perjantai 29. marraskuuta 2013

Näyttelyvalmistautuminen

..vai oikeastaan ihan onnellisen koiran peruselämän edellytykset..

Rapareiskat Hertha ja Antti
Antti on ilmoitettu tuleville viikoille kolmeen isoon näyttelyyn, joista ensimmäinen viikon päästä lauantaina lahden toisella puolen Tukholmassa. Eilen kirjoitin naamakirjaan, että fyysinen valmistautuminen voittaja-näyttelyihin on nyt aloitettu, kun Antti (ja Hertha) kävi kokovartalo pyykillä. Osittain syynä oli kyllä tiistain tempaus, kun lähdettiin otsalampun valossa kävelemään Pornaisista kotiin. Vaikkei koko 17 kilometria tarvinnutkaan talsia, niin kyllä koirat oli sen kuljetun 8 kilometrin jälkeen jo niin täynnä sitä itseään, että hiekkaa valui turkeista vielä seuraavana päivänä... turkkeihin jäi ällöttävä tahmainen pakokaasukerros, että päätin sitten pyykätä koirat kerralla kokonaan. Tässä on Antilla vielä reipas viikko aikaa kerätä sellainen siisti luonnollinen kakkakerros turkkiin, ettei ole liian laitettu rotunsa edustaja.

Huippuunsa viritetty näyttelykoira

Monet mieltävät koiranäyttelyharrastuksen suurena huuhaana ja turhuutena... mutta pysähdypä miettimään mitä hyötyä tästä harrastuksesta on monille koirayksilöille (on toki harrastuksessa kuin harrastuksessa omat ääripäänsä!). Usein aktiivisesti kilpailevat näyttelykoirat ovat henkisesti ja fyysisesti erinomaisesti hoidettuja, ei riitä, että turkki on kauniisti puunattu, koska pelkästään turkin kunto koostuu niin monesta muusta tärkeästä seikasta kuten laadukkaasta ruoasta, saadusta liikunnasta/aktiviteetista (koiran henkinen terveys) sekä näyttelyiden välillä tehtävästä turkin ylläpitohoidosta näin esimerkkinä.

Huippuyksilöiden fyysisestä kunnosta huolehditaan ulkoilemalla riittävästi ja omasta mielestäni ehdottomasti parasta on antaa koiran liikkua vapaana, niin paljon kuin mahdollista sekä erilaisilla alustoilla, joissa lihaksisto sekä koiran ruumiinhallinta kehittyy. Erityisesti nuoren koiran liikeradat kehittyvät luonnolliseksi ja vältytään hihnassa kiskomiselta (niskavammat!), joka edesauttaa koiraa kehittämään itselleen mahdollisesti ahtaat/töpöttävät näyttelyissä epäedulliset liikkeet. Toki edelliseen vaikuttaa koiran fyysinen rakenne myös, hyvin liikkuva koira on myös yhtä kuin hyvin sekä terveesti rakentunut ja vastaavasti toisinpäin.

Ja yhtälailla kun muidenkin urheilukoirien lihaksistot on näyttelykoirankin lihashuollosta pidettävä huolta, vapaana liikkuessa kun sattuu ja tapahtuu, niin kuin pitääkin. Koiran tulee saada elää täyttä koiranelämää ja nauttia elämästään, silloin se on myös henkisesti paras näyttelykoira joka esiintyy ilolla omistajansa rinnalla ja jaksaa pitkän päivän rotukehältä aina ryhmiin asti. Tällaisen koiran kanssa on myös ilo käydä näyttelyissä ja tällainen koira on myös usein menestyksekäs esiintyjä.

Iso osa koiran terveyttä on myös ruokinta. Ruoan tulee olla koiralle riittävän laadukasta, jotta siitä pystytään hyödyntämään kaikki ravintoaineet ja koira itse on paras mittari mikä sopii millekin yksilölle - oli se sitten nappula tai lajityypillinen ruokinta. Meillä (kuten bannerista näkyy) rouskutellaan 24/7 tarjolla olevia Eukanuba Adult Lamb&Rice nappuloita ja kerran päivässä liha-aterialla useimmiten mahaa tai vähintään jotain mahdollisimman rasvaista, että saadaan nuorella herralla pysymään liha luiden päällä, kun tuppaa tuo meno olemaan aika kuluttavaa.... Lihasta saatava proteiini on myös erittäin hyvää turkille, niin kuin erilaiset öljyt yhtälailla. Siitä tulikin mieleeni, että Nutrolin Senioria voisi seuraavaksi ostaa lisukkeeksi lihalle niin pysyy papparaisellakin nivelet liikkeessä vielä pitkään. Roope onkin erinomainen esimerkki hyvin huolletusta näyttelykoirasta, joka edelleen lähes 11-vuotiaana kiertää kaikki samat lenkit nuorempien kanssa, oli ne sitten pissakiepit kotinurkilla tai lähemmäs 30km vaellukset - jalka ei paina toistaiseksi.

Näinne diskovalot näkyi hetken aamulenkeillä, mutta eipä näistä parin viikon jälkeen ole enää
toiminnassa kuin vihreä.. sekin heikosti..

PS. Kohta "hihnakäytös" on meillä hieman hakusessa ja siksipä me juostaankin tukkaputkella aina metsään, että pääsee kolmikko painamaan pahimmat höyryt pois ja sitten voidaan katsoa jatkoa remmilenkille hieman rauhallisemmalla tahdilla... edes minä en ole täydellinen vaikka haluaisin...!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti