunne, hyvin moni juttu on minunkin korviini yltänyt ja kaksinaamaisten lista senkun kasvaa. Miettikää ihan hiljaa omassa mielessänne kuinka hyvin/monta kertaa/missä/jne olette Roopea (tai ketään muutakaan) nähneet... juoruja ei pidä uskoa, ellei sitten tarvitse oman erinomaisuutensa pönkitystä. Pitäkää vaan hauskaa, on se hyvä, että teilläkin on jotain tekemistä. Täytyy myöntää, että oli äärimmäisen mukava purkaa tämä julkisesti, tiedättepähän (kaksinaamaiset) varautua jos näyttelyissä tai muualla tulette lätisemään pehmeitä ja sanon rumasti.
Moni on muuttanut onneksi mielipiteensä ja ymmärtäneet, että juoruihin ei ole todellakaan uskomista ja meistä onkin tullut hyviä ystäviä. Kiitos heidän avoimille mielille ja todelliselle mielenkiinnolle! (ja pahoittelut blogia lukeville sukulaisille.. tälläistä tämä kateellinen koiramaailma vaan on)

Niin itse asiaan, Ollilla oli tänään vähän veto pois kehässä, haki vain tuttua porukkaa kehän laidalla ja häiriintyi esimerkiksi luoksetulon sivulletulossa kameran napseesta kun otin kuvatuksia.. jäi siis ihmettelemään mun suuntaan. Ja Juuliakin joka normaalisti on viilipytty jännitti kun oli enemmän tuttua yleisöä, että taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun mennään turistiksi katselemaan. Seuraavien kisojen aikaan olenkin onneksi kasvattajan peruskurssilla, joten ei tule hinkujakaan lähteä mukaan. Ja alla siis pisteet liikkeittäin + pieni selostus tapahtuneesta.

Luoksepäästävyys: 10
Ei ongelmaa, Olli istui kuin tatti tuomarin tervehtiessä ja hampaita katsoessa.
Paikalla makaaminen 10
Tämäkin kohta ongelmitta, pää painui kyllä maahan noin 15 sekunttia ennen kuin 2min tuli täyteen.
Seuraaminen kytkettynä: 6,5
Mari sanoi erinomaisesti: "Olli oli kuin lenkillä"... tätä kohtaa ei kyllä olla edes harjoiteltu, se on mennyt siinä sivussa. Osassa istumisia jäi seisomaan ja ihemettelemään.
Seuraaminen taluttimetta: 9
Alkuherätyksestä tämä meni erinomaisesti, yksi pysähdys jäi istumatta + lopun perusasento puuttui.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9,5
Minun silmiin ei mitään vikaa, koira läjähti maahan heti käskystä... tuomari kuitenkin rokotti 0,5 pistettä jostain.
Luoksetulo: 7
Alku sujui hyvin, mutta Olli kaipaili muuta laumaa ja jäi haahuilemaan Juulian selän taakse muutamaksi sekunniksi ja katselemaan tuttujen perään.
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
Ollin vahvuus, jämähtää neljälle jalalle käskyn kuullessaan, ei kuitenkaan tuomarista ollut riittävä kymppiin.
Estehyppy: 9,5
Äiti joka oli edellisenä viikonloppuna kisoja katsomassa ulkopuolisena sanoi, että hyppy meni tänään paremmin kuin viikko sitten... viikko sitten tuli kuitenkin kymppi, nyt 9,5.
Kokonaisvaikutus: 7
Ja kokonaisvaikutus jäi seiskaan tuon Ollin vähän ponnettoman esiintymisen vuoksi.
Pistemäärä yhteensä: 173 pistettä, 1. tulos

Tico otti rennosti koepaikalla, sai muutamat ihastelijat rapsuttelemaan pientä oranssia palleroa ja muutamaan kivaan lagottoonkin tutustuttiin. Tico ei kyllä korvaansa lotkauttanut vaikka laitettiin se Roopen kanssa Marin auton takakonttiin odottamaan kun Olli oli kehässä... sieltä se nousi unisena kun seuraavan kerran takaluukku avattiin. Kumma kaveri, syliinkin se nukahtaa kun sormia napsauttamalla. Sulonen kuin mikä se edelleen on, kotona löytyy kuulemma jo vähän terrierin piirteitä ja kyllä siitä tuolla koepaikallakin huomasi, ettei se kiinnitä puheeseen huomiota samalla tapaan kuin paimenkoirat, jotka mun kokemuksen mukaan on ainakin kovia kuuntelijoita. Tico vaan istuskeli ja ihmetteli menoa... rento kaveri ottaa kyllä matkaan mukaan minne vaan, ainakin vielä.

Syyskuussa on taas puuhaa puuhan perään, peräti yksi viikonloppu jolloin ei pitäisi olla mitään.... mutta niin kuin yleensä, niin eiköhän sinnekin joku meno synny. Ensimmäinen viikonloppu menee Parkanossa Tiinan häitä juhliessa ja hovikuvaajana toimiessa, seuraavasta viikosta menee 6 päivää töissä ja sunnuntaina haluaisin mennä moikkaamaan Marin Ruotsin vieraita, mikä heidän aikatauluun sopinee. Siitä sitten seuraavana viikonloppuna kasvattajan peruskurssilla, seuraava pyhä pitäisi olla vapaana (katsotaan). Sitten eletään jo taas seuraavaa kuuta, jolloin ensimmäinen viikonloppu menee Cairnien, Norwichien ja Norfolkkien pentu- & juniorinäyttelyssä. 26.10. Lahden pentunäyttelyssä + joku lokakuun viikonloppu menee Ruotsissa pentua valitessa. 1.11. SSKY:n erkkari Vantaalla, siitä seuraavana viikonloppuna on todennäköisesti Ruotsin pennun kotiin haku... tässähän on oikeastaan koko loppu vuosi buukattu jo täyteen. Eipä ainakaan voi syyttää tekemisen puutteesta. Hulluksihan näiden koirien kanssa tulee tätä menoa! =)


Kaunista syksyä toivoessa!

Odottelua, Tico ottaa rennosti

Luoksepäästävyys (Olli näyttää tuomarille kieltä)

Kielikuva tarkennettuna

Perusasento

Paikallamakuu

Seuraaminen taluttimessa (lenkkeilyä siis tällä kertaa)

Seuraaminen taluttimetta

Luoksetulo

Hyppyeste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti