lauantai 4. lokakuuta 2008

Ticon näytelmädebyytti

Nyt on sitten Tico debytoinut näytelmäkehässä N&N yhdistyksen sekä cairnien järjestämässä pentu- & juniorikoirien katselmuksessa, eikä hassummin debytoinutkaan... vaikkakin urospentuja olikin vain kaksi ilmoitettu, tulos siis 7-9kk luokassa PEK 1, KP, VSP-pentu. Siskolikka Ulla oli päivän BIS1-pentu ja Rauha-siskokin oli kolmanneksi kaunein narttupentu kunniapalkinnolla. Tico ja Ulla osallistuivat myös isänsä Elviksen BIS1-jälkeläisryhmään. Outoa oli kun rotu on niin erilainen omaan tuttuun ja turvalliseen schapeen, mutta kaipa se silmä tottuu, esittämisestä en sitten tiedä saatika sitten jos itse yrittäisi trimmata, on se niin taitolaji.

Alkuun kaikki oli vähän jännää ja ei meinannut kasvattajaansa ja siskoonsa muistaa vaikka niiden kanssa elelikin viiden kuukauden vanhaksi asti, kyllä se yhteinen sävel sieltä loppuen lopuksi löytyi ja jälkeläisluokassa kasvattaja ja sisko olivatkin mielenkiintoisempia kuin meikäläinen. Norfolkit tuomaroi Johan Juslin, alla Ticon tuomio:

Sopivan kokoinen uros, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Sukupuolileima ei riittävän selvä. Pää kokonaisuudessaan pitäisi olla urosmaisempi. Hyvä kaula. Erinomainen runko. Hyvä hännän kiinnitys. Hyvät sivuliikkeet. Melko hyvä karkeus karvapeitteessä.

Näin siis meillä tänään, Roope pääsi turistiksi mukaan ettei ihan yksin tarvinnut päivää viettää... ja nyt ilta sitten rentoudutaan hyvän elokuvan parissa. Alla kuvatuksia näytelmästä.


Tico rentoutuu

ROP-pentu Mainly Vanity Vogue & VSP-pentu Mainly Viewpoint

Tico & palkinnot poseeraa

BIS 1-jälkeläisluokka, Jiffy Flashpointin jälkeläiset

BIS 1-pentu Mainly Vanity Vogue

Yllä ja alla Rauha-sisko, Mainly Viva Versace

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti