torstai 2. helmikuuta 2017

Pikakelaus puolesta vuodesta

Jostain oli karsittava.
Viime syksyn jatkoin kesätöiden perään Stora Ensolla pari päivää viikossa kotitoimistolla it-hommia, siihen päälle koulu, koirat sekä sosiaalinen elämä. Ei liiemmin innostanut istua blogia kirjoittamassa aiheista joita on koluttu jo moneen kertaan. Kiitos yllättävältä taholta tulleen kiitoksen blogista ajattelin, että jos tämän nyt kuitenkin vielä herättelisi henkiin. Tykkään kuitenkin rustailla ajatuksia ylös.


Tuplasti on parempi

Jos nyt käväisee läpi mitä kuluneen puolen vuoden aikana on tapahtunut näyttelyrintamalla, niin pojat ovat tehneet tuplasti hienoa työtä. Elokuun lopulla Tallinnan tuplainttinäyttelyssä pojista tuli kumpaisestakin kansainvälinen sekä Eestin muotovalio! Hiljaa mielessä keväällä ajattelin, kun Antti heitti parit aikacacib-yritykset hukkaan, että pojat varmaan valioituu sitten samalla keikalla minun iloksi... hehhe.

Ihan muikea reissu oli, seitsemästä koirasta kuusi sai tasan sen mitä haettiin, eikä seitsemännelläkään huonosti mennyt.



Lokakuussa tuli sitten toinen tuplavalioituminen, kun käytiin Latvian Valmierassa ja pojista tuli saman viikonlopun aikana molemmista Latvian sekä Baltian muotovaliot. Antille ostettiin valiolahjaksi Andiksen trimmikone ja 12mm terä. Näin kohta kolme kuukautta sitten trimmattuna se alkaisi olla uutta alasajoa vailla valmis, mutta jos odottelisi vielä maaliskuun alkuun, että säät lämpiää pysyvämmin.

Tältä reissua kaikki viisi mukana ollutta koiraa sai kaiken tarvitsemansa, lisäksi Morris-terriäinen sijoittui lauantain ryhmäkilpailuissa toiseksi terrieriryhmässä! Kotiin tuomisina oli seitsemän titteliä ja kahdeksas jäi odottelemaan valioitumista Suomessa.

Maijoitusvinkiksi voisi jakaa muillekin noin puolen tunnin matkan päässä Valmierasta sijaitsevan Strenči Guesthousen, jossa pari yötä maksoi vaivaiset 80 euroa, eikä koirista ylimääräistä maksua otettu. Rauhallinen sijainti plussaa, miinusta yhteiset wc-/suihkutilat, mutta kelpasi näin budjettimatkalaiselle.

Saksasta tuotu kummipoika Riffi (Blind Date des charmantes crapules), Antti, Arska,
lainakoira Sade (Exåress Shades Of Blue) sekä Morris-terriäinen
Heilurihännän Power Of Love "Morris" 17kk


The Messari

Loppuvuodesta ei sitten muuta odoteltu kuin The Messaria, joka tarjosi jälleen parastaan. Siitäkin huolimatta, että melkoisen pettymyksen aiheutti myöhäinen tuomarimuutos. Melko moni jätti tulematta lauantaina, mutta lähdettiin kokeilemaan onnea, olihan Leni Finne tehnyt Arskasta kesällä Ruotsin muotovalion.
Tulevana kesänä katselin, että ainakin Kuopiossa olisi mahdollista päästä alkuperäisen Helsinki Winnerin tuomarin Lena Dankerin kehään. Erittäin mukava ja asiansa osaava tuomari, eikä varmaan mieltymystä vähennä yhtään, että omat koirat ovat aika pitkälti aina sijoittuneet Dankerin arvostellessa hyvin.

Takaisin Messariin, jossa suoritettiin tasaisen hyvin molemmissa roduissa. Arska lammaspiskeissä molempina päivinä urosten kolmas, lauantaina vara-cacibilla varustettuna.
Morrison puolestaan terriereissä pisti hyvin kampoihin aikuisemmille uroksille ja sijoittui molempina päivinä heti voittajan hännille sertin ja vara-cacibin kera. Sunnuntain VACA saadaan anoa varsinaiseksi cacibiksi, sillä voittajauros tuli lauantain cacibilla kansainväliseksi muotovalioksi. Morriksen inttikello siis tikittää ja ulkomaan näyttelyitä on tsiigailtu sillä silmällä.

Arskassa on sitä jotain.. ryhtiä, tasapainoista rakennetta, jotain mikä tekee siitä spesiaalin! Vielä turkkia pikkaisen enemmän päälle omaan makuun, niin jätkä on aika bueno. Kiitos kuvasta Voittajassa kuvanneelle Pauliina Hakaselle.


Surua juhlan keskellä

Yksi vuosi ehtikin olla välissä, ettei yhtään koiraa tarvinnut saattaa viimeiselle matkalle. Joulun alla pitkään muhinut päätös löysi oman aikansa ja paikkansa. Oman kennelnimeni takaa löytyvä kantanarttu, ensimmäisen ja ainoan pentueeni äitikoira Walma nukutettiin ikiuneen 22. joulukuuta.

Walma ei koskaan ollut helppo koira. Jo pikkupennusta lähtien se oli omapäinen herkkäsielu. Se ei ehkä enää olisi koira, jota käyttäisin jalostukseen juuri luonteensa vuoksi, mutta onni onnettomuudessa sen muksut ovat lupsakoita luonteeltaan. Pääasiassa Walma sai siis nukkua ikiuneen ennen kuin elämän stressi käy liiaksi vanhenevan koiran voimille.

Päätös nukuttaa verrattain nuori ja sinällään terve koira ei ollut helppo, aika paljon itsesyytöksiä tuli käytyä läpi ja jossiteltua. Läpi käydyt vaihtoehdot Walman elämän jatkon kannalta tulivat kuitenkin kaikki siihen lopputulokseen, ettei Walma kestä muutoksesta johtuvaa stressiä ja epäonnistumisen riski on suuri. Siksi halusin itse kantaa vastuun päätöksestä päästää koira viimeiselle matkalleen vielä, kun elämä oli elämisen arvoista.

Walmasta kaunis kiitos ennen kaikkea isäkoira-Neron ja ensimmäisten schapendoesieni kasvattajalle Paulalle, joka mahdollisti Walman saamisen. Ja toinen iso kiitos Ruotsiin Walman kasvattajalle Anettelle koirasta, ystävyydestä ja ymmärryksestä.



Palataan lähemmäs nykyhetkeä

Jos palataan lähemmäs tätä helmikuun alkua, niin tammikuussa on käyty yksi näyttely, ilmoittauduttu aika moneen muuhun. Testattu kotolaumaan yksi uusi kaverikoira Arskalle varakoiraksi ja ilmoittauduttu lukukoirakoulutukseen. Vapaaehtoistoiminta koirien kanssa meinaa viedä koko käden kohta, mutta ei se mitään. Niistä käynneistä tulee iloa paitsi itse kohteissa asiakkaille, niin myös itselle ohjaajana.

Voisin palata tähän alkuvuoteen uudemman kerran myöhemmin tällä viikolla ja kehitellä jotain fiksua kirjoitettavaa. Nyt lähdetään testaamaan uutta otsalamppua tuonne pimiään metsään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti