Kuukausiraportti
Viime kerralla blogia kirjoitellessa lähdettiin testaamaan uutta otsalamppua. Kyllä kannatti panostaa satasella valoon, aika miellyttävä tunne nähdä nenäänsä pidemmälle. Voin siis tällä käyttökokemuksella suositella muillekin metsässä pimeän aikaan liikkuville 950 lumenin Fenix HL60R Raptoria.
Vapaaehtoistoiminta vei koko käden
Jossain vaiheessa koko koiraharrastus tai oikeammin yhdistyskenttä rassasi urakalla. Ajattelin, että ei ole minua varten ja keskityn tekemään omien koirien kanssa omia juttuja. Omaksi jutuksi löytyi vuosi sitten kesällä Arskan kanssa Kaverikoiratoiminta, joka vei pikkurillin. Seuraavaksi tuli testattua Ripasta Arskalle kollega ja backup-koira.
Kaverikoiratuttavat innostivat ilmoittautumaan Lukukoirakoulutukseen Arskan kanssa, koska se on niin ihanan rauhallinen ja luottavainen ihmisten kanssa. Tähän periaatteessa sopisi "yeah right!"... mutta itseasiassa tuossa koirassa on kaksi ihan eri puolta. Se rakastettava kaikki erinomaiset Kaveri- ja Lukukoira -ominaisuudet omaava (rauhallinen, itsevarma, sosiaalinen, huomionkipeä, ei vartiointiviettiä yms) sekä se itse perkele, jolta ei patterit meinaa loppua millään ilveellä... Lukukoiratesti meni läpi niin, että heilahti. Luonnetestituomarin sanoin Arska on valmis ammattilainen, ei muuta kuin töihin! Seuraavaksi käyn itse ainakin yhdellä Lukukoirakeikalla ilman koiraa tutustumassa toimintaan ja sitten kartoitetaan meille sopivia kohteita.
Palatakseni tuohon ensimmäiseen lauseeseen yhdistystoiminnasta. Tällainen vapaaehtoistoiminta, jossa ihmiset tekevät asiaa suoraan sydämestä, jossa ymmärretään toiminnan vapaaehtoisuus ja puhalletaan yhteen hiileen. Tuntuu hyvältä olla mukana. Miksei sama toimi rotuyhdistyksissä, rakkaus samaa rotua kohtaan tuntuu aika ajoin enemmän erottavan kuin yhdistävän.
Kotikuulumisista mainitsemisen arvoisia juttuja on varmaan ihan ensimmäiseksi Antin ystävänpäivänä vietetyt 4v synttärit ja tämän päivän 2v synttärisankari Marisa. Sitten Arskan jokusen viikon vaivannut kynnen katkeaminen, joka onneksi meni muutaman viikon levolla, putsaamisella ja pönttö päässä. Onneksi sattui hyvät pakkaskelit niin ulkona päästiin käymään ilman tossua, kun vaan joka kerta sisälle tullessa putsasi ja kerran päivässä suihkutteli kynnen lämpimällä vedellä.
Ripan kanssa on käyty säännöllisesti Huvihurtalla näyttelytreeneissä, jotka ovat tuottaneet huikeaa edistystä. Neidin häntä, joka tahtoo olla aina vähän hukassa löytyi yhtäkkiä muutama treeni sitten ja ei sen koommin ole laskenut! Jes! Toki nyt on halli ja pääasiassa useimmat treenikaverit tuttuja, jotta voi johtua siitäkin. Lahdessa kuun lopulla pääseekin sitten testaamaan kuinka helpolla se häntä ja itsevarma esiintyjä löytyy oikeassa näyttelytilanteessa. Toiveet on ainakin korkealla, että näyttely näyttelyltä, se pieni esiintyjä Ripan sisällä olisi herätetty.
Muuten meillä puuhataan ahkerasti kouluhommia, kesätyöt selvisi viime viikolla ja vasta nyt alkaa tajuamaan kuinka pirun onnekas sitä olikaan saadessaan halutun toimihenkilöpaikan Stora Enson Mikkelin toimistolta. Toimistolta joka sijaitsee kotoa nähden tuossa Naisvuoren toisella puolen. Ensi kesänä työnkuva on pikkaisen eri kuin viime vuonna, nyt pääsee maastoon kartoittamaan taimikon/nuorten metsien hoitotarpeita, kontaktoimaan uusia asiakkaita yms. Päälimmäinen tunne on ehkä jännitys, pidän itseäni toimistotätinä verrattuna niin moniin muihin, mutta otan haasteen vastaan ja halu hankkia maastokokemusta on iso.
