Bilekoirat

Muutto hässäkät on onnellisesti ohi ja kaikki tavarat ovat löytäneet paikkansa.. lue: jemmattu kaappeihin, sängyn alle, ihan minne tahansa ne vaan mahtuvat säilöön. Ja kuten tapoihin kuuluu, viime lauantaina järjestettiin tupaantuliaiset, vaikkei ihan uudesta asunnosta nyt perjaatteessa kyse ollutkaan.. mutta tuli meistä sentään klaukkalalaisia, joten kai siinä vähän juhlistamista on. ;)


Hertha the Party Dog

Vieraita saapui kuudesta eteenpäin tasasena virtana ja loppuen lopuksi kaksioon mahdutettiin noin 20 henkeä ja tietty kolme koiraa. Ei voi muuta olla kuin ylpeä karvaturreista, niin lungisti ottivat ihmispaljouden, musiikin ja muut outoudet. Könysivät yhdeksän jälkeen tapojensa mukaan kuka mihinkin nurkkaansa nukkumaan... siis vieraat väistäköön, meillä nukutaan meinaan sohvalla. ;)

Hertha ennen kaikkea nautti tilanteesta ja kiersi sylistä syliin ottamassa huomionsa omakseen. Walma the Drama Queen yllätti todella positiivisesti ottamalla tilanteen erityisen rennosti, käväsi morjestamassa sisään lappaavaa porukkaa (haukkumatta!) ja katosi omalle paikalleen lepuuttamaan. Kuvittelin illan olevan sille tuskaa ja stressia, mutta mitä vielä, rennosti otti kuin aina olisi talo täysi ihmisiä. Ja mitä teki pappakoira, otti zetaa keskellä olkkarin lattiaa, ihan niin kuin ennenkin. :) Mahtavia koiruuksia, tällaisia kun saisi muillekin myydä. :)


Pentu juttuja..

Ei mitään mullistavaa, älkää huoliko. -.- Walman peppu on ja pysyy edelleen normaalina, vaikka merkit on taas illmoilla: merkkailee, Hertha on kiinnostunut, harjoittelevat Herthan kanssa pentujen tekoa jne. Mutta ei niin ei, jos tuo on kellon tarkka niin ensi viikolla soisi alkaa tapahtuvan jo jotain näkyvää. Odottajia kun on muitakin kuin vain minä, kivasti on tullut pennuista kyselyitä, että hyvillä mielin pennut teen kun on valmiiksi mukavia ihmisiä/koteja tarjolla, se on se ykkösjuttu. :)

Roopen morsmaikku Luna (Swifty's Bofoori) on aloittanut juoksunsa ja näillä näkymin Roope pääsee naisiin 8v. synttäripäivänään. Voittaa varmasti kaikki aikaisemmat synttärilahjaluut ja muut. ;) Pieniä tyttöjä ja poikia tästä yhdistelmästä toivotaan syntyväksi sitten maalis-huhtikuun vaihteelle.


Muita hommia

Koiruudet ovat tottuneet yksinäisiin päiviinsä.. vaikka vielä varuiksi eteisen oven kahvassa roikkuu haukunestopanta pippurilla varustettuna. Ollaan otettu takaisin aamurutiinimme kiertää pitkä (hiki)lenkki. Iltaisin ei tahdo ehtiä enää niin pitkälle kun työmatkasta johtuen olen kotona vasta puolen kahdeksan jälkeen ja nyt kun siellä kotona on joku jonka kanssa viettää aikaa, ei se ole yhtään hassumpi tapa viettää iltaa. :)

Sormia himottaisi päästä kirjoittelemaan artikkeleja schapelehteen, mutta toistaiseksi aika ei ole riittänyt kuin hahmotteluun. SuKoKan artikkelikin jäi lähettämättä... prkl! Töissä kyllä saa kirjoittaa kädet kipeänä inventaario-laskelmia.. se ei vain ole yhtä mielekästä puuhaa. Siksipä tuota täytyykin vissiin lähteä jatkamaan niin saa sen joskus hoidettua pois päiväjärjestyksestä.


EDIT. Kurkatkaas muuten Suomen Koirankasvattajat Ry:n uudet kotisivut www.sukoka.com.. on päässyt Walma & Tico (ja Naksu kans..) ulkoasuun yläreunaan ja muutoinkin minun ottamia kuvia esillä. Lehtiä odotellessa. ;)