Vanha Pilviparta
Kyllä voi kirjoittaminen olla rankkaa, viime sunnuntaina saatiin toistaiseksi päätökseen schapendoesien uusi jalostuksen tavoiteohjelma ja nyt on parit viime päivät saanut heilutella käsiään tekemisen puutteessa.. oikeasti olen jättänyt läppärin tällä viikolla tarkoituksella töihin, sillä olisihan tuossa tuo lehti, jonka materiaalin toimituksen suhteen deadline on lauantaina! *vink vink*
Maanantaina sentään käytiin ensimmäistä kertaa tälle talvea hiihtämässä, ihan loistavaa tuo jäällä ulkoilu kun voi hiihtäessään juoksuttaa samalla koirat (siis jos jaksaa hiihtää riittävästi). Sillä edellytyksellä tietenkin ettei tuota lunta tulisi enää kovin paljoa enempää jään päälle, että suksilla pääsee luistellen etenemään. Kovin tekisi mieli käydä kokeilemassa tuon sikaniskan (lue Antti) kanssa vetohiihtoa, kun muuten niin pannassa tykkää kiskoa menemään, mutta saisi tuo tuuli laantua ennen sitä yritystä. Ja huomio, ihan vain kokeilemassa, jos siihen ensi talveen mennessä oltaisiin kuivaharjoiteltu itsemme uutta talvikautta varten kuntoon.
Vanha Pilviparta
...täytti eilen keskiviikkona 29. päivä 11 vuotta! Täytyy sanoa, että on kovin vaikea edes muistaa aikaa ilman Roopea, ei ihan vielä puolta elämästäni, mutta melkein, se on kulkenut kanssani tätä matkaa muksusta aikuisuuteen. Toistaiseksi en jaksa uskoa edes lopun olevan vielä lähelläkään, mikäli ei suorilta jaloiltaan aio heittäytyä. Muutama vuosi sitten kenkkuillut polvi ei ole puhua pukahtanut pitkään aikaan, useamman talven vaivanneet virtsakiteet ovat pysytelleet poissa nekin jo muutaman vuoden... se on siis parhaimmillaan se oma "ärsyttävä" itsensä! Turkki on ja pysyy lyhyenä, joka trimmin jälkeinen ilmiö on aina yhtä hämmästyttävä (erityisen mieluinen), koira on kuin uudesti syntynyt - kuin pentukoira konsanaan!
Sisaruksista ei kaikista ole kuulunut, mutta mukavia ylläreitä on sattunut tähän lähenevään syntymäpäivään mennessä. Turun näyttelyssä moikattiin velipoika Rasa, jonka tie on kulkenut Oulun kautta Raisioon. Sähköpostiviesti Niitti-siskolta, joka kuulemma äitinsä tapaan kaipaisi jatkuvaa hoikistumista. Ada-siskokin kuuluu olevan erittäin elossa, eikä naapurit meinaa uskoa sen todellista ikää alkuunkaan, niin on pennun elkeet sielläkin.
Ainoat varmaksi koirataivaaseen jo lentäneet ovat Miina & Manu, Miinan vei luusyöpä 7-vuotiaana ja paha etuosan nivelrikko Manun vain vuotta myöhemmin.
Uskoisin, että Roope on kuullut ja sisäistänyt uusi-koira-suunnitelmani kompastuskiven eli sitten kun Roope....... mikäs se pahan tappaisi vaikka kuinka odottaa.. Noei nyt tosissaan, mutta kyllä se vaan on niin, että Antin energisyyden ja Roopen armollisten vanhuudenpäivien vuoksi ei ole uutta koiraa tulossa ainakaan harkitusti, harkitsemattomuus on sitten asia erikseen.
Erilainen kaveri
Viikko sitten lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa minun historiassani Tuusulanjärven jäällä, kuinka sitä onkaan jäänyt huomaamatta noin loistava koirien ulkoilutuspaikka! Tällä erää mukaan pääsi Antti, ettei tarvitse joka ilman suuntaan revetä omaa laumaansa vahtimaan, vaikka kyllä siellä tilaa tuntui riittävän ihan jokaiselle ulkoilijalle lajista riippumatta.
Antin seurana oli kummitädille mutkan kautta muuttanut kastroitu rottweileruros Jefe. Autossa meinasi käydä takaluukku ahtaaksi, mutta hyvin piti Jefen hermot vaikka Antin leikit olikin alusta loppuun alla olevan kaltaista...
Kuvia katsellessa ei voi olla miettimättä onko Jefe pieni... vai Antti oikeasti toooodella iso!? Tulevana sunnuntaina treffataan Keravalla asuvaa neljän kuukauden vanhaa Foppa-schapea.
Maanantaina sentään käytiin ensimmäistä kertaa tälle talvea hiihtämässä, ihan loistavaa tuo jäällä ulkoilu kun voi hiihtäessään juoksuttaa samalla koirat (siis jos jaksaa hiihtää riittävästi). Sillä edellytyksellä tietenkin ettei tuota lunta tulisi enää kovin paljoa enempää jään päälle, että suksilla pääsee luistellen etenemään. Kovin tekisi mieli käydä kokeilemassa tuon sikaniskan (lue Antti) kanssa vetohiihtoa, kun muuten niin pannassa tykkää kiskoa menemään, mutta saisi tuo tuuli laantua ennen sitä yritystä. Ja huomio, ihan vain kokeilemassa, jos siihen ensi talveen mennessä oltaisiin kuivaharjoiteltu itsemme uutta talvikautta varten kuntoon.
Vanha Pilviparta
...täytti eilen keskiviikkona 29. päivä 11 vuotta! Täytyy sanoa, että on kovin vaikea edes muistaa aikaa ilman Roopea, ei ihan vielä puolta elämästäni, mutta melkein, se on kulkenut kanssani tätä matkaa muksusta aikuisuuteen. Toistaiseksi en jaksa uskoa edes lopun olevan vielä lähelläkään, mikäli ei suorilta jaloiltaan aio heittäytyä. Muutama vuosi sitten kenkkuillut polvi ei ole puhua pukahtanut pitkään aikaan, useamman talven vaivanneet virtsakiteet ovat pysytelleet poissa nekin jo muutaman vuoden... se on siis parhaimmillaan se oma "ärsyttävä" itsensä! Turkki on ja pysyy lyhyenä, joka trimmin jälkeinen ilmiö on aina yhtä hämmästyttävä (erityisen mieluinen), koira on kuin uudesti syntynyt - kuin pentukoira konsanaan!
Sisaruksista ei kaikista ole kuulunut, mutta mukavia ylläreitä on sattunut tähän lähenevään syntymäpäivään mennessä. Turun näyttelyssä moikattiin velipoika Rasa, jonka tie on kulkenut Oulun kautta Raisioon. Sähköpostiviesti Niitti-siskolta, joka kuulemma äitinsä tapaan kaipaisi jatkuvaa hoikistumista. Ada-siskokin kuuluu olevan erittäin elossa, eikä naapurit meinaa uskoa sen todellista ikää alkuunkaan, niin on pennun elkeet sielläkin.
Ainoat varmaksi koirataivaaseen jo lentäneet ovat Miina & Manu, Miinan vei luusyöpä 7-vuotiaana ja paha etuosan nivelrikko Manun vain vuotta myöhemmin.
Uskoisin, että Roope on kuullut ja sisäistänyt uusi-koira-suunnitelmani kompastuskiven eli sitten kun Roope....... mikäs se pahan tappaisi vaikka kuinka odottaa.. Noei nyt tosissaan, mutta kyllä se vaan on niin, että Antin energisyyden ja Roopen armollisten vanhuudenpäivien vuoksi ei ole uutta koiraa tulossa ainakaan harkitusti, harkitsemattomuus on sitten asia erikseen.
 |
| Kuukautta ennen synttäripäivää ei ollut vielä lumesta tietoakaan! |
Erilainen kaveri
Viikko sitten lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa minun historiassani Tuusulanjärven jäällä, kuinka sitä onkaan jäänyt huomaamatta noin loistava koirien ulkoilutuspaikka! Tällä erää mukaan pääsi Antti, ettei tarvitse joka ilman suuntaan revetä omaa laumaansa vahtimaan, vaikka kyllä siellä tilaa tuntui riittävän ihan jokaiselle ulkoilijalle lajista riippumatta.
Antin seurana oli kummitädille mutkan kautta muuttanut kastroitu rottweileruros Jefe. Autossa meinasi käydä takaluukku ahtaaksi, mutta hyvin piti Jefen hermot vaikka Antin leikit olikin alusta loppuun alla olevan kaltaista...
Kuvia katsellessa ei voi olla miettimättä onko Jefe pieni... vai Antti oikeasti toooodella iso!? Tulevana sunnuntaina treffataan Keravalla asuvaa neljän kuukauden vanhaa Foppa-schapea.
 |
| Leikit oli kyllä lähinnä tätä tasoa... |