torstai 31. lokakuuta 2013

Mihinkä sitä on tultu

Puolitoista vuotta on ottanut aikaa kun blogi on saanut olla omissa oloissaan, joitain juttuja jaksoin kirjoitella kuvat.fi -palvelun blogiin, mutta sekin sai jäädä - ei aikaa, ei jaksamista, ei mitään kerrottavaa... että jos nyt sitten uudella yrityksellä. Näin alkuun pieni tilannekatsaus mitä on tapahtunut, pieni terapia sessio itsellekin luvassa.


Olli 23.6.2001-22.5.2012
Luopumisen tuska

Tico 29.2.2008-6.6.2013
Suru kohtasi omaa laumaa kahteen kertaan, lähes vuoden välein. Ensimmäinen oma koirani tai meidän muksujen ja samalla ensimmäinen schapendoesini Olli nukkui ikiuneen kuukautta vajaa 11-vuotiaana 22. toukokuuta 2012. Ollin vei viimein selkävaivat ja röntgenkuvat paljastivat sillottumia (luutumia) nikamaväleissä, mahdollisesti myös välilevytyrä olisi löytynyt jos enemmän olisi tutkittu. Siihen mennessä Olli oli kuitenkin jo ollut pidemmän aikaa toipilas ja viimeiset päivät meni kovilla kipulääkkeillä.

Ensimmäinen laatuaan Tico myös, Ollin kaveriksi tullut norfolkinterrieri jouduttiin laittamaan ikiuneen vain reilu vuosi Ollin jälkeen 6. kesäkuuta 2013. Ticon ongelmat alkoivat Ollin kuoltua ja elämänhalu hiipui loppuakohden selkäkipuiluun. Röntgenkuvissa todettiin Ticolla olevan synnynnäisesti ahtaat nikamavälit jotka olivat alkaneet kerryttää nestettä ympärilleen, tyrän mahdollisuus olisi myös lisätutkimuksilla ollut suuri. Hoitokeinot olivat vähissä, leikkaus olisi ollut mahdollista jos kyseessä ei olisi ollut peräti noin viittä nikamaväliä niin kuin tässä tapauksessa. Selkäleikkaukset noin muutenkin ovat suuri riski, kun toipumisaika on pitkä ja koira ennättää sinä aikana menettämään lihaskuntonsa, joka taas huonontaa kuntoutumisen mahdollisuuksia. Niinpä Tico sai nukkua ikiuneen ja matkata Ollin luo.

Omien lisäksi melkein kuin oma ja niin rakas kummitädin Bente-schapendoes nukutettiin levinneen syövän takia ikiuneen reilun 9-vuoden iässä 15.toukokuuta 2013.

Muutaman kuukauden yksin olon jälkeen Otso sai kaverin meidän Walmasta, joka muutti epämääräisellä sopimuksella Pornaisiin... palautusoikeus on, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Walma nauttii olostaan ja on saanut eloa niin Otsoon kuin muihinkin perheessä.


Lempi 7 viikkoisena
Villisilmästä rekikoiraksi

Lempi tuli ja meni. Se sai elämäänsä varmasti parhaimmat lähtökohdat ja nyt se sai vielä parhaimman mahdollisen kodin mikä valjakkokoiralla voi olla. Ikävän itkuilta ei ole vältytty ja edelleen näyttelyissä huskyt sykähdyttävät ja olen katkera sen omakotitalon puuttumisesta mikä olisi ehdoton edellytys huskyn hankinnalle. Nyt sen tajuaa.

Lempi oli (harkitsematon) haave, jonka kanssa olisi varmasti pidemmän päälle pärjännyt, mutta kaikki muut elämän koettelemukset siihen aikaan olivat liikaa ja parhaaksi vaihtoehdoksi nousi uuden kodin etsintä. Eikä siinä kauaa mennyt, Lempi pääsi kasvattajaansa lähelle huskyperheeseen, ei siis tarvinnut pelätä, että koira tulee kuukauden päästä laskun kanssa takaisin.

Päällimmäinen tunne Lempistä on syyllisyys, se jaksaa vaivata välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ei myöskään ole aihe, josta kauheasti jaksan ihmisille selitellä, joten annetaan olla tästä sen enempää. Lempi eli nykyinen Xena elää onnellista elämää ja se on rakastettu perheenjäsen, siinä missä se olisi meilläkin ollut.


Paras mahdollinen vahinko

Iris-äidin kiusat
Jos edelliset kaksi kappaletta nostivat mieleen surua ja pettymyksiä niin onneksi siihen on lääke. Parhain lääke mitä maa päällään kantaa on koiranpentu.

Antti 7 viikkoa
Mitä sitä voi olettaa kun tietää jo mennessään, että perillä odottaa luvattoman lupaavia schapendoespentuja joista narttuja oli vielä vailla kotia. Toisaalta en ollut narttu-tuulella tuossa vaiheessa, enkä taida olla vieläkään. On ihana huomata kuinka harrastuneisuus on saanut uutta puhtia uroksen myötä. Kävi siis niin, että menin ääneen haluamaan lupaavaa urospentua... pari päivää myöhemmin sellaisen sitten hain sijoitukseen Lampolan residenssistä.

Kohta 9 kuukauden ikään tuleva Antti eli kauniimmin nimettynä Exåress Be My Valentine on kuin ilmetty Olli luonteeltaan ja jos vain mahdollista parempi kopio Roopesta. Koira jossa on tällä hetkellä kaikki kohdallaan! Tähän mennessä on ehditty kokeilemaan niiden seitsemän pentuluokan esiintymisen lisäksi verijälkeä ja agilityn perusoppia käytiin hakemassa schapendoesyhdistyksen järjestämältä Janita Leinosen kurssilta.


Elämä jatkuu ja edelleen tukikohtana Järvenpää, mihin sitä muualle kun täällä on kaikki tarvittava. Roope on eläköitynyt lukuunottamatta yhtä ex-tempore tokokoetta, josta kolmostulos nollattujen paikkamakuiden ja hypyn vuoksi. Muuten pisteet olivat kiva rivi kaseja. Hertha vaan on ja nauttii keväällä saavutetun kansainvälisen muotovalio -tittelin jälkeen, toistaiseksi on saanut pitää kuontalonsa toisin kuin Walma, joka vetää nakuasussaan. Kasvatit ovat harrastaneet ja vähän kilpailleetkin, Demo on korkannut tokouransa sekä saavuttanut muotovaliotitteleitä ja on enää aikaa ja yhtä cacibia vailla kansainvälinen muotovalio. Isla taas keräilee iänikuisia varasertejään... viisi on jo plakkarissa, että jokohan ensi vuonna koittaisi Islan vuoro valioitua. Ainakin reissua on suunniteltu sen mukaan, että näin olisi mahdollista.


Hertha, Antti, Walma, Roope ja Otso

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti