Pikkukoiria

4 viikkoa mittarissa

Tänään pikkumustat täyttävät jo neljä viikkoa. Eikä tyypit enää ihan pieniä ole, viikkopunnituksen mukaan Demo 2030 gr ja Isla 2008 gr. Muutama päivä sitten laajennettiin reviiriä olohuoneeseen rakennetulla pentuaitauksella, jossa viihtyvät aina kun ollaan kotosalla ja muun ajan Walmalle on järjestetty makuuhuoneeseen mahdollisuus viihtyä laatikossa pentujen kanssa tai olla viihtymättä.. jälkimmäinen alkaa olemaan suositumpi olomuoto selvästi. Eikä haittaa, tänään on aloitettu kiinteälle ruualle opettelu raaoilla jauhelihapalloilla. Isla Ahne hotkaisi suunnilleen yhdellä suupalalla omansa, eikä velipoika Demo jäänyt yhtään huonommaksi.. sukuunsa ovat tulleet ja hyvä niin. Ensimmäiset madotuksetkin tuli hoidettua jo viime viikolla, toiset hoidetaan sitten jo ensi viikolla kuntoon ja viimeiset ennen luovutusta uusiin koteihin.

Molemmat ovat olleet reippaita lapsia tutustuessaan uusiin tilanteisiin ja tiloihin. Ulkona vähän jännittää vielä, eikä nyt olla päästy asiaa harjoittelemaankaan, kun Suomen ilmasto on näyttänyt ohittaneen kesän kokonaan ja siirtynyt suoraan syksyyn...
Leikit hurjistuu päivä päivältä ja hampaattomasta suusta huolimatta Isla on aloittanut jo puruharjoittelunsa ja sormet saavat kyytiä. Ilmiselvästi tämä repimisvimma on syynä siihenkin, että pentulaatikko tuppaa olemaan aina töistä tultaessa uudelleen sisustettuna. Ensin luulin, että se on Walma, mutta nyt olohuoneessa pentuja seuraillessa olen huomannut, että molemmat pienet ahkerasti siirtelevät petejään ja papereitaan voimiensa takaa.

Pentuvieraita on käynyt kiitettävästi ja pennut ovatkin hienosti ottaneet vastaan uudet kädet. Muutoinkin käsittelyharjoittelut ovat tuottaneet tulosta, kun molemmat rellottelevat sylissä kauniisti. Herthakin on saanut tutustua pentuihin valvotusti ja toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin. Vähän Herthaa ahdistaa jos tullaan liian nopeasti liian lähelle, mutta on onneksi itse osannut lähteä pois tilanteesta. Ei mene enää kauaa kun avataan koko maailma pennuille ja saadaan barrikaadit pois, mutta otetaan nyt huone kerrallaan haltuun ja toivotaan säiden kesäistyvän pian niin päästään ulkoilemaan.

Ps. pöytä poseerauksia tiedossa loppuviikon aikana....


Isla & Ellen

Demo & Viola

Isla 3 vko 3 vrk


Roopen kuopukset

Viime sunnuntaina otettiin auto alle ja ajettiin tervehtimään Roopen ja Lunan nelikkoa vielä ennen, kuin ne lentävät uusiin koteihinsa. Reippaasti oli heti koko monsterilauma portilla vastassa äitinsä ja "puistotätinsä" kanssa, eikä mukaan otettu iskäkoira yhtään pelottanut. Pikemminkin pojat seurasivat oikein innostuneena isänsä puuhastelua, siis jokaisen vähänkin taivasta kohti törröttävän ruohon korren merkitsemistä ja tyttöjen liehittelyä. Eihän pappakoira enää voi muistaa, että ne hommat tuli hoidettua jo tammikuussa ja nyt sitä seuraamusta oli tarkoitus tulla tarkistamaan.

Ei voi huonoa sanaa näistä muksuista sanoa, kaikki olivat hurjan reippaita ja homma hanskassa. Saatiin harvinaisen upeat poseeraukset kaikista, Usva-neiti oli ainut joka hieman pisti hanttiin... ruoka kuitenkin kelpasi kaikille, siitä kotimatkalle muistoksi verta vuotovat sormet. Puolet lentävät pesästään pian, eivät onneksi kauas: Mökö-poika ja Usva-tyttö Helsinkiin. Miisu jää kotiin kasvamaan ja vielä hetken seuraksi sille jää Canadaan muuttava veljensä Onnell. Onni onnettomuudessa, kun minä en pentua valtameren toiselle puolelle raaskinut näistä ainokaisista laittaa, oli Annelle vielä pojat kotia vailla... ja hienot pojat onkin!!! Kiitos Annelle, että saatiin järjestettyä Danielille "varapentu", hieno Onnell poika. :)

Semmoisia tähän huusholliin, lisää kuvia http://pilviparta.kuvat.fi/


Oikee Enkeli "Miisu" 6 vko 3 vrk

Roope Mökö-poikansa kanssa

Canadan poika, Onnellisten Juoni "Onnell" 6 vko 3 vrk