Muuttujia

Tässä on ajan kuluessa aloitettu tekstiä, jos toistakin. Sellaista vuoristorataa on menty pari vuotta, että nyt sitä toivoisi jotain oikein helppoa, mukavaa ja mutkatonta. 

Vuoristoradan parasta antia on ehdottomasti äidiksi tulo, kun meidän pieni Siiri-tyttö syntyi Minna Canthin tasa-arvonpäivänä viime vuonna. Pahimmat kolhut taas on koettu tänä vuonna koirien kanssa, kun ensin kovasti odotetulta Alpo-pennulta murtui reisiluu ja kun siitä luultiin selvinneemme, niin Antti-koiralla repesi polvesta ristiside ja päädyimme sen kohdalla eutanasiaan.

Alpo ja Siiri elokuussa 2022

Antti oli monella tapaa elämäni koira yhdessä Roopen kanssa. Antti eli mukana isoissa elämänmuutoksissa ja oli jotenkin aina se pysyvä juttu elämässä. Se ei ollut näyttelystara tai loistanut missään erityisesti. Antin luonne oli vaan niin erityinen, se oli jotain niin upeaa. Antti on mahdollisesti ainut schape Suomessa, joka on suorittanut hyväksytysti kaikki Kennelliiton luonnetta mittaavat testit - luonnetesti, MH-luonnekuvaus ja käyttäytymisen jalostustarkastus. Samana päivänä, kun Antti päädyttiin päästämään pilven päälle, meidän piti osallistua paimennustaipumustestiin, mutta se jäi kokematta.

Antti kevään 2021 voikukkapellossa


Ehkä Antin kohtalosta oli jo viitteitä aiemmin, kun meillä urokset lakkasi tulemasta toimeen keskenään. Ajattelin, että se oli Arskan vuosien ärsytyksen tulosta ja puolivahingossa Arska muutti ystävän luo Roopen tyttären kaveriksi eläkepäiviä viettämään. Ajattelin, että sillä saadaan rauha maahan, kun rähinöiden sparraaja poistetaan kuviosta. Eikä pidä kuvitella, että päätös olisi ollut helppo, mutta se tuntui siinä kohtaa turvallisimmalta ratkaisulta.

Pari kuukautta siinä menikin, että asiat näytti paremmalta. Sitten yksi kaunis päivä Sauli ja Antti ottivat yhteen niin pahasti, että Antilta jouduttiin parsimaan lapanahkat takaisin koiraan kiinni. Silloin mietittiin vaihtoehtoja koirien lopetuksesta uuteen kotiin. Antti oli pysyvin osa perhettä eli liikkuva osa oli Sauli. Ei pystytty enää toista koiraa antamaan pois lyhyen ajan sisällä ja tarjolla olisikin ollut lähipiirissä lähinnä tarhakoiran elämä. Päätettiin rakentaa se tarha omaan pihaan, tilattiin sisälle yksi järeämpi portti, josta kukaan ei tule yli eikä ali ja siirryttiin elämään kahden koiraporukan kanssa. Sauli ja Antti ei enää pääsisi nenätysten ilman, että välissä on jotain järeämpää.

Ehkä tuolloin olisi pitänyt jo ajatella, että onkohan kaikki terveydellisesti kohdallaan. Ulkoisia merkkejä ei kuitenkaan ollut, joten pidin itsepintaisesti vaan kiinni siitä, että Anttia ei poisteta kuviosta. Toki en kyllä näkisi, että Arska ja Sauli tulisi toimeen sen paremmin, että ehkä kaikella on tarkoituksensa sitten taas kerran. Nyt Alpon ja Saulin kohdalla toivotaan mahdollisimman rauhallista yhteiseloa, mutta se selvinnee ajan kanssa, että millainen mies Alposta kasvaa ja kuinka se passaa Saulin kanssa yksiin. Jos ei niin ainakin resurssit siirtyä kahteen laumaan on olemassa.

Paimenkoiran ja seisojan ero kanalalla


Ripa on koira joka käy ja kukkuu normaalisti kaiken tämän härdellin keskellä. Mummo-ikää lähentelevä Ripa on elellyt lyhyessä turkissa jo useamman vuoden. Sterilointi oli sinänsä virhe, että jo valmiiksi runsaan turkin omaavana, sen turkki meni piloille kaksinkertaistuessaan. Ei oikein jaksaminen ja aika riittänyt sen hyvänä pitämiseen ilman, että teki mieli jättää se metsälenkeiltä kotiin eli ei vaihtoehto, koiran pitää saada olla ensisijaisesti koira. Tyytyväinen tuo on ja niillä on Saulin kanssa aina hirmuinen juoksukilpa, kun lenkillä käy käsky "vapaa". Ne onkin sitten varmaan lenkin ainoat laukka-askeleet mitkä Ripa ottaa, muuten sen on semmoinen mustikoita syövä mummeli.

Ripa 7,5v


Helga elelee parhaillaan juoksukaranteenissa ja sitäkin uhkaa sterilointi, jos ei nyt sitten ruveta toista pentuetta suunnittelemaan. Katsellaan miltä tulevan talven työnteko näyttää ensimmäisen pentueen pennuilla.